Sil­loin su­per­vuo­si­na­ni, kun tein kah­ta työ­tä, opis­ke­lin ja yri­tin hoi­taa lap­si­a­ni ja pa­ri­suh­det­ta­ni, olin erääl­lä lu­en­nol­la. Lu­en­noit­si­jan ker­rot­tiin ole­van Suo­men par­hai­ta mie­hiä pu­hu­maan ar­vi­oin­nis­ta. Hä­nen mu­kaan­sa esi­mer­kik­si kou­lu­ar­vi­oin­nin voi­si heit­tää ro­mu­kop­paan. Pis­tey­tyk­sis­tä ei oi­ke­as­ti ole hyö­tyä mis­sään, op­pi­lai­tok­siin voi­tai­siin ha­kea haas­tat­te­lu­jen pe­rus­teel­la.

Tun­tui, et­tä mies pu­hui asi­aa, hä­nen poh­din­tan­sa he­rät­ti­vät aja­tuk­sia ja in­nos­tus­ta. Oli­si­pa mu­ka­va pan­na lap­sia kou­luun, jos­sa ei ase­te­ta­kaan pa­rem­muus­jär­jes­tyk­seen! Kou­lun keh­noim­mal­le hiih­tä­jäl­le mi­ta­li kau­laan ja ke­hu­ja osal­lis­tu­mi­ses­ta! Huo­nol­la las­ku­pääl­lä va­rus­tet­tua ei vaa­dit­tai­si­kaan osaa­maan jo­kais­ta yh­tä­löä. Lu­ki­ja, jol­la kir­jai­met kar­kaa­vat ri­vil­tä, sai­si ker­toa ta­ri­nan­sa! Ujo sai­si ol­la rau­has­sa ujo. Ja niin edel­leen. Se voi­si ol­la mah­dol­li­suuk­sien kou­lu. Siel­tä voi­si kas­vaa mah­dol­li­suuk­sien ih­mi­siä. Oli­si­ko täl­lai­nen kou­lu mah­dol­li­nen? Es­tää­kö EU? EU:ssa kun tai­taa ol­la pork­ka­nal­le­kin omat kri­tee­rin­sä. Sen pi­tää ol­la täy­del­li­nen kool­taan ja mit­ta­suh­teil­taan.

Yri­tän vie­dä tätä ko­ti­ar­kea eteen­päin. Käy­tän­nös­sä se tar­koit­taa sitä, et­tä yh­den päi­vän jak­san koh­tuu­del­la ja tois­ta päi­vää en jak­sa­kaan niin koh­tuu­del­la. Ei ole vie­lä koit­ta­nut yh­tä­mit­tai­nen ar­jen jak­sa­mi­sen on­ni. Lei­voin kui­ten­kin vii­me vii­kol­la lap­sil­le suk­laa­pii­ra­kan. En tar­koi­ta sitä, et­tä lap­set söi­vät sitä pii­rak­kaa ruo­ka­naan pit­kin viik­koa – sai­vat he oi­ke­aa­kin eväs­tä­kin. Se kes­ki­vii­kon suk­laa­pii­ra­kan lei­po­mi­nen oli vain mi­nus­ta niin huip­pu­jut­tu. Mei­dän per­hees­sä ei äi­ti ole vii­me kuu­kau­si­na ilah­dut­ta­nut lap­sia lei­po­mi­sil­la.

Jak­soin siis teh­dä jo­tain yli­mää­räis­tä. Lei­voin hi­taas­ti ja aja­tuk­sel­la. Kat­se­lin, kun tai­ki­na vaah­dot­tui as­ti­as­sa. Lop­pu­tu­los ei ol­lut eh­kä EU-kel­poi­nen ul­ko­nä­öl­tään, mut­ta se mais­tui mie­les­sä mu­ka­val­le. Tuu­maan­pa tä­nään näin: jo­kai­nen kel­paa juu­ri sel­lai­se­na kuin on.