Ta­pa­ni Töl­li

Jee­suk­sen toi­min­nan yti­me­nä oli kut­su Her­ran huo­nee­seen, Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, ja pu­hei­den kes­kei­se­nä si­säl­tö­nä sen ole­muk­sen ja mer­ki­tyk­sen avaa­mi­nen kuu­li­joil­le.

Je­ru­sa­le­mis­sa vie­tet­tiin temp­pe­lin vih­ki­mi­sen vuo­si­juh­laa, ja myös Jee­sus oli temp­pe­li­a­lu­eel­la tuol­loin. Juu­ta­lai­set pii­rit­ti­vät hä­net ja tiuk­ka­si­vat hä­nel­tä, on­ko hän Mes­si­as ja vaa­ti­vat hä­nel­tä täs­tä to­dis­tei­ta.

Jee­suk­sen ope­tuk­set oli­vat jo ko­vas­ti ih­me­tyt­tä­neet ja myös vi­has­tut­ta­neet juu­ta­lai­sia. He oli­vat ih­meis­sään Jee­suk­sen Raa­ma­tun ja py­hien kir­joi­tus­ten osaa­mi­ses­ta. Näin oli ta­pah­tu­nut jo sil­loin, kun Jee­sus oli 12-vuo­ti­aa­na temp­pe­lis­sä. Juu­ta­lais­ten ih­me­tys­tä li­sä­si se, et­tä hän ei ol­lut opis­kel­lut rab­bien joh­dol­la vaan oli it­se­op­pi­nut.

Teot tu­le­vat Ju­ma­lal­ta

Jee­sus vas­ta­si, et­tä ne teot, jot­ka hän te­kee, ta­pah­tu­vat Isän Ju­ma­lan ni­mes­sä ja voi­mal­la. Hän sa­noi, et­tä Isä ja hän ovat yh­tä. Ne teot, joi­ta hän te­kee, to­dis­ta­vat Ju­ma­las­ta. Jee­sus oli myös to­den­nut, et­tä hä­nen op­pin­sa ei ole hä­nen omi­aan vaan sen, joka hä­net lä­het­ti. Hän­tä pii­rit­tä­neet juu­ta­lai­set ei­vät us­ko­neet. Niin oli sil­loin ja sa­moin on ny­ky­ään­kin – ih­mi­sen on vai­kea kä­sit­tää oman jär­ken­sä avul­la Jee­suk­sen ju­ma­luut­ta.

Jee­suk­sen toi­min­nan ydi­na­si­oi­ta ei­vät ol­leet kui­ten­kaan ih­me­työt. Ne to­dis­ti­vat hä­nen ju­ma­luu­ten­sa, mut­ta yti­me­nä oli kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, Her­ran huo­nee­seen, ja Ju­ma­lan ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen osal­li­suu­teen. Jul­ki­sen toi­min­tan­sa Jee­sus aloit­ti kuu­lut­ta­mal­la: ”Ai­ka on täy­tet­ty, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lä­hes­ty­nyt, teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi.” (Mark. 1:15).

Seu­raa­jis­ta pi­de­tään huol­ta

Jee­sus to­te­si hän­tä pii­rit­tä­neil­le juu­ta­lai­sil­le, et­tä he ei­vät us­ko, kos­ka ei­vät ole hä­nen lam­pai­taan. Jee­sus jat­koi, et­tä hä­nen lam­paan­sa kuu­le­vat hä­nen ää­nen­sä, hän tun­tee hei­dät ja he seu­raa­vat hän­tä. He saa­vat ikui­sen elä­män. Heis­tä pi­de­tään huol­ta ei­vät­kä he jou­du huk­kaan.

Päi­vän evan­ke­liu­min sa­no­ma on loh­dul­li­nen ja tur­val­li­nen. Ju­ma­la pi­tää kai­kis­sa ti­lan­teis­sa omis­taan huo­len, tä­män­het­ki­sen le­vot­to­man mur­rok­sen­kin kes­kel­lä. Saam­me omis­taa sitä, mitä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on: van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä.

Hy­vyy­den ja rak­kau­den ym­pä­röi­mä­nä

Tot­ta ovat edel­leen psal­min sa­nat: ”Si­nun hy­vyy­te­si ja rak­kau­te­si ym­pä­röi mi­nut kaik­ki­na elä­mä­ni päi­vi­nä ja minä saan asua Her­ran huo­nees­sa päi­vie­ni lop­puun saak­ka (Ps. 23). Jee­suk­sen ope­tuk­sen kes­kei­se­nä si­säl­tö­nä oli puhe Her­ran huo­nees­ta, Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Suu­ri osa hä­nen esit­tä­mis­tä ver­tauk­sis­ta kä­sit­te­li juu­ri Ju­ma­lan val­ta­kun­taa, sen ole­mus­ta ja mer­ki­tys­tä. Mer­kil­le­pan­ta­vaa oli myös se, kun hän ylös­nou­se­muk­sen­sa jäl­keen il­mes­tyi omil­leen, et­tä hän pu­hui heil­le vie­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. (Apt. 1:3).

On suu­ri asia, et­tä me uu­den vuo­den alet­tua saam­me tur­vau­tua muut­tu­mat­to­maan Ju­ma­lan sa­naan. Elä­vää evan­ke­liu­mia saar­na­taan edel­leen kes­tä­väl­lä pe­rus­tuk­sel­la ole­vas­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.