JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Puhdetöitä

29.11.2020 6.15

Juttua muokattu:

2.1. 15:09
2025010215095620201129061500

Han­na-Ma­ria Jur­mu

Syys­kuun 29. päi­vä on Mi­kon päi­vä. Mui­noin tämä päi­vä oli maa­ta­lou­syh­teis­kun­nas­sa pää­tös­päi­vä sa­don­kor­juul­le. Van­ha sa­non­ta kuu­luu: ”Mi­kos­ta päre pih­tiin, tut­ti ruk­kiin, kaa­li kup­piin, akat pirt­tiin ja nau­riit kuop­paan”. Ny­kyi­sin meil­lä ei ole pä­rei­tä, pä­re­pih­te­jä, ak­ko­ja ei­kä nau­ris­kuop­pia. On kui­ten­kin kiva haa­veil­la, et­tä oma ar­jen­hal­lin­ta oli­si oi­ke­as­ti hal­lin­taa ei­kä hal­lit­se­mat­to­muut­ta. Oli­si kiva, jos tä­nään­kään, 17. mar­ras­kuu­ta, ei oli­si tar­vin­nut vii­mei­ses­sä hä­däs­sä pak­ka­sen pe­los­sa pes­tä enää ik­ku­noi­ta. Olen aut­ta­mat­to­mas­ti puo­li­tois­ta kuu­kaut­ta myö­häs­sä van­han kan­san mei­nin­gis­tä.

Mitä van­hem­mak­si tu­len, sitä enem­män ha­lu­ai­sin etään­tyä mo­der­nin ih­mi­sen maa­il­mas­ta. Ih­met­te­len koko ajan enem­män, mikä täs­sä ajas­sa on men­nyt pois rai­teil­taan, kun juok­sem­me muu­ta­man as­ke­leen jäl­jes­sä omaa elä­määm­me. Mei­dän ei tar­vit­se läm­mit­tää pyyk­ki­ve­siä ei­kä pyy­kä­tä kä­sin. Tis­ki­ko­ne pe­see tis­kim­me. Hu­rau­tam­me au­tol­la hoi­ta­maan asi­am­me ei­kä mei­dän tar­vit­se kä­vel­lä tun­tia pos­tiin saa­dak­sem­me läh­te­mään tär­ke­än vies­tin ys­tä­väl­lem­me. Ko­din läm­mit­tä­mi­seen ei tar­vit­se vält­tä­mät­tä pilk­koa pui­ta. Sil­ti mei­dän huu­lil­lam­me on jat­ku­vas­ti tuo in­hot­ta­va sana, kii­re!

Ety­mo­lo­gi­nen sa­na­kir­ja mää­rit­te­lee puh­de-sa­nan mer­ki­tyk­sek­si aa­mu- tai il­ta­hä­mä­rän. Kir­ja mai­nit­see, et­tä itä­me­ren­suo­men puh­de oli­si alun pe­rin tar­koit­ta­nut he­rää­mi­sen ai­kaa eli juu­ri aa­mu­hä­mä­rää. Kie­len­huol­lon tie­do­tus­leh­ti Kie­li­kel­lo tar­ken­taa, kuin­ka puh­de-sa­nan mer­ki­tys on su­men­tu­nut, ja se ym­mär­re­tään uu­del­la ta­val­la. Kun il­ta­puh­teel­la oli ta­pa­na teh­dä pir­tis­sä pä­reen va­los­sa kä­si­töi­tä ja eri­lai­sia tar­ve-esi­nei­tä, alet­tiin pu­hua puh­de­töis­tä. Puh­de ei siis tar­koi­ta puu­hai­lua, vaan vuo­ro­kau­den hä­mä­rän het­keä, jol­loin ul­ko­töi­den te­ke­mi­nen oli mah­do­ton­ta ja siir­ryt­tiin pä­re­val­ke­an lois­tee­seen pirt­tiin.

Mikä su­loi­nen kuva on­kaan sil­mien edes­sä, kun on il­ta­puh­de, ja nai­set ja mie­het te­ke­vät kä­si­töi­tään sa­mas­sa pir­tis­sä! On­ko tuo näky ta­voit­te­le­mi­sen ar­voi­nen? Mi­nus­ta on.

