Juha Ai­ras

Psal­mit ovat Van­han tes­ta­men­tin lau­lu­ja. Nii­tä lau­let­tiin usein kie­li­soit­ti­mien sä­es­tyk­sel­lä. Jo al­ku­kir­kon var­hai­sim­pi­na ai­koi­na uu­den lii­ton us­ko­vai­set vei­sa­si­vat psal­me­ja ko­koon­tu­es­saan.

Psal­mi 44 kuu­luu va­li­tusp­sal­mei­hin. Se on ko­ra­hi­lai­sil­le kir­joi­tet­tu. Ko­rah kuu­lui Lee­vin su­kuun, Ke­ha­tin su­ku­haa­raan. Lee­vi­läi­set oli­vat py­häk­kö­tel­tan pal­ve­li­joi­ta, ko­ra­hi­lais­ten teh­tä­vä oli mat­koil­la kan­taa lii­to­nark­kua sekä toi­mia py­häk­kö­tel­tan ja temp­pe­lin oven­var­ti­joi­na (1. Aik. 9:23), Aa­ron ja hä­nen poi­kan­sa oli­vat pap­pe­ja (2. Moos 29:1).

Van­hat Raa­ma­tun kir­jat säi­lyi­vät pit­kään suul­li­se­na pe­rin­tö­nä su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le. Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa ke­ho­te­taan isiä ker­to­maan lap­sil­le Ju­ma­lan töis­tä ja Is­ra­e­lin kan­san vai­heis­ta. Tä­män mai­nit­see myös psal­mi 44.

Us­kon asi­ois­ta pu­hu­mi­nen on tär­ke­ää edel­leen. Ko­deis­sa isät ja äi­dit opet­ta­vat yhä us­kon aak­ko­sia, ker­to­vat Ju­ma­lan rak­kau­des­ta ja Jee­suk­sen so­vin­to­työs­tä.

Omas­ta lap­suu­des­ta­ni muis­tan van­hem­pie­ni ta­van neu­voa uu­sia asi­oi­ta koh­da­tes­sam­me. Mie­tim­me yh­des­sä, mitä Raa­ma­tus­sa on asi­as­ta sa­not­tu ja mi­ten men­nei­den su­ku­pol­vien us­ko­vai­set ovat toi­mi­neet. Pun­nit­sim­me, ra­ken­taa­ko vai rik­koo­ko asia yh­teis­tä rak­kaut­ta.

Ju­ma­la oli joh­dat­ta­nut kan­san­sa pois Egyp­tis­tä ja var­jel­lut Pu­nai­sen­me­ren yli­tyk­ses­sä. Hän oli pe­las­ta­nut hei­dät nään­ty­mäs­tä ja­noon ja näl­kään erä­maas­sa. Vii­mein kan­san siir­ty­es­sä lu­vat­tuun maa­han Ju­ma­la näyt­ti voi­man­sa Je­ri­kon kau­pun­gin val­tauk­ses­sa. Seit­se­mä­nä päi­vä­nä kan­sa kier­si kau­pun­kia pap­pien pu­hal­ta­es­sa tor­viin. Ajal­li­ses­ti aja­tel­tu­na toi­min­ta näyt­ti epä­toi­voi­sel­ta. Kui­ten­kin il­man mi­tään in­hi­mil­li­sen voi­man käyt­töä muu­rit sor­tui­vat; Ju­ma­la näyt­ti voi­man­sa.

Psal­min­kir­joit­ta­ja ja sit­tem­min lau­la­jat ylis­ti­vät Ju­ma­laa: ”Ei hei­dän oma voi­man­sa vie­nyt hei­tä voit­toon, vaan si­nun oi­kea kä­te­si, si­nun voi­ma­si ja kirk­kau­te­si, sil­lä sinä ra­kas­tit hei­tä” (Ps. 44:4). Tämä ta­pah­tui to­del­li­ses­sa elä­mäs­sä Ju­ma­lan omai­suus­kan­sal­le. Tämä ta­pah­tuu tänä ai­ka­na kai­kil­le us­ko­vai­sil­le.

Maa­il­ma myrs­ky­ää ym­pä­ril­lä, sie­lun­vi­hol­li­nen te­kee hyök­käyk­siä. Jo­kai­nen voi tun­tea nii­den pai­neen. Ih­mi­nen ei jak­sa omin voi­min tais­tel­la näi­tä hyök­käyk­siä vas­taan. Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan ei tar­vit­se­kaan sel­vi­tä yk­sin. Ju­ma­la on edel­leen omien­sa voi­ma­na. Jee­sus to­te­si lä­he­tys­käs­kyn­sä yh­tey­des­sä: ”Ja kat­so, minä olen tei­dän kans­san­ne kaik­ki päi­vät maa­il­man lop­puun as­ti” (Matt. 28:20).

Paa­va­li kir­joit­taa Efe­so­lai­sil­le so­das­ta (Ef. 6:12). Sa­no­taan, et­tä jo­kai­nen us­ko­vai­nen käy tais­te­lua kol­mi­liit­tois­ta vi­hol­lis­ta: sie­lu­jen vi­hol­lis­ta, maa­il­maa ja omaa li­haa vas­taan. Tä­hän tais­te­luun hei­tä ei ole lä­he­tet­ty il­man kun­nol­li­sia va­rus­tei­ta. Ju­ma­lan lap­sil­la on suo­ja­va­rus­teet, niis­tä tär­keim­pä­nä Ju­ma­lan sa­nan kak­si­te­räi­nen miek­ka. Tä­män mie­kan toi­nen terä, laki, he­rät­te­lee ih­mi­sen tun­to­ja. Toi­nen terä, evan­ke­liu­mi, hoi­taa ih­mis­tä ja ker­too: ole hy­väs­sä tur­vas­sa, si­nun syn­ti­si an­ne­taan si­nul­le an­teek­si.