Mau­no He­po­la

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa on mo­nen­lai­sia ker­to­muk­sia en­ti­sis­tä py­his­tä. Esi­mer­kik­si pro­feet­ta Je­re­mi­as­ta ker­ro­taan, et­tä hä­nen pa­ran­nus­saar­no­jaan vas­tus­tet­tiin ko­vin. Erään­kin ker­ran pro­feet­ta otet­tiin kiin­ni, las­ket­tiin lä­hes kui­vu­nee­seen sa­de­ve­si­kai­voon ja mel­kein unoh­det­tiin sin­ne. (Jer. 38:1–13.)

Sa­de­ve­si­kai­vo­ja ko­ver­ret­tiin kal­li­oi­hin sitä var­ten, et­tä noin puo­len vuo­den kui­va­na vuo­de­nai­ka­na oli­si edes jon­kin­lais­ta vet­tä. Sei­so­va vesi ei kos­kaan ole elä­vän ve­den eli läh­de­ve­den ve­rois­ta, mut­ta sitä oli pak­ko käyt­tää kei­tet­ty­nä, kos­ka muu­ta ei ol­lut. Kui­van kau­den lo­pul­la sa­de­ve­si­kai­vot­kin al­koi­vat tyh­jen­tyä. Poh­jal­la oli enää lä­hin­nä lie­jua. Sel­lai­seen Je­re­mia las­ket­tiin.

Por­taat­to­mas­ta kai­vos­ta Je­re­mia ei pääs­syt omin avuin ylös. Il­mei­ses­ti vas­ta päi­vien pääs­tä joku ku­nin­kaan ho­vis­ta kuu­li, mitä Je­re­mi­al­le oli teh­ty. Ku­nin­kaan käs­kys­tä tämä kävi 30 mie­hen kans­sa aut­ta­mas­sa Je­re­mi­an ylös.

Oli­ko­han täl­lais­ta ran­kai­se­mis­ta käy­tet­ty use­am­min­kin? Jo Psal­mis­sa 40, joka kul­kee Daa­vi­din ni­mis­sä, ku­va­taan Ju­ma­lal­ta saa­tua apua näin: ”Hän veti mi­nut ylös sy­väs­tä kuo­pas­ta, upot­ta­vas­ta lie­jus­ta. Hän nos­ti mi­nut kal­li­ol­le, an­toi lu­jan poh­jan as­kel­te­ni al­le.” (Ps. 40:3.)

Sekä Je­re­mia-ker­to­muk­ses­sa et­tä psal­mis­sa on ky­sy­myk­ses­sä Ju­ma­laan luot­ta­va ih­mi­nen. Ju­ma­la on an­ta­nut lu­pauk­sia avus­taan. Mik­si Je­re­mia jou­tui kai­voon ja psal­min lau­la­jas­ta elä­män­ti­lan­ne tun­tui ai­na­kin ku­vaan­nol­li­ses­ti lie­juun va­jo­a­mi­sel­ta? Ei­kö Ju­ma­la sil­loin aut­ta­nut­kaan? Vai sal­li­ko hän ko­et­te­le­muk­sen ko­ros­taak­seen voi­mal­lis­ta apu­aan, joka lo­pul­ta kui­ten­kin tuli?

Je­re­mia jat­koi työ­tään saar­naa­ja­na eli luot­ta­mus Ju­ma­laan säi­lyi. Psal­mis­sa kii­te­tään Ju­ma­laa avus­ta ja to­de­taan: ”Hyvä on sen osa, joka luot­taa Her­raan” (Ps. 40:5). Raa­mat­tu oh­jaa nä­ke­mään Ju­ma­lan avun elä­mäs­sä ja iloit­se­maan sii­tä. Iloi­ta saa vai­keuk­sien­kin kes­kel­lä.

Vai­keu­det ei­vät tar­koi­ta sitä, et­tä Ju­ma­la oli­si hy­län­nyt. Hän ei ole la­kan­nut myös­kään aut­ta­mas­ta. Jo Raa­ma­tun ai­koi­na hän sal­li vai­keuk­sia myös omil­leen, eh­kä ko­et­te­le­muk­sek­si, eh­kä ope­tuk­sek­si, eh­kä jos­tain muus­ta syys­tä.

Elä­mäs­sä käy vä­lil­lä niin, et­tä luja poh­ja tun­tuu puut­tu­van, ja­lat ovat upon­neet lie­juun. Sil­loin kan­nat­taa kään­tyä Tai­vaan Isän puo­leen. Niin Raa­ma­tun ih­mi­set­kin te­ki­vät, us­ko­vai­set. Ai­ka­naan apu tu­lee.

Jos hätä on tätä maal­lis­ta elä­mää kos­ke­vaa, saam­me us­koa, et­tei Ju­ma­la unoh­da mei­tä. Ei hän unoh­ta­nut Je­re­mi­aa­kaan. Hän kul­jet­ti tie­don Je­re­mi­an ah­din­gos­ta sel­lais­ten kor­viin, jot­ka ha­lu­si­vat aut­taa. Tai­vaan Isä kan­taa mei­tä ta­lous- ja ter­veys­vai­keuk­sis­sa ja kai­kis­sa muis­sa­kin ikä­vis­sä ti­lan­teis­sa.

Jos­kus luja poh­ja voi puut­tua myös hen­gel­li­ses­ti. Eh­kä et tie­dä, olet­ko us­ko­vai­nen ja Ju­ma­lal­le mie­lei­nen. Eh­kä et näe suun­taa, mi­hin kul­kea, hen­gel­li­ses­ti. Sii­nä­kin hä­däs­sä Tai­vaan Isä aut­taa. Ru­kouk­seen ”tul­koon si­nun val­ta­kun­ta­si” hän vas­taa val­ta­kun­tan­sa kaut­ta. Jo us­ko­maan pääs­seet ih­mi­set saa­vat tar­jo­ta Ju­ma­lan apua sa­no­mal­la: ”Tai­vaan Isä an­taa syn­ti­si an­teek­si Va­pah­ta­jam­me Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.” Tä­män us­ko­mi­nen avaa tai­vaan ja an­taa voi­maa kul­kea tai­vas­ta koh­ti. Se on hyvä osa.