Sa­mu­li Tyni

Ke­vään ja ke­sän lä­hes­ty­es­sä mo­nen aja­tuk­set suun­tau­tu­vat tu­le­viin Su­vi­seu­roi­hin. Moni miet­tii, pää­see­kö su­vi­seu­ra­mat­kal­le.

Jo mat­kan suun­nit­te­lu voi tuo­da on­nen ja ilon tun­tei­ta, mut­ta myös muis­tu­tuk­sen vai­van­nä­ös­tä, jota mat­kan val­mis­te­lu ja mat­ka vaa­tii. Jos Su­vi­seu­rois­sa saa hil­jen­tyä Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon ja ta­va­ta ys­tä­viä, se on on­nel­li­nen ja hyvä mat­ka.

Psal­mis­sa ker­ro­taan, et­tä ”On­nel­li­sia ne, jot­ka saa­vat voi­man­sa si­nus­ta, ne, jot­ka kai­paa­vat py­häl­le mat­kal­le” (Ps. 84:6). Psal­min kir­joit­ta­ja kai­paa mat­kal­le Je­ru­sa­le­min temp­pe­liin ja sen ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen, py­häl­le mat­kal­le. Hän ha­lu­aa sin­ne, mis­sä Ju­ma­lan kan­sa ko­koon­tuu.

Psal­min kir­joit­ta­ja on luul­ta­vas­ti asu­nut kau­ka­na Je­ru­sa­le­mis­ta. Ku­nin­gas Sa­lo­mo oli ra­ken­ta­nut Je­ru­sa­le­miin temp­pe­lin Her­ran asuin­si­jak­si (1. Kun. 8:10–13). Toi­saal­ta Sa­lo­mo ih­met­te­lee, mi­ten Ju­ma­la voi­si asua ih­mis­ten ra­ken­ta­mis­sa ra­ken­nuk­sis­sa (1. Kun. 8:27).

Pyhä mat­ka ei ole kui­ten­kaan suo­ra moot­to­ri­tie pe­ril­le as­ti. Py­hiin­va­el­ta­ja koh­taa vai­keuk­sia, hän jou­tuu kul­ke­maan ve­det­tö­mäs­sä laak­sos­sa. Kui­vaan laak­soon­kin Ju­ma­la an­taa kui­ten­kin voi­man­sa, au­ti­o­maa­han puh­ke­aa vir­voit­ta­va läh­de ja elä­mää an­ta­va sade. ”Kun he kul­ke­vat ve­det­tö­mäs­sä laak­sos­sa, sin­ne puh­ke­aa vir­voit­ta­va läh­de, ja sade an­taa heil­le siu­nauk­sen­sa” (Ps. 84:7).

Sa­maa siu­naus­ta ja huo­len­pi­toa sai ko­kea kor­pi­va­el­luk­sel­la lu­vat­tua maa­ta koh­ti va­el­ta­va Is­ra­e­lin kan­sa. Moo­ses löi erä­maas­sa sau­val­laan kal­li­oon, jos­ta al­koi vir­taa­maan vet­tä (2. Moos. 17:6). Paa­va­li viit­taa tä­hän ta­pah­tu­maan ja mai­nit­see: ”He­hän joi­vat sii­tä hen­gel­li­ses­tä kal­li­os­ta, joka kul­ki hei­dän mu­ka­naan; tämä kal­lio oli Kris­tus” (1. Kor 10:4).

Us­ko­vai­sen elä­mää ver­ra­taan usein mat­kaan. Se on mat­ka koh­ti tai­vaan ko­tia. Täl­le maa­il­man tär­keim­mäl­le mat­kal­le Ju­ma­la kut­suu ih­mi­siä, ei­kä sil­le tar­vit­se ot­taa omia va­rus­tei­ta. Ju­ma­la il­moit­taa it­sen­sä ja pu­hut­te­lee ih­mis­tä mo­nel­la ta­val­la: luon­nos­sa, kan­so­jen vai­heis­sa, elä­mäm­me koh­ta­lois­sa ja eri­tyi­ses­ti sa­nas­saan. Täl­le mat­kal­le läh­de­tään pa­ran­nuk­sen kaut­ta. Pa­ran­nus on ka­tu­mus­ta ja pel­koa syn­nin täh­den ja sa­mal­la evan­ke­liu­min us­ko­mis­ta. Jee­suk­sen ope­tuk­sen mu­kaan se, joka us­koo evan­ke­liu­min Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta ja kas­te­taan, pe­las­tuu, mut­ta joka ei us­ko, ka­do­te­taan (Mark. 16:15–16).

Mat­kaa koh­ti tai­vaan ko­tia kut­su­taan myös us­kon kil­voi­tuk­sen mat­kak­si, jol­la jou­tuu ko­ke­maan vas­toin­käy­mi­siä, ko­et­te­le­muk­sia ja vai­keuk­sia. Ju­ma­la on kui­ten­kin lu­van­nut an­taa voi­man­sa ja saat­taa us­ko­vai­set pe­ril­le as­ti. Sie­lun­vi­hol­li­nen, ih­mi­sen tur­mel­tu­nut luon­to ja maa­il­ma pyr­ki­vät mo­nel­la ta­val­la es­tä­mään mat­kan­te­koa, mut­ta Ju­ma­lan voi­ma on suu­rem­pi.

Ju­ma­lan kan­sa ei va­el­la yk­sin, vaan yh­des­sä mat­ka­saa­tos­sa Kris­tuk­sen seu­ras­sa. Mat­kan ai­ka­na saa ko­kea sitä, mi­ten evan­ke­liu­min sana vir­voit­taa ja an­taa voi­maa. Ju­ma­lan lap­si saa ol­la on­nel­li­nen, kun voi tur­va­ta Ju­ma­laan kai­kis­sa asi­ois­sa ja saa ker­toa ru­kouk­ses­sa Ju­ma­lal­le kaik­ki asi­an­sa. On­nel­li­nen on se, joka saa ol­la py­hien mat­ka­saa­tos­sa jo täs­sä ajas­sa.