Tie­dät­kö sinä, mitä tar­koit­taa alus­sa mai­nit­se­ma­ni sa­non­nan koh­ta ”tut­ti ruk­kiin”? Minä en tien­nyt, mut­ta aloin et­si­mään sen mer­ki­tys­tä. Jos en tul­lut ai­van har­haan as­tu­neek­si, ym­mär­sin, et­tä täs­sä tut­ti on niin sa­not­tu mai­to­sar­vi, joka on teh­ty ko­ver­re­tus­ta leh­män­sar­ves­ta. Tämä sar­vi – siis tut­ti – kiin­ni­tet­tiin pi­dik­kee­seen ja täy­tet­tiin esi­mer­kik­si leh­män­mai­dol­la tai vel­lil­lä. Sar­ven kär­keen oli kiin­ni­tet­ty vie­lä nah­kan pala ime­mi­sen hel­pot­ta­mi­sek­si. Jos ym­mär­sin oi­kein, idea oli se, et­tä kun tut­ti oli kiin­ni­tet­ty ruk­kiin, lap­si pys­tyi juo­maan sar­ves­ta sin­ne lai­tet­tua ra­vin­toa äi­din keh­rä­tes­sä. Sii­nä­pä vie­lä kau­nis lisä il­ta­hä­mä­rän pir­tin nä­ky­mään!

Muis­tan kau­an sit­ten lu­ke­nee­ni lap­suu­den­ko­dis­sa­ni Ota­van van­has­ta, val­ta­van pak­sus­ta mu­sii­kin tie­to­sa­na­kir­jas­ta Si­be­liuk­ses­ta. Sii­nä mai­nit­tiin, et­tä Si­be­lius kir­joit­ti pi­a­no­mu­siik­ki­aan ”puh­de­töi­nä”. Nyt olen mil­tei när­käs­ty­nyt il­mauk­ses­ta. En muis­ta, oli­ko sa­non­ta Si­be­liuk­sen oma ar­vio pi­a­no­sä­vel­lyk­sis­tään, pu­hui­vat­ko ai­ka­lai­sa­si­an­tun­ti­jat tuol­la ta­voin nois­ta te­ok­sis­ta vai oli­ko se tie­to­sa­na­kir­jan asi­an­tun­ti­ja­kir­joit­ta­jan ar­vio. Oli mi­ten oli, il­mai­su on häm­men­tä­vän vä­hät­te­le­vä. Si­be­liuk­sen pi­a­no­mu­siik­ki ei tun­nu il­ta­hä­mä­räs­sä vä­sä­tyl­tä si­vu­tuot­teel­ta, vaan kirk­kaan, kuu­lak­kaan päi­vän ki­mal­luk­sel­ta. Toi­saal­ta voi­sim­me­kin aja­tel­la ny­kyi­sin näin: ”Puh­de­työt ovat kuin Si­be­liuk­sen pi­a­no­mu­siik­ki – täyn­nä tun­net­ta, huo­lel­lis­ta hi­on­taa, tun­nel­mia ja herk­kyyt­tä; kai­ken kaik­ki­aan ne voi­vat sym­bo­li­soi­da elä­män hy­viä het­kiä”.

Toi­voi­sin niin pal­jon, et­tä elä­mä tar­jo­ai­si lä­hes­ty­vän jou­lun al­la muu­ta­kin kuin kii­ret­tä ja kou­ho­tus­ta. Oli­si­pa oi­ke­as­ti ai­kaa hä­mär­ty­vien il­to­jen puh­de­töil­le, pie­nil­le lah­ja­kä­si­töil­le ja nii­den rau­hal­li­sel­le kää­ri­mi­sel­le. Täl­lai­sen ide­a­lis­ti­sen jou­lu­na­lus­haa­veen kruu­nai­si kau­nis ja hai­kea jou­lu­lau­lu Jou­luil­ta sa­lo­mail­la. Se on sä­vel­let­ty Ar­vid Ly­dec­ke­nin ru­noon:

”Pärs­kyy pir­tin pä­reen palo, ker­too kas­ku­jan­sa salo, tuik­kii tal­ven täh­ti­vyö. Sei­soo ää­ne­tön­nä ruk­ki, lah­jat toi jo jou­lu­puk­ki. Päät­tyi pit­kän, pit­kän päi­vän työ, pit­kän päi­vän työ, pit­kän päi­vän työ.”

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com