Ris­to Kos­ki­mä­ki

Ma­ria ja Joo­sef oli­vat lo­pul­ta saa­neet ma­ja­pai­kan, jos­sa Jee­sus-lap­sen tuli syn­tyä. Se oli tal­li, eläin­ten suo­ja. Niin al­hai­seen paik­kaan syn­tyi kun­ni­an Ku­nin­gas, Her­ro­jen Her­ra. Tämä on ku­vas­ta­mas­sa sitä, mi­ten jou­lun ilo­sa­no­ma tah­too tä­nä­kin päi­vä­nä tul­la kur­jim­man­kin ja köy­him­män­kin ih­mi­sen ma­jaan. Mo­nes­ti ajal­li­set aar­teet ja rik­kau­det vie­vät sy­dä­mes­tä to­del­li­sen jou­lu- ja us­ko­mi­sen ilon.

Sana on muut­tu­ma­ton

Jou­lu­yön ilo­sa­no­man ta­pah­tu­mat ei­vät si­joit­tu­neet Je­ru­sa­le­min mah­ta­vaan temp­pe­liin ei­vät­kä ku­nin­gas He­ro­dek­sen pa­lat­siin. Vaa­ti­mat­to­mis­sa ar­ki­ses­sa aher­ruk­ses­sa, kyl­mäl­lä ja pi­me­äl­lä ke­dol­la val­vo­vil­le pai­me­nil­le en­ke­li il­moit­ti en­sim­mäi­se­nä ilo­sa­no­man. Ke­don pai­me­net val­voi­vat us­kos­sa ja luot­ti­vat Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­siin Mes­si­aas­ta. Se on muis­tut­ta­mas­sa mei­dän­kin ai­kaam­me sii­nä, et­tä Ju­ma­lan sana ja Ju­ma­lan lu­pauk­set ovat edel­leen lu­jat. Ne ei­vät ole ai­ka­si­don­nai­sia. Sana on muut­tu­ma­ton ja se py­syy ian­kaik­ki­ses­ti (Jes. 40:8, 1. Piet. 1:25).

Pai­me­net ot­ti­vat to­des­ta tai­vaal­li­sen vies­tin. En­sim­mäi­sek­si he löy­si­vät tal­lis­ta Ma­ri­an, joka ku­vaa Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa, ar­mo­val­ta­kun­taa. Se tu­lee en­sin löy­tää. Näh­ty­ään Jee­sus-lap­sen sei­mes­sä he ker­toi­vat kai­kil­le, mitä en­ke­li oli heil­le täs­tä lap­ses­ta il­moit­ta­nut, ja mitä he it­se oli­vat näh­neet tal­lis­sa. Kaik­ki, jot­ka tä­män ilo­sa­no­man kuu­li­vat, oli­vat ih­meis­sään. Sa­maa sa­no­maa il­moi­te­taan vie­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Ar­mos­ta osa­ton­ta ke­ho­te­taan te­ke­mään pa­ran­nus ja us­ko­maan kaik­ki syn­nit an­teek­si Jou­lun lap­sen, Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

Kii­tol­li­suus rau­has­ta

En­ke­lin il­moi­tuk­ses­sa ko­ros­tuu rau­han sa­no­ma: ”Maan pääl­lä rau­ha ih­mi­sil­lä, joi­ta hän ra­kas­taa”. Rau­han sa­no­ma on ajal­li­ses­ti, mut­ta en­nen kaik­kea ian­kaik­ki­suus­nä­kö­kul­mas­ta ajan­koh­tai­nen. Kan­sat nou­se­vat toi­si­aan vas­taan.

Saam­me tä­nä­kin jou­lu­na ol­la kii­tol­li­sia isän­maa­tam­me puo­lus­ta­neil­le ja niil­le, jot­ka val­vo­vat, et­tä saam­me elää ja asua rau­has­sa. Tänä jou­lu­na mo­net kan­sat jou­tu­vat vain unek­si­maan rau­has­ta. On­kin sa­not­tu, et­tä sota on suu­ri on­net­to­muus.

Rau­han evan­ke­liu­mi on sama niin so­dan kuin rau­han ai­ka­na. Tuo evan­ke­liu­min ilo­sa­no­ma tuo ih­mi­sen si­sim­pään oi­ke­an jou­lu­rau­han. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä (Room. 14:17). Ju­ma­lan lap­sen ei tar­vit­se pe­lä­tä mi­tään, sil­lä Jee­sus on lu­van­nut ol­la omien­sa kans­sa joka päi­vä ai­na maa­il­man lop­puun saak­ka (Matt. 28:20).

Jou­lun to­del­li­nen ilo

En­sim­mäi­ses­sä työ­pai­kas­sa­ni veim­me seu­ra­kun­nan jou­lu­ter­veh­dyk­siä seu­ra­kun­ta­lai­sil­le. Kah­la­sim­me lu­men läpi met­sän kes­kel­lä ole­vaan pa­rak­kiin. Au­kai­sim­me oven. Si­säl­tä tul­vah­ti valo ja läm­pö, ka­set­ti­soit­ti­mel­ta kuu­lui: ”Rie­muit­se ty­tär Sii­o­nin, vaik­ka ai­na ei ko­tia näy! Kat­so, so­dan voit­ta­nut San­ka­ri vie­lä lau­man­sa kes­kel­lä käy.” (SL 251:1.) Ai­van kuin oli­sim­me saa­neet py­säh­tyä kyl­män ja pi­me­än kes­kel­lä Jee­sus-lap­sen sei­men ää­rel­le. Tuos­sa pie­nes­sä ko­dis­sa ko­et­tiin ai­toa jou­lu­rau­haa ja jou­lui­loa.