Jari Kol­mo­nen

Kii­rei­siä vuo­sia elä­es­sä­ni teh­tä­viä on usein enem­män kuin ker­ke­äi­sin te­ke­mään. Usein tu­lee tun­ne, et­tä oli­si­pa vuo­ro­kau­des­sa enem­män tun­te­ja, kun­pa oli­si enem­män ai­kaa teh­dä asi­oi­ta. Muu­ta­mia viik­ko­ja sit­ten kään­net­tiin kel­lo­ja taak­se­päin ja tuo yli­mää­räi­nen tun­ti tuli tar­pee­seen.

Oi­ke­as­taan koko ih­mi­sen elä­mä on kui­ten­kin ly­hyt, jos sitä ver­taa ikui­suu­teen. Val­vo­mi­sen sun­nun­tain psal­min kes­kei­se­nä aja­tuk­se­na on: Ju­ma­la on ol­lut ai­na, ih­mi­nen on ka­to­a­vai­nen, opet­ta­koon Ju­ma­la mi­nul­le tä­män asi­an.

”Tu­hat vuot­ta on si­nul­le kuin yk­si päi­vä, kuin ei­li­nen päi­vä, mail­leen men­nyt, kuin öi­nen var­ti­o­het­ki. Me ka­to­am­me kuin uni aa­mun tul­len, kuin ruo­ho, joka het­ken ku­kois­taa, joka vie­lä aa­mul­la vi­he­ri­öi mut­ta il­lak­si kui­vuu ja kuih­tuu pois. – – Ope­ta meil­le, mi­ten ly­hyt on ai­kam­me, et­tä sai­sim­me vii­saan sy­dä­men.” (Ps. 90:4–6, 12.)

Ih­mi­sel­lä on usein var­sin­kin nuo­ruu­des­saan val­ta­va jano näh­dä, teh­dä ja ko­kea asi­oi­ta. Ly­hy­en elä­män­sä ai­ka­na ih­mi­sel­lä on ys­tä­viä, lä­hei­siä ja mui­ta rak­kai­ta. Ih­mi­nen kiin­tyy hei­hin ja tun­tee hei­tä koh­taan rak­kaut­ta. Elä­mä on usein hy­vää, mu­ka­vaa ja tar­jo­aa pal­jon. Ih­mi­nen hel­pos­ti kiin­tyy tä­hän maa­il­maan, ei­kä oi­kein ai­na muis­ta, et­tei elo ole py­sy­vää.

Kä­si­tys elä­män ra­jal­li­suu­des­ta he­rät­tää usein kai­puu­ta ian­kaik­ki­suu­teen. On loh­dul­lis­ta us­koa, et­tä elä­mä ei pää­ty kuo­le­maan vaan jat­kuu ikui­se­na elä­mä­nä siel­lä, mis­tä mo­nen tun­te­mas­sa lau­lus­sa lau­le­taan: ”Oi Kaa­naan­maa, oi kal­lis maa, se maa, jos­sa Jee­sus on! Sin­ne Ju­ma­lan lap­set pää­se­vät iä­i­ses­ti ole­maan”.

Kris­tit­ty saa elä­mäs­sään tur­val­li­ses­ti luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la vie ker­ran pää­tök­seen hä­nes­sä aloit­ta­man­sa hy­vän työn. Hän odot­taa sitä päi­vää, kun Jee­sus saa­puu toi­sen ker­ran maan pääl­le.

Jee­sus eli tääl­lä maan pääl­lä li­hak­si tul­lee­na Sa­na­na. Ylei­ses­ti on se kä­si­tys, et­tä Jee­sus oli noin kol­me­kym­men­tä­vuo­ti­as kuol­les­saan ris­til­lä. Koko elä­män­sä hän kil­voit­te­li täy­del­li­ses­ti, an­ta­en näin seu­raa­jil­leen esi­mer­kin val­vo­mi­ses­ta.

Psal­mis­sa 90 on pu­hut­te­le­va pyyn­tö, joka kos­kee myös tätä elä­mää: ”Niin kuin an­noit mur­heen, an­na meil­le ilo yh­tä mo­ne­na vuo­te­na kuin vai­vam­me kes­ti” (Ps. 90:15). Ilon sy­dä­meen tuo ai­van eri­tyi­sel­lä ta­val­la se, kun saa us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si. Sa­no­ma an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta kuu­luu kaik­kiin elä­män­vai­hei­siin.