KUVA: ARVI TYNI
KUVA: ARVI TYNI
Yhteiskunnassamme vapauden käsitteellä on hyvin monta eri merkitystä. Esimerkiksi eri tieteenaloilla vapaus ymmärretään eri tavoilla. Mediassa esille tuleva yleinen mielipide korostaa ihmisen lähes rajatonta vapautta toteuttaa itseään. Tämä näkyy ihmisen haluna tulla toimeen yksin, omien voimiensa ja mahdollisuuksiensa varassa.
Ajassamme usein ihannoidaan vapaan seksuaalisuuden ohella nuoruutta, kauneutta ja menestystä. Monet väsyttävät, jopa orjuuttavat itsensä elintasokilpailun paineissa. Aineellinen hyvinvointi ja pinnalliset aistinautinnot eivät kykene antamaan ihmiselle turvaa ja kestävää onnea. Sen vuoksi moni tuntee elämänsä tyhjäksi ja merkityksettömäksi – elämän syvempi merkitys on jäänyt unohduksiin.
Jumalan asettama ja Pyhässä Raamatussa ilmoitettu ihmisen elämän syvin tarkoitus on päässyt monelta vakavasti hämärtymään: Saatetaan kyllä uskoa Jumalan olemassaoloon, mutta ei Raamatun ilmoittamaan kolmiyhteiseen Jumalaan. Ei uskota, että Jumala on luonut ihmisen yhteyteensä, iankaikkista elämää varten, tai että elämän syvin tarkoitus on Jumalan Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa tarjoama täydellinen sovintotyön osallisuus. Sen saa omakseen Jumalan valtakunnan evankeliumin uskomisen kautta. Elävä usko synnyttää todellisen vapauden ja ilon.
Kun Raamattu, luterilainen tunnustuksemme, oppi-isämme Martti Lutherin kirjat ja kirkkomme kristinoppi puhuvat kristityn vapaudesta, sillä tarkoitetaan nimenomaan hengellisessä merkityksessä lähinnä kahta asiaa: vapautta jostakin ja vapautta johonkin.
Vapautta jostakin
Jeesus on vapauttanut ihmisen, ei ainoastaan pimeyden turmiovaltojen orjuudesta, vaan myös lain alta ja ihmisten orjuudesta. Jumala lähetti oman Poikansa murskaamaan Jumalan vastustajan, sielunvihollisen vallan. Kristus tuli saarnaamaan köyhille hyvää sanomaa, parantamaan synnin särkemiä sydämiä, saarnaamaan sielunvihollisen vangitsemille vapautusta, saattamaan särjetyitä vapauteen. Hän itse sanoi tulleensa, jotta hänen seuraajillaan olisi elämä ja yltäkylläisyys (Joh. 10:10).
Luther opettaa, että ”käskyt kyllä ohjaavat, mutta eivät auta, ne opettavat meille, mitä on tehtävä, mutta eivät anna siihen voimaa. Ne on sen tähden annettu vain sitä varten, että ihminen niiden avulla saisi nähdä oman voimattomuutensa hyvän tekemiseen ja oppisi epäilemään omaa itseään.”
Raamattu toteaakin, että lain kautta tulee synnintunto (Room. 3:20). Siksi lain virka on kuoleman virka (Room. 7:10); se ei voi vapauttaa synnin orjuudesta ja vanhurskauttaa ihmistä. Sillä on kuitenkin tärkeä tehtävä olla ajamassa herätettyä sielua Kristuksen, lain ainoan täyttäjän tykö (Gal. 3:24).
Vapautta johonkin
Taivaasta lähetetyn, mutta täällä maan päällä korvin kuultavan evankeliumin uskominen siirtää hengellisesti kuolleen ihmisen Jumalan armovaltakuntaan, joka synnyttää vapauteen, ei orjuuteen (Gal. 4:21–31). Tässä valtakunnassa on elävä evankeliumi, vanhurskauttava usko Kristukseen, eläväksi tekevä Pyhä Henki. Evankeliumi antaa uskojalleen sisäisen vapauden ja puhdistaa omantunnon.
Jumalan lapselle evankeliumi on elämä, autuus, ilo, rauha, lepo ja vapaus. Sisäinen vapaus on aina ollut kristityn ihmisen osa. Siinä on kysymys Kristuksen hankkimasta ja antamasta vapaudesta. Vapaus on olotila, johon Kristuksen pelastava toiminta siirtää ihmisen. Paavali kirjoittaa: ”Missä Herran Henki on, siinä on vapaus” (2. Kor. 3:17).
Raamattu muistuttaa, että tämä vapaus ei kuitenkaan ole pahuuden peite (1. Piet. 2:16). Se ei ole lihallista vapautta hempeyteen ja synnin luvallisuuteen ja niiden kautta Jumalan valtakunnan rajojen omavaltaiseen laajentamiseen. Väärässä vapaudessa uskon kuuliaisuus on vaarassa kadota kokonaan.
Voimana Jumalan armo
Jumalan lapsi on tullut autuaaksi Jumalan armosta, uskon kautta ilman lain tekoja (Ef. 2:8). Paavali kirjoittaa Tiitukselle: ”Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt. Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään” (Tiit. 2:11-12).
Kristityn vapaus ei kutsu tiukkuuteen, vaatimuksiin ja lakeihin, vaan pelastettuna palvelemaan rakkaudessa lähimmäisiä. Se ei ole kutsua hengelliseen ylpeyteen ja poikkileikkaavan totuuden ilmoittamiseen, vaan kutsua Jumalan pelastavan rakkauden osallisuuteen ja samalla kutsua todelliseen vapauteen, sillä Jumalan Poika tekee todellisesti vapaiksi (Joh. 8:36).
Jumalan lapsi tekee matkaa hyvän omantunnon kantajana, synnin poispanijana ja Jeesuksen veren korjaajana. Hän saa elää täydellisessä anteeksiantamuksessa, ilossa ja vapaudessa Jumalan tuomiosta vapaana, taistellen rohkeasti Jumalan armovoimalla syntiä vastaan, mitään pelkäämättä, sillä hänen koko elämänsä on Jumalan kädessä.
Martti Sallinen
Artikkelia on lyhennetty. Lue koko teksti huomenna ilmestyvästä Päivämies-lehdestä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys