Oletko joskus elämässäsi ajatellut vahvasti tai peräti ottanut voimakkaasti kantaa jonkun asian suhteen siten, että olet aivan varma asiasta?
Miltä silloin tuntui, olisitko ollut valmis vaikka takaamaan jollakin merkittävällä panoksella oikeassaolemisesi? Petyitkö omaan varmuuteesi?
Ainahan me ihmiset emme voi omaan varmuuteemme luottaa ja uskoa.
Kuolema on välivaihe
Ihmiset elävät täällä ajassa hetken, vaihtavat kapulaa seuraavalle sukupolvelle ja häviävät kuin uni aamun tullen. Emme kuitenkaan ikuisesti, vaan sanonta kuuluu, että uskossa Jeesukseen kuoleva ihminen siirtyy ”Abrahamin helmaan odottamaan ylösnousemuksen aamua”. Tämä on turvallinen näköala: kuolema on vain välivaihe matkalla iankaikkiseen elämän, taivaaseen.
Abramin varmuus lapsettomuudestaan
Abram ja hänen vaimonsa Saara olivat tuskastuneita siihen, että he eivät saaneet yhteistä lasta. He alkoivat olla asiasta jo aivan varmoja.
Lapsettomuus on meidänkin aikanamme murhetta aiheuttava asia. Miksi Jumala ei suo kaikille lasta – ja miksi hän suo niitä toisille runsaastikin? Eikö se tunnu inhimillisesti ajatellen epäreilulta ja turhauttavalta?
Moni myös sopeutuu lapsettomuuden ajatukseen toisin kuin Abram ja Saara. Silloin elämä asettuu urilleen ja oma perhe ovat ne kaksi aikuista aviopuolisoa, jotka sitoutuvat toisiinsa halki elämän.
Se suurin lahja onkin puoliso siinä vieressä. Näemmekö Jumalan lahjat lähellämme, toisissamme?
Herra vanhurskautti uskovan
Meillekin, joilla on suuri perhe, Abramin ja Saaran kipuilu on myös omalla tavallaan tuttua. Suuressakaan perheessä hartaatkaan huokaukset ja rukoukset Jumalan puoleen eivät aina toteudu.
Lapsiperheissäkin voi olla suunnatonta surua: esimerkiksi sairautta ja tuskaa, taloudellisia vaikeuksia, työttömyyttä, turvattomuutta, lasten ja nuorten tulevaisuuteen liittyviä suuria kysymysmerkkejä.
Jumalan sanan kohdassa huomio kiinnittyy yhteen, johtotähtenä loistavaan lauseeseen: ”Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.” Abramia ei palkittu omien ansioiden vuoksi, vaan usko hänet pelasti.
Elämä järjestyy jotenkuten
Abramin uskoa muistelee myös apostoli Paavali kirjeessään roomalaisille:
”Mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen? Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä -- ei kuitenkaan Jumalan edessä. Mitä sanovat kirjoitukset? ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.” (Room. 4:1–3).
”Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään.”(Room. 4:8).
Asia on lopulta hyvin yksinkertainen. Kun ihminen etsii ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, hän voi luottaa siihen, että ajallinen elämäkin järjestyy. Se ei tarkoita elämää ilman koettelemuksia ja huolia, mutta Jumala antaa elämään suunnan, järjestyksen ja päämäärän. Silloin voimme luottaa Jumalaan aivan kuten Vanhan testamentin patriarkka Abra(ha)mkin teki.
Abrahamin uskollisuus
Abrahamia koeteltiin vielä myöhemminkin, sillä Jumala määräsi hänet uhraamaan rakkaan poikansa Iisakin. Lopulta sitä ei tarvinnut tehdä, mutta siinäkin Abraham osoitti – tosin järjenvastaisesti – uskollisuutensa. Hän luotti Jumalaan.
Jumala antoikin lupauksen uudesta uhrista. Jeesus oli lopulta se uhri, joka kelpasi Jumalalle. Voimme ajatella, että Abrahamkin sai nähdä uskon silmillä jo sen täydellisen uhrin, jonka Jumala valmisti.
Virsi 507 puhuu koskettavasti siitä luottamuksesta, joka uskon kautta säteilee ihmiseen:
Kiitos, Isä, että saan
kasvaa hoidossasi.
Suljet suojaan rakkaimpaan
seurakunnassasi.
Turvan, jota tarvitsen,
minullekin annat,
päästät alta syntien,
sanallasi kannat.
Tarkoituksen elämään
sinä, Jeesus, näytät,
annat selvän määränpään,
tehtäviisi käytät.
Siunaa, Jeesus, toiveeni,
opintoni, työni.
Sulje sinä rauhaasi
päiväni ja yöni.
(VK 507:3–4)
Pekka Tuomikoski
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 17.1.2018
Kuvituskuva: A.-L. S.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys