JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Jumala hallitsee myös sielunvihollista

Artikkelit
7.11.2023 14.00

Juttua muokattu:

7.11. 13:08
2023110713080620231107140000

H. V.

H. V.

Teu­vo Mo­no­nen

Kaut­ta ai­kain on poh­dit­tu Jo­bin kir­jan ky­sy­myk­siä: Mikä on pa­han al­ku­pe­rä? Kiin­nos­taa­ko Ju­ma­laa maal­li­set asi­at? Vä­lit­tää­kö hän mi­nun asi­ois­ta­ni? Kai­ken yli nou­see ky­sy­mys: mik­si hy­vät ih­mi­set jou­tu­vat kär­si­mään? Pa­ras vas­taus löy­tyy ris­tin ties­tä, mut­ta Jo­bin kir­jas­ta kan­nat­taa tut­kia hy­vän ja pa­han vä­lis­tä tais­te­lua.

Jos Ju­ma­la oli­si paha, ei kär­si­mys oli­si on­gel­ma. Mut­ta kun Ju­ma­la on hyvä, kär­si­myk­ses­tä tu­lee on­gel­ma. Job it­se us­koo, et­tä on vain yk­si Ju­ma­la, joka on suh­tees­sa luo­tui­hin­sa. Hän on kaik­ki­val­ti­as, hyvä ja huo­leh­ti­vai­nen. Yk­si Jo­bin kir­jan vies­ti on­kin se, kuin­ka Ju­ma­la te­kee it­sen­sä meil­le tun­ne­tuk­si ajal­li­sen elä­män kes­kel­lä.

Sa­nan­las­kuis­sa ope­te­taan, et­tä huo­no elä­mä joh­taa kär­si­myk­seen. Tämä pi­tää usein paik­kan­sa, mut­ta ei ai­na. Van­han tes­ta­men­tin juu­ta­lai­set us­koi­vat, et­tä Ju­ma­lan oi­keu­den­mu­kai­suu­den tuli nä­kyä täs­sä elä­mäs­sä, kos­ka kaik­ki hy­vät ja pa­hat me­ne­vät sa­maan paik­kaan. Kris­ti­tyil­lä on toi­sen­lai­nen nä­ke­mys: tä­män ajan kär­si­mys on pien­tä ver­rat­tu­na sii­hen hy­vään, jota saam­me ko­kea tai­vaas­sa.

Vain Ju­ma­lal­la on kyky ol­la kaik­ki­al­la

Jo­bin kir­jas­sa Ju­ma­la ja sie­lun­vi­hol­li­nen koh­taa­vat tai­vaas­sa. Sie­lun­vi­hol­li­nen on yk­si en­ke­leis­tä, jon­ka teh­tä­vä on ra­por­toi­da Ju­ma­lal­le maan pääl­lä teh­dyis­tä syn­neis­tä. Sie­lun­vi­hol­li­nen oli tul­lut sii­hen tu­lok­seen, et­tei ku­kaan voi ra­kas­taa Ju­ma­laa hä­nen it­sen­sä ta­kia, vaan ih­mi­set ra­kas­ta­vat vain sen ta­kia, mitä hyö­tyä sii­tä on heil­le it­sel­leen. Ju­ma­la ky­syy sie­lun­vi­hol­li­sel­ta, on­ko hän ta­van­nut Jo­bia maan pääl­lä. Ja Ju­ma­la väit­tää, et­tä Job ra­kas­taa hän­tä, kos­ka hän ra­kas­taa Jo­bia, ei­kä se joh­du Jo­bin saa­mas­ta siu­nauk­ses­ta. Sii­hen sie­lun­vi­hol­li­nen sa­noo, et­tä kyl­lä Job­kin ki­ro­ai­si, jos Ju­ma­la ot­tai­si siu­nauk­sen­sa pois. Täs­tä syn­tyy ase­tel­ma, jos­ta Job ei tie­dä.

Jo­bin kir­jas­ta nä­em­me, et­tä sie­lun­vi­hol­li­sen liik­ku­mi­nen on ra­jal­lis­ta. Sil­lä ei ole Ju­ma­lan ky­kyä ol­la yh­tai­kaa läs­nä kaik­ki­al­la. Kreik­ka­lai­nen ajat­te­lu­ta­pa olet­ti, et­tä on luon­nol­li­sia asi­oi­ta ja yli­luon­nol­li­sia asi­oi­ta. Sen mu­kaan sie­lun­vi­hol­li­nen oli­si yli­luon­nol­li­nen ja Ju­ma­lan rin­nal­la ta­sa­ver­tai­se­na voi­mas­sa ja val­las­sa. Raa­ma­tun mu­kaan maa­il­mas­sa toi­sel­la puo­lel­la on Luo­ja ja toi­sel­la puo­lel­la hä­nen luo­tun­sa, joi­hin myös kuu­luu sie­lun­vi­hol­li­nen. Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja ei ole kaik­ki­voi­pa, kaik­ki­tie­tä­vä ja kaik­ki­al­la läs­nä ole­va, vaan pelk­kä luo­tu olen­to. Sik­si se tar­vit­si Ju­ma­lan lu­van käy­däk­seen Jo­bin kimp­puun. Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa Ju­ma­la lu­paa us­ko­vil­le, et­tä hei­tä ei kiu­sa­ta yli hei­dän voi­mien­sa, kos­ka Ju­ma­la hal­lit­see myös kiu­saa­jaa.

Ju­ma­lan pel­ko kar­kot­ti pa­han

Jou­dum­me ky­sy­mään, oli­ko Jo­bin suu­rin tus­ka fyy­sis­tä var­sin ko­vis­sa ki­vuis­sa, vai oli­ko se so­si­aa­lis­ta, kun ih­mi­set siir­tyi­vät mie­luum­min ka­dun toi­sel­le puo­len, et­tei hei­dän tar­vin­nut koh­da­ta hän­tä ja nuo­ret vie­lä nau­roi­vat hä­nel­le. Vai oli­ko tus­ka hen­kis­tä laa­tua: mik­si ah­dis­ta­vat asi­at tu­li­vat hä­nel­le il­man hä­nen omaa syy­tään? Vai­ko hen­gel­lis­tä, kos­ka hän koki me­net­tä­neen­sä yh­tey­den Ju­ma­laan? Hän­hän huu­si Ju­ma­lan puo­leen ja pyy­si, et­tä sai­si hä­net löy­tää, pu­hua hä­nel­le ja jopa ha­lu­si rii­del­lä hä­nen kans­saan. Ei­kö juu­ri täs­sä ol­lut to­del­li­sin ja sy­vin kipu? Ajal­li­nen ah­dis­tus vain kas­vaa, jos tun­tuu, et­tä Ju­ma­la on kau­ka­na ei­kä kuu­le enää.

Jo­bin voi­ton sa­lai­suus oli sii­nä, et­tä hän pel­kä­si Ju­ma­laa ja se kar­kot­ti pa­han. Jos ih­mi­sel­tä puut­tuu Ju­ma­lan pel­ko, syn­ti ei ai­heu­ta enää huol­ta. Ju­ma­la on lu­van­nut an­taa kris­ti­tyil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von, ei vas­taus­ta kaik­kiin ajal­li­sen elä­män ky­sy­myk­siin.

Kär­si­myk­sel­lä on tar­koi­tus Ju­ma­lan suun­ni­tel­mis­sa, mut­ta tu­lee päi­vä, jol­loin kaik­ki olem­me suu­ren tuo­mi­ois­tui­men edes­sä. Siel­lä avau­tuu se, mikä meil­tä on tääl­lä sa­lat­tua. Siel­lä avau­tuu meil­le niin kär­si­myk­sen kuin myös so­vi­tuk­sen ja an­teek­si­an­ta­muk­sen suu­ri sa­lai­suus.

Päi­vä­mie­hes­sä ja Sii­o­nin lä­he­tys­leh­des­sä on täl­lä vii­kol­la ai­hee­na hen­ki­maa­il­ma.

23.5.2024

Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1. Kor. 12:4–5

Viikon kysymys