Kuu­des käs­ky si­säl­tyy nii­den käs­ky­jen ko­ko­el­maan, joi­hin on tii­vis­tet­ty yh­tei­se­lä­mäm­me pe­ru­sa­si­at.

Avi­o­liit­to on yh­teis­kun­nan ja kir­kon kan­nal­ta tär­keä. Sen mer­ki­tys on suu­ri myös lap­sen ajal­li­sen hy­vin­voin­nin kan­nal­ta. Koti on avai­na­se­mas­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä. Mo­nes­sa muus­sa­kin asi­as­sa koti an­taa tu­kea yh­teis­kun­nan toi­min­nal­le, muun mu­as­sa kou­lu­lai­tok­sel­le ja työl­le isän­maam­me par­haak­si.

Käs­ky koko elä­mää var­ten

Ny­kyi­ses­sä Kirk­ko­raa­ma­tus­sam­me kuu­des käs­ky on kään­net­ty ”älä tee avi­o­ri­kos­ta”. Van­hem­mis­sa kään­nök­sis­sä se on muo­dos­sa ”älä tee huo­rin” (KR 33/38) ja ”Ei si­nun pidä huo­rin te­ke­män” (Bib­lia 1776). Nämä var­hai­sem­mat kään­nök­set an­ta­vat pa­rem­man ku­van sii­tä, mitä kuu­des käs­ky vaa­tii: puh­taut­ta ja ku­ri­na­lai­suut­ta sa­nois­sa ja te­ois­sa myös avi­o­lii­ton ul­ko­puo­lel­la.

Avi­o­ri­kos tai huo­rin te­ke­mi­nen ei tar­koi­ta vain jo­ta­kin yk­sit­täis­tä te­koa, vaan kaik­kea, mitä ajat­te­lem­me, pu­hum­me tai teem­me. Sik­si kuu­des käs­ky neu­voo vaa­li­maan oman­tun­non puh­taut­ta. Sie­lun­vi­hol­li­nen ha­lu­aa myr­kyt­tää aja­tus­maa­il­mam­me kai­kin kei­noin. Jee­sus ei va­roit­ta­nut tur­haan: jo hi­mo­kas kat­se mer­kit­see huo­rin te­ke­mis­tä (Matt. 5:28). Apos­to­li Paa­va­li ke­hot­taa mei­tä pu­ke­maan yl­lem­me Her­ra Jee­sus Kris­tus ei­kä hem­mot­te­le­maan ruu­mis­tam­me niin, et­tä an­nam­me sen ha­luil­le val­lan (Room. 13:13–14).

Muis­tan ope­tel­lee­ni kuu­den­nen käs­kyn se­li­tys­tä jo van­has­sa kan­sa­kou­lus­sa ul­koa: ”olem­me puh­taat ja si­ve­ät aja­tuk­sis­sa, sa­nois­sa ja töis­sä”. Täl­lai­seen kil­voi­tuk­seen käs­ky mei­tä roh­kai­see. Näin voim­me var­jel­tua mo­nel­ta pa­hal­ta.

Kuu­den­nen käs­kyn ää­rel­lä ko­ros­tuu avi­o­lii­ton py­hyys. ”Pyhä” mer­kit­see al­ku­aan ero­tet­tua, syn­ti­sis­tä eril­leen otet­tua. Ju­ma­la on va­lin­nut ih­mis­ten jou­kos­ta mie­hen ja nai­sen toi­si­aan var­ten. Juu­ri he voi­vat yh­des­sä to­teut­taa avi­o­lii­ton suur­ta teh­tä­vää.

Vih­ki­ti­lan­tees­sa an­net­ta­va lu­paus avi­o­puo­li­son ra­kas­ta­mi­ses­ta on tar­koi­tet­tu eli­ni­käi­sek­si ja se ulot­tuu liki kaik­keen in­hi­mil­li­seen yh­tei­se­lä­mään. Vie­lä vuo­sien ja vuo­si­kym­men­ten­kin jäl­keen lu­pauk­sen suu­ruut­ta jou­du­taan ih­met­te­le­mään: tä­tä­kö me sil­loin ker­ran lu­pa­sim­me?

Ra­kas­ta puo­li­so­a­si

Avi­o­puo­li­sot on kut­sut­tu ra­kas­ta­maan toi­si­aan. Jo seu­rus­te­lu- ja kih­lau­sai­ka­na voi tu­le­va nuo­ri­pa­ri va­kuut­taa ra­kas­ta­van­sa toi­si­aan, mut­ta avi­o­lii­tos­sa rak­kau­den ih­me tu­lee vie­lä vah­vem­min esil­le. Pit­kän­kään yh­tei­sen mat­kan jäl­keen avi­o­rak­kaut­ta ei voi ym­mär­tää täy­sin. Sii­hen kas­ve­taan yh­des­sä.

Puo­li­soi­den suh­teen suu­ruut­ta ko­ros­ti myös Paa­va­li, kun hän sa­noi hei­dän tu­le­van yh­dek­si li­hak­si: ”Tämä on suu­ri sa­lai­suus; minä tar­koi­tan Kris­tus­ta ja seu­ra­kun­taa.” Paa­va­li jat­koi, et­tä jo­kai­sen tu­lee ra­kas­taa vai­mo­aan niin kuin it­se­ään, ja vai­mon tu­lee kun­ni­oit­taa mies­tään. (Ef. 5:31–33.)

Van­hoil­le nai­sil­le Paa­va­li an­toi tär­ke­än teh­tä­vän: hei­dän tuli ”ke­hot­taa nuo­ria nai­sia ra­kas­ta­maan mies­tään ja lap­si­aan, ole­maan puh­tai­ta ja si­vei­tä, hoi­ta­maan hy­vin ko­tin­sa”. Nuor­ten mies­ten taas tuli käyt­täy­tyä joka suh­tees­sa hil­li­tys­ti. (Tit. 2:3–6.) Ko­dis­sa tar­vi­taan rak­kau­den il­ma­pii­riä. Vih­ki­kaa­vas­sa on koh­ta, jos­sa hää­pa­ril­le lu­e­taan niin sa­not­tu rak­kau­den kor­kea vei­su (1. Kor. 13). Sitä kaik­kea on rak­kaus!

Kun­ni­oi­ta puo­li­so­a­si

Rak­kau­den rin­nal­la kuu­des käs­ky ke­hot­taa puo­li­soi­ta myös kun­ni­oit­ta­maan toi­si­aan. Kau­niin esi­mer­kin täs­tä an­toi mi­nul­le pit­kään avi­o­lii­tos­sa ol­lut, jo kau­an sit­ten le­poon pääs­syt mies: ”Kuu­le Mau­ri, jos tuo Hil­ja ei oli­si niin hy­vin ym­mär­tä­nyt mi­nua, en oli­si us­ko­mas­sa.” Puo­li­sos­ta an­net­tu kau­nis tun­nus­tus ker­toi ar­vo­nan­nos­ta ja kun­ni­oi­tuk­ses­ta.

Otam­me­ko me jos­kus ko­to­na kai­ken vas­taan val­mii­na em­me­kä huo­maa puo­li­son vai­van­nä­köä ko­din mo­nen­lai­sis­sa teh­tä­vis­sä? Oli­si­ko use­am­min pai­kal­laan joku myön­tei­nen aja­tus ja kii­tos? Kum­pi­kin näet on avi­o­lii­tos­sa ai­nut­laa­tui­nen ih­mi­nen tai­toi­neen, tie­toi­neen ja tun­tei­neen. Myös ko­to­na tar­vi­taan apos­to­lin ke­ho­tus­ta: ”Kun­ni­oit­ta­kaa kil­van toi­nen tois­tan­ne” (Room. 12:10).

Avi­o­liit­to on yk­si tär­keim­mis­tä, mut­ta myös vaa­ti­vim­mis­ta teh­tä­vis­tä, joi­ta Ju­ma­la ih­mi­sel­le an­taa. Hän on myös lu­van­nut sil­le siu­nauk­sen­sa. On­nel­li­nen on se liit­to ja koti, jos­sa kuu­det­ta käs­kyä ope­tel­laan evan­ke­liu­min va­los­sa. Siel­lä seu­ra­taan ja tun­nus­te­taan Her­raa Jee­sus­ta ja siel­lä kas­va­te­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­sia. An­teek­si­an­non il­ma­pii­ri ra­ken­taa kris­tit­tyä avi­o­liit­toa ja ko­tia.

Kuu­lin ker­ran, kun van­ha pu­hu­ja ker­toi avi­o­lii­tos­taan: ”Meil­lä on mam­man kans­sa ta­pa­na joka il­ta pyy­tää ja an­taa toi­sil­lem­me an­teek­si kaik­ki Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Kyl­lä se jos­kus tun­tuu ta­val­ta, mut­ta ei se ai­na­kaan huo­no tapa ole.”

Mau­ri Hy­vä­ri­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 27.7.2016