Itä­me­res­sä on Ruot­sil­le kuu­lu­va Got­lan­nin saa­ri. Su­vi­vir­ren sa­nat syn­tyi­vät siel­lä yli 300 vuot­ta sit­ten. Oli ju­han­nu­saa­mu 1694. En­nen ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen al­kua pap­pi Is­ra­el Kol­mo­din kä­ve­li kirk­ko­puis­tos­sa. Luon­non kau­neus pu­hut­te­li hän­tä niin ko­vas­ti, et­tä hän puki tun­te­muk­sen­sa ru­nok­si. Kun ru­nol­le löy­tyi sä­vel ruot­sa­lai­ses­ta kan­san­lau­lus­ta, su­vi­vir­si oli val­mis. Se kään­net­tiin oi­tis suo­mek­si ja otet­tiin vuon­na 1701 Suo­men kir­kon vir­si­kir­jaan.

Su­vi­vir­si toi loh­tua hä­dän kes­kel­le

Jos Got­lan­nin kesä oli vuon­na 1694 kau­nis, sa­maa ei voi sa­noa Suo­men ke­säs­tä. 1400-lu­vul­la maa­pal­lon il­mas­to kyl­me­ni, kun Luo­ja sal­li pik­ku­jää­kau­den tul­la. Sitä en­nen Suo­mes­sa­kin oli nau­tit­tu jopa ny­kyis­tä läm­pi­mäm­mis­tä il­mois­ta. Nyt ke­sis­tä tuli niin kyl­miä, et­tä vil­ja- ja he­del­mä­sa­to ei eh­ti­nyt val­mis­tua. Sen seu­rauk­se­na ih­mi­siä ja eläi­miä kuo­li pal­jon näl­kään ja sai­rauk­siin.

Eri­tyi­sen pa­ho­ja ka­to­vuo­sia Suo­mes­sa ko­et­tiin juu­ri su­vi­vir­ren syn­ty­ai­koi­hin. Pel­lot läm­pe­ni­vät kyl­vö­kun­toon vas­ta ju­han­nuk­sen jäl­keen ja tal­vi tuli niin ai­kai­sin, et­tä vil­ja ei eh­ti­nyt tuot­taa sa­toa. Vie­lä 1860-lu­vul­la an­ka­ria hal­la- ja kuo­lin­vuo­sia oli sii­nä mää­rin, et­tä ko­ko­nai­set ky­lät au­ti­oi­tui­vat.

Mik­si su­vi­vir­si otet­tiin sit­ten meil­lä vir­si­kir­jaan, jos sen ku­vaus iha­nas­ta ke­säs­tä ei vas­tan­nut to­del­li­suut­ta? Tut­ki­ja Es­ko M. Lai­ne on sel­vit­tä­nyt, et­tä kan­sa ru­koi­li su­vi­vir­ren sa­noil­la, et­tä läm­pi­mät ke­sät koit­tai­si­vat jäl­leen. Toki vä­lil­lä oli ke­siä, joi­na vil­ja eh­ti val­mis­tua, mut­ta kun hal­la- ja kuo­lon­ke­sät taas tu­li­vat, su­vi­vir­res­tä tuli hau­ta­jais­vir­si. Kan­sa vei­sa­si sitä hau­ta­jai­sis­sa aja­tel­len, et­tä iha­na suvi koit­taa us­ko­vai­sil­le vas­ta tai­vaas­sa.

Kun il­mat sit­ten Ju­ma­lan tah­dos­ta läm­pe­ni­vät, hau­ta­jai­sis­sa vei­sa­tus­ta su­vi­vir­res­tä tuli iha­nan ke­sän ylis­tys. Ja kun kan­sa­kou­lu­ja pe­rus­tet­tiin, lap­set opet­te­li­vat lau­la­maan su­vi­vir­ren kou­lun päät­tä­jäi­sis­sä ul­koa. Myös ju­han­nus­kir­kois­sa ja ke­sä­juh­lis­sa sitä lau­let­tiin. 1920-lu­vul­la su­vi­vir­res­tä tuli Suo­men ke­sän tun­nus­lau­lu. Jopa työ­vä­ki vei­sa­si sitä aja­tel­len, et­tä vir­si ylis­tää työn­te­on ar­voa.

Tätä taus­taa vas­ten tun­tuu ih­meel­li­sel­tä vii­me­ai­kai­nen kes­kus­te­lu sii­tä, et­tä su­vi­vir­si pi­täi­si pois­taa kou­lun ke­vät­juh­lis­ta tai sen sa­nat tu­li­si muut­taa si­ten, et­tä vir­si ei louk­kai­si kirk­koon kuu­lu­mat­to­mien las­ten tun­tei­ta. On­nek­si tämä esi­tys ei ole men­nyt läpi. Su­vi­vir­ren suo­si­os­ta ker­too, et­tä sen sa­no­ja ei ole saa­nut vir­si­kir­jan uu­dis­tuk­sis­sa muut­taa. Toi­nen sa­man­lai­nen vir­si on En­ke­li tai­vaan. Kan­sa on ha­lun­nut lau­laa nuo rak­kaik­si tul­leet vir­ret tu­tuil­la sa­noil­la.

Vir­si soi kii­tos­ta pe­las­tuk­ses­ta

Su­vi­vir­si ylis­tää ke­sän kau­neut­ta ja Ju­ma­lan hy­vyyt­tä. En­nen muu­ta se soi kii­tos­ta Ju­ma­lan val­mis­ta­mas­ta pe­las­tuk­ses­ta. Pe­las­tuk­sen ku­vai­lus­sa Kol­mo­din ker­ta­si Raa­ma­tun käyt­tä­miä kie­li­ku­via. ”Ei ver­tais­ta­si sul­le, sä lil­ja Saa­ro­nin. Suo ar­mos lah­jat mul­le ja kas­te Sii­o­nin. Kun Hen­kes vir­voi­tuk­sen vain sie­lu saa­nut on, ke­väi­sen kau­nis­tuk­sen se saa kuin Li­ba­non.”

Je­sa­jan ku­vaa lu­vus­sa 35: ”Aa­vik­ko iloit­see, au­ti­o­maa iloit­see, aro rie­muit­see, se puh­ke­aa kuk­kaan! Kuin lil­ja kuk­ki­koon maa, se rie­muit­koon, huu­ta­koon ää­neen! Sen osak­si tu­lee Li­ba­no­nin kun­nia, Kar­me­lin ja Saa­ro­nin iha­nuus. Kaik­ki saa­vat kat­sel­la Her­ran kun­ni­aa, mei­dän Ju­ma­lam­me iha­nuut­ta.” (Jes. 35:1–2.) Teks­ti ker­too sii­tä, et­tä Ju­ma­la luo jat­ku­vas­ti uut­ta.

Li­säk­si Kol­mo­din ker­ta­si su­vi­vir­res­sä Raa­ma­tun koh­taa, jos­sa Hoo­sea Ju­ma­lan suu­na va­kuut­taa: ”Minä vir­voi­tan Is­ra­e­lin kuin aa­mu­kas­te, ja niin se ku­kois­taa kuin lil­ja ja tun­kee juu­ren­sa maa­han kuin Li­ba­no­nin set­ri. Sen ver­sot le­vi­ä­vät, se kas­vaa kau­niik­si kuin olii­vi­puu, se tuok­suu kuin Li­ba­non.” (Hoos. 14:6–7.) Kor­ke­as­sa vei­sus­sa Kris­tuk­sen seu­ra­kun­ta­mor­si­an ihas­te­lee Sa­lo­mon mor­si­a­men suul­la, mi­ten kau­nis hän on: ”Olen Saa­ro­nin ke­to­jen kuk­ka, laak­so­jen lil­ja” (Lau­lu­jen. l. 2:1).

Sa­nat so­pi­vat tä­hän päi­vään

Tämä kaik­ki, mis­tä pro­fee­tat pu­hui­vat ja su­vi­vir­res­sä lau­le­taan, on tot­ta tänä päi­vä­nä. Et­sik­ko­a­jan Ju­ma­lan lap­si­na tun­nem­me, mi­ten ar­mo­au­rin­ko evan­ke­liu­min so­vin­to­saar­nas­sa pais­taa ja Py­hän Hen­gen tuu­li läm­pi­mä­nä hel­lun­tain tuu­le­na pu­hal­taa. Täl­lais­ta evan­ke­liu­mia ja läm­pöä me tar­vit­sem­me, kun kyl­mät ek­sy­tys­ten tuu­let pu­hal­ta­vat ja tah­to­vat sam­mut­taa us­kon lie­kin sy­dä­mel­tä. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa on avoin läh­de syn­tiä ja saas­tai­suut­ta vas­taan. Tätä jo pro­feet­ta Sa­kar­ja päi­vi­nään ihas­te­li. (Sa­kar­ja. 3:1.) Tuon läh­teen vesi ei sa­men­nu, vaik­ka sii­hen mi­ten pal­jon syn­tiä upo­tet­tai­siin.

Ar­tik­ke­li on tii­vis­tel­mä har­tau­des­ta, joka on pi­det­ty Ou­lun Ry:n ke­vät­juh­las­sa 21.5.2023.