Ju­ma­lan sana an­taa va­loi­san ja toi­veik­kaan nä­ky­män, mut­ta sil­ti moni ky­see­na­lais­taa Ju­ma­lan sa­nan ope­tuk­sen. Jo pa­ra­tii­sis­sa käär­me kiis­ti Luo­jan tah­don ja to­tuu­den. Sie­lun­vi­hol­li­nen kiu­sa­si en­sim­mäis­tä ih­mis­pa­ria ja epäi­li Ju­ma­lan sa­naa: ”On­ko Ju­ma­la to­del­la sa­no­nut?” (1. Moos. 3:1.) Sie­lun­vi­hol­li­nen kiu­saa ih­mi­siä myös tä­nään.

Ai­he on va­lit­tu SRK:n vies­tin­nän vuo­si­tee­mak­si vuo­del­le 2025. Le­vot­to­man ja muut­tu­van maa­il­man kes­kel­lä on jo­tain py­sy­vää ja toi­voa an­ta­vaa: Ju­ma­la on an­ta­nut ih­mi­sil­le sa­nan­sa, joka py­syy vie­lä sen­kin jäl­keen, kun tai­vas ja maa ovat ka­don­neet (Mark. 13:31).

Ny­kyih­mi­nen ky­see­na­lais­taa usein myös sen, on­ko Ju­ma­la yleen­sä­kään sa­no­nut mi­tään. Ju­ma­lan sa­nan ar­vo­val­taa kri­ti­soi­daan niin yh­teis­kun­nas­sa kuin kir­kos­sa. Ei vält­tä­mät­tä enää edes ky­see­na­lais­te­ta Raa­mat­tua, vaan ele­tään ihan toi­sen­lai­sen ar­vo­maa­il­man ja to­del­li­suu­den kes­kel­lä. Myös us­ko­vais­ten kes­kel­lä elää ih­mi­siä, jot­ka ei­vät jaa sa­maa us­ko­nym­mär­rys­tä, mut­ta kui­ten­kin to­te­a­vat us­ko­van­sa ”omal­la ta­val­laan”, ku­ten Jee­sus mo­nis­sa ver­tauk­sis­sa opet­taa (Matt. 13:24–30, Joh. 15:1–8, Matt. 13:47–49, Matt. 25:1–13).

Sie­lun­vi­hol­li­nen kiu­saa myös us­ko­vais­ta ih­mis­tä ja kuis­kaa: ”Ei se us­ko­mi­nen voi niin tark­kaa ol­la. Ei se ole toi­sil­ta pois, jos minä täs­sä asi­as­sa vä­hän ajat­te­len toi­sin”. Myös us­ko­vais­ten kes­kel­lä esiin­tyy poh­din­taa, mis­sä mää­rin Raa­ma­tun rin­nal­la voi ol­la myös mui­ta pe­rus­tei­ta, kun va­lin­to­ja teh­dään tai pe­rus­tel­laan. Ju­ma­lan sana ker­too Ju­ma­lan tah­don ja to­tuu­den. Se on muut­tu­ma­ton täs­sä muut­tu­vas­sa ajas­sa. Ar­mo opet­taa Ju­ma­lan las­ta. Se kas­vat­taa mei­tä elä­mään hil­li­tys­ti syn­tiä vält­tä­en ja oi­ke­a­mie­li­ses­ti Ju­ma­laa kun­ni­oit­ta­en. (Tit. 2:11–12).

Ga­la­ta­lais­kir­je va­kuut­taa: ”Va­pau­teen Kris­tus mei­dät va­paut­ti” (Gal. 5:1). Ju­ma­lan lap­si­na saam­me elää va­pai­na, ar­mon al­la. Sa­mal­la Ju­ma­lan sana opet­taa, et­tä me tä­män va­pau­den var­jol­la em­me oli­si näyt­tä­mäs­sä vää­rää esi­merk­kiä ja joh­ta­mas­sa lä­heis­tä vää­ril­le as­ke­lil­le (1. Kor. 8:9–13).

Ajan vaih­te­luis­ta ja pai­neis­ta huo­li­mat­ta Ju­ma­lan sana on ja py­syy muut­tu­mat­to­ma­na. Ju­ma­la on kan­san­sa tur­va. Hän jat­kaa työ­tään kan­san­sa kes­kel­lä Py­hän Hen­gen kaut­ta. Hä­nen ar­mo­val­ta­kun­nas­saan saa kuul­la ja us­koa Ju­ma­lan ar­mah­ta­van evan­ke­liu­min, sen puh­dis­ta­van voi­man. “On Kris­tus it­se huo­neem­me pe­rus­tus mur­tu­ma­ton ja lah­joit­ta­ja us­kom­me iä­ti muut­tu­ma­ton, ar­mon­sa tääl­lä ajas­sa ja kirk­kau­ten­sa tai­vaas­sa hän us­ko­vil­leen näyt­tää” (SL 343:3).