KUVA: JAAKKO KOSKELO
KUVA: JAAKKO KOSKELO
Sanat vaikuttavat. Puhe koskettaa.
Hyvä ja rohkaiseva sana ilahduttaa, nostaa, innostaa ja kannustaa. Paha ja ilkeä sana voi viedä ilon, haavoittaa, jopa lamaannuttaa. Myös puhumattomuus voi olla hyvin ahdistavaa. On tärkeä miettiä, miten puhumme ja viestimme toisillemme.
Jumala on tarkoittanut, että kunnioitamme sanoin ja teoin toisiamme. Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös hänen maineensa ja kunniansa suojeleminen. Niiden menetys on raskas isku, jonka vaikutus voi tuntua koko elämän ajan.
Soile Seppä kirjoittaa runossaan:
Sano se nyt, kun vielä on aikaa,
nuo sanat kiittävät, lämmittävät, parantavat.
Sano se nyt, kun kiitos voi vielä keventää väsyneet askeleet,
nostaa painuneen pään ja saada silmät säteilemään.
Jeesus ohjaa meitä puheissamme ja viestinnässämme rakkauteen. Hän kehottaa rakastamaan myös vihamiehiä ja tekemään hyvää niille, jotka vihaavat meitä. Hän kehottaa siunaamaan niitä, jotka kiroavat meitä ja rukoilemaan niiden puolesta, jotka parjaavat meitä. Apostoli Pietari kehottaa puhumaan Jumalan antamin sanoin ja palvelemaan Jumalan antamin voimin.
Jaakobin mukaan kielen hallitseminen on haastavaa. Suitsilla voidaan ohjata kookasta hevosta ja pienellä peräsimellä suurta laivaa. Ihmisen kieli on pieni mutta vaikuttava ruumiinjäsen, jota on vaikea hallita. Se on kuin tuli, joka voi sytyttää palamaan suuren metsän. Pahimmillaan se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kun käytämme kieltä, puhumme tai viestimme, voimme saada aikaan pahaa tai hyvää.
Soile Sepän runo jatkuu:
Sano se nyt, kun hän palelee yksinäisyydessään,
ja pettymys on alkanut jäätää hänen sydäntään,
että sanojesi lämpö olisi kevätpuro hänen sisimmässään
ja kukkaseppele hänen otsallaan.
Paavali neuvoo efesolaisia: ”Rakkaus ohjatkoon elämäänne. Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos.” Paavali kehottaa meitä elämään myös viestinnässä ja puheissamme valon lapsina.
Viestien tulvassa tarvitaan oikeanlaista kriittisyyttä
Elämme viestien ja tiedon tulvassa. Huonot ja ikävät uutiset ylittävät uutiskynnyksen helpommin kuin hyvät ja valoisat uutiset. Tämä voi vääristää kokonaiskuvaa. Ihmisen turmeltunut osa janoaa ikäviä ja kielteisiä asioita, joiden seuraamisesta on tullut viihdettä. Sananlaskujen mukaan panettelijan puheet maistuvat makealta, ne painuvat syvälle ihmisen sisimpään. Seuraatko ja välitätkö sinä mieluummin hyviä vai huonoja uutisia?
On tarpeen oppia lukemaan mediaa. On tarve oppia erottamaan oleellinen tieto epäoleellisesta. On opittava arvioimaan kriittisesti erilaisia tiedonlähteitä. Kohtaamme tiedon tulvassa samasta aiheesta monenlaisia viestejä ja uutisia. Hyvät uutiset saavat aikaan hyvää mieltä ja kannustavat jatkamaan hyviä asioita. Ikävät uutiset harmittavat, mutta samalla ne haastavat meidät kohtaamaan rehellisesti niihin liittyvät ikävät tosiasiat, jotta voimme oppia virheistämme ja muuttaa epäkohdat tulevaisuutta varten.
Media on viime vuosina käsitellyt aktiivisesti uskonnollisten yhteisöjen toimintaa ja elämää. Uskonnollisuus kiinnostaa ihmisiä, mikä on myönteinen asia. Olet voinut kohdata myös yhteisöämme kielteisesti leimaavaa ja yleistävää viestintää, jonka sanoma ei ole vastannut omaa kokemustasi. Se on voinut tuntua ahdistavalta. Joku toinen on voinut kokea asian niin, että on hyvä, että myös ikävistä asioista puhutaan, jotta ne voivat muuttua.
Kaikkien yhteisöjen kohdalla on hyvä muistaa, että kaikki asiat eivät koske kaikkia, eikä asioita kannata yleistää. On hyvä pohtia, olenko itse riittävän kriittinen muita ihmisiä koskevia kielteisiä viestejä kohtaan. Uskonko itse liian helposti muista pahaa? Jos kuulen lähimmäistä koskevan ikävän uutisen, uskonko sen suoralta kädeltä vai tarkistanko tiedon oikeellisuuden? Juoruilenko? Olenko puheissani luottamuksen arvoinen?
Jumalan sana kehottaa avoimuuteen ja rehellisyyteen
Jumalan sana kehottaa meitä suoruuteen, avoimuuteen ja rehellisyyteen. Emme voi mennä toisten selän taakse, vaan meidän tulee kantaa henkilökohtaisesti vastuu puheistamme. ”älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi.” (2. Moos. 23:1–2.)
Kahdeksas käsky ohjaa meitä puheissamme rehellisyyteen: "älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi." Martti Luther selittää käskyä Vähässä katekismuksessa. ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”
Meistä jokainen toivoo, että meistä puhutaan hyvää. Kultaisen säännön mukaisesti meidän on puhuttava lähimmäisistämme samalla tavalla kuin tahdomme heidän puhuvan meistä. Jos muut kertovat lähimmäisestämme pahaa, rakkaus vaatii meitä tukemaan ja auttamaan häntä.
Valehteleminen ja puolittaisten totuuksien kertominen houkuttaa meitä erityisesti vaikeissa tilanteissa. Se ei ole oikein. Paavali kehottaa: ”älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.” (Kol. 3:9–10.)
Paavali kehottaa efesolaisia luopumaan valheesta ja puhumaan totta toisten kanssa. ”älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi.”
Soile Sepän runo päättyy sanoihin:
Sano se nyt, nuo sanat parantavat,
jotka sitovat haavat, tasoittavat arvet
ja saavat hänet heittämään pois kainalosauvansa.
Evankeliumi on iloinen viesti armosta
Keskustelin viime vuoden opistolaisten kanssa heidän kokemuksistaan. Opistovuosi oli merkinnyt monelle nuorelle rohkaistumista, monenlaisen elämän evään saamista ja uskon vahvistumista. Oli löytynyt ystäviä, joiden kanssa sai olla oma itsensä, puhua avoimesti ja rehellisesti, hapuilla ja olla epävarma, tulla hyväksytyksi kipuineen kaikkineen, jakaa kasvokkain iloja ja suruja.
Kun oli saanut olla kuulolla, oli löytynyt herkkyys pohtia asioita aikaisempaa syvällisemmin ja rehellisemmin. Nuoret iloitsivat siitä, että olivat saaneet uskoa epäonnistumisensa anteeksi. He olivat onnellisia saamastaan rohkaisevasta palautteesta, tuesta ja kannustuksesta. He tähysivät luottaen tulevaisuuteen.
Jokainen meistä tarvitsee turvallisen ja kannustavan yhteisön, jossa voi avoimesti kysyä ja tulla kuulluksi ja jossa saa vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Jokainen tarvitsee ystäviä, jotka kunnioittavat ja arvostavat meitä sanoillaan ja teoillaan. Tarvitsemme yhteisöä, joka sietää keskeneräisyyttä ja rakastaa ja kantaa epäonnistunuttakin jäsentään.
Tarvitsemme Jumalan valtakuntaa, jossa kerrotaan maailman parasta uutista Jumalan suuresta armosta ja syntien anteeksiantamuksesta, jolle ei aseteta yhtään ehtoa.
Teksti: Mikko Kinnunen
Julkaistu Päivämiehessä 16.9.2015.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys