Jarmo Raudaskoski
Nivala
Peruskorjatulla Nivalan Rauhanyhdistyksen toimitalon pysäköintialueella on oma alueensa traktoreille ja sähköautojen latauspiste.
Pitkään suunnitelmissa ollut Nivalan Rauhanyhdistyksen toimitalon pysäköintialueen peruskorjaus toteutettiin kesän ja syksyn aikana. Hanketta varten asetettu työryhmä oli suunnitellut työvaiheet ja menetelmät huolellisesti etukäteen, joten varsinainen rakentaminen kesti vain pari viikkoa juhannuksen jälkeen. Seuratoiminnan alkaessa heinäkuun puolessa välissä piha oli jo käytössä murskepintaisena.
Runsaasti talkootyötä
Salaoja- ja sadevesijärjestelmien asennus, sokkelin pinnoitus sekä maanajo tehtiin talkootyönä. Parhaimmillaan töissä oli parikymmentä traktoria. Työmaan johto oli koko ajan paikalla varmistamassa, että hanke eteni järjestelmällisesti ja talkoolaisten motivaatio pysyi korkealla.
– Unohtaa ei sovi myöskään keittiö- ja kotiväen merkitystä kaiken mahdollistajana. Talkooväelle oli tarjolla lämmin ruoka ja kahvitus keittiöryhmien toimesta koko remontoinnin ajan. Monet paikalliset yrittäjät tukivat hanketta merkittävästi, työryhmästä kerrotaan.
Pysäköintialueen entinen täyttömaa ajettiin pois ja korvattiin kalliomurskeella noin metrin vahvuudelta. Entistä maa-ainesta ja murskattua asfalttia hyödyntäen rakennettiin alueen reunoille uutta pysäköintitilaa.
Parkkialue salaojitettiin ja muotoiltiin sadevesien poistamiseksi. Toimitalon ympärille asennettiin lisäsalaoja samalla, kun rakennettiin sadevesijärjestelmä ja sokkelin pinnoitus uusittiin.
Monipuolinen uudistus ja laajennus
Tontille johtavalle tielle rakennettiin katuvalaistus. Piha-alueen valaistus uusittiin, nurmialueet uudistettiin ja asennettiin sähköautojen latauspiste.
Nivalan Rauhanyhdistyksen jäsenmäärä on 720. Piharemontille ja uusille autopaikoille on ollut jo pitkään tarve, jotta mahdollistetaan sujuva tilaisuuksiin saapuminen. Syksyn asfaltoinnin jälkeen alueella on 160 maalattua pysäköintiruutua ja reunoilla asfaltoimatonta pysäköