Juha Sep­pä­lä

Jou­lun lap­si syn­tyi tal­lin sei­meen. Jou­lu­yön ih­me on vies­ti tai­vaan rau­has­ta.

Kei­sa­ri Au­gus­tuk­sen käs­kyn mu­kai­ses­ti jo­kai­sen oli men­tä­vä ve­rol­le­pa­noa var­ten ko­ti­kau­pun­kiin­sa. Joo­se­fin ko­ti­kau­pun­ki oli Bet­le­hem, Daa­vi­din su­vun kau­pun­ki. Bet­le­he­mis­sä oli ai­ka­naan syn­ty­nyt tu­le­va ku­nin­gas, Daa­vid. Sa­mas­sa kau­pun­gis­sa syn­tyi jou­lu­yö­nä Ku­nin­gas­ten ku­nin­gas.

Bet­le­hem mer­kit­see suo­men­net­tu­na lei­pä­huo­net­ta. Kau­pun­gis­sa vil­jel­tiin ja niin siel­lä teh­dään edel­leen. Jee­suk­sen myö­hem­min lau­su­mat sa­nat ovat kos­ket­ta­vat: ”Minä olen elä­män lei­pä” (Joh. 6:35). Sa­no­ma elä­män lei­väs­tä on tar­koi­tet­tu vie­tä­väk­si kaik­keen maa­il­maan.

Ma­ja­ta­los­sa ei ol­lut ti­laa

Ma­ria ja Joo­sef saa­pui­vat Na­sa­re­tis­ta Bet­le­he­miin. Ma­ja­ta­los­ta ei löy­ty­nyt heil­le ti­laa. Hei­dän yö­si­jan­sa oli eläin­ten kar­ja­suo­jas­sa.

Ma­ria, Jo­se­fin kih­lat­tu, oli ras­kaa­na. Hän oli ol­lut asi­as­ta häm­men­ty­nyt, kos­ka oli kos­ke­ma­ton. En­ke­lin vies­ti oli sel­keä: Pyhä Hen­ki on Ma­ri­an yl­lä ja syn­ty­vä lap­si on pyhä. Ma­ria us­koi ja sa­noi: ”Minä olen Her­ran pal­ve­li­ja­tar. Ta­pah­tu­koon mi­nul­le niin kuin sa­noit.” (Luuk. 1: 34–35, 38.)

Asia oli häm­men­tä­nyt myös Joo­se­fia. Hän ha­lu­si kun­ni­oit­taa la­kia ja oli ai­keis­sa kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa pur­kaa kih­lauk­sen. Myös hä­net py­säyt­ti unes­sa en­ke­li: ”Joo­sef, Daa­vi­din Poi­ka, älä pel­kää ot­taa Ma­ri­aa vai­mok­se­si. Se mikä hä­nes­sä on siin­nyt, on läh­töi­sin Py­häs­tä Hen­ges­tä.” (Matt. 19–20.)

Apos­to­li­ses­sa us­kon­tun­nus­tuk­ses­sa tämä on muo­dos­sa: “Minä us­kon – – Jee­suk­seen Kris­tuk­seen, Ju­ma­lan ai­no­aan Poi­kaan, mei­dän Her­raam­me, joka si­ki­si Py­häs­tä Hen­ges­tä, syn­tyi Neit­syt Ma­ri­as­ta”. Bet­le­he­min kar­ja­suo­jas­sa tuli Ma­ri­an syn­nyt­tä­mi­sen ai­ka. Pro­fee­tan en­nus­tus Va­pah­ta­jan syn­nyin­kau­pun­gis­ta täyt­tyi (Mii­ka 5:1).

Pai­me­net var­ti­oi­vat ke­dol­la

Ke­don pai­men­ten yh­teis­kun­nal­li­nen ase­ma ja ar­vos­tus ei ol­lut kor­kea, mut­ta heil­le an­net­tiin en­sim­mäi­se­nä vies­ti syn­ty­nees­tä Va­pah­ta­jas­ta. Tai­vaal­li­sen so­ta­jou­kon en­ke­lin sa­no­ma ta­voit­ti yön pi­mey­des­sä pai­me­net. Tai­vaan kirk­kaus va­lai­si hei­tä. Maan ih­mi­set, pai­me­net, pel­jäs­tyi­vät. Pe­lot sai­vat väis­tyä, kun en­ke­li vies­tit­ti: ”Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra.” (Luuk. 2:11.)

Tämä on vies­ti myös ny­ky­a­jan ih­mi­sil­le: pi­mey­den ja pel­ko­jen kes­kel­le saa­puu Ju­ma­lan kirk­kaus sei­men lap­ses­sa, Jee­suk­ses­sa. Bet­le­he­min jou­lu­yön ih­me on lah­ja ja vies­ti tai­vaan rau­has­ta, sy­dä­miim­me saa syn­tyä sei­men lap­si tä­nä­kin jou­lu­na. Pai­me­net sai­vat ym­pä­ril­leen en­kel­ten kuo­ron, joka vies­tit­ti Ju­ma­lal­le kun­ni­aa ja maan pääl­le ih­mi­sil­le rau­haa.

Vi­a­ton sei­men lap­si

Jou­lun lap­si syn­tyi tal­lin sei­meen hei­nien kes­kel­le eläin­ten syöt­tö­kau­ka­loon. Sei­men lap­si, pää­si­äi­sen Her­ra, on puh­das, syn­ni­tön uh­ri mei­dän syn­tis­ten puo­les­ta. Jo­han­nes ku­vaa evan­ke­liu­mis­saan: ”Sana tuli li­hak­si ja asui mei­dän kes­kel­läm­me. Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.” (Joh. 1:14.)

Jou­lun lap­sen seu­raa­jat ovat juh­la­kan­saa. Mat­kan mää­rän­pää on tai­vaan ikui­nen jou­lu­juh­la.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 2–1:14

Raa­mat­tu 1992: Sii­hen ai­kaan an­toi kei­sa­ri Au­gus­tus käs­kyn, et­tä koko val­ta­kun­nas­sa oli toi­mi­tet­ta­va ve­rol­le­pa­no. Tämä ve­rol­le­pa­no oli en­sim­mäi­nen ja ta­pah­tui Qui­ri­niuk­sen ol­les­sa Syy­ri­an käs­kyn­hal­ti­ja­na. Kaik­ki me­ni­vät kir­joit­tau­tu­maan ve­ro­lu­et­te­loon, ku­kin omaan kau­pun­kiin­sa. Niin myös Joo­sef läh­ti Ga­li­le­as­ta, Na­sa­re­tin kau­pun­gis­ta ja meni ve­rol­le­pa­noa var­ten Juu­de­aan, Daa­vi­din kau­pun­kiin Bet­le­he­miin, sil­lä hän kuu­lui Daa­vi­din su­kuun. Hän läh­ti sin­ne yh­des­sä kih­lat­tun­sa Ma­ri­an kans­sa, joka odot­ti las­ta. Hei­dän siel­lä ol­les­saan tuli Ma­ri­an syn­nyt­tä­mi­sen ai­ka, ja hän syn­nyt­ti po­jan, esi­koi­sen­sa. Hän ka­pa­loi lap­sen ja pani hä­net sei­meen, kos­ka heil­le ei ol­lut ti­laa ma­ja­pai­kas­sa. Sil­lä seu­dul­la oli pai­me­nia yöl­lä ul­ko­na var­ti­oi­mas­sa lau­maan­sa. Yh­täk­kiä hei­dän edes­sään sei­soi Her­ran en­ke­li, ja Her­ran kirk­kaus ym­pä­röi hei­dät. Pel­ko val­ta­si pai­me­net, mut­ta en­ke­li sa­noi heil­le: ”Äl­kää pe­lät­kö! Minä il­moi­tan teil­le ilo­sa­no­man, suu­ren ilon koko kan­sal­le. Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra. Tämä on merk­ki­nä teil­le: te löy­dät­te lap­sen, joka ma­kaa ka­pa­loi­tu­na sei­mes­sä.” Ja sa­mal­la het­kel­lä oli en­ke­lin ym­pä­ril­lä suu­ri tai­vaal­li­nen so­ta­jouk­ko, joka ylis­ti Ju­ma­laa sa­no­en: – Ju­ma­lan on kun­nia kor­keuk­sis­sa, maan pääl­lä rau­ha ih­mi­sil­lä, joi­ta hän ra­kas­taa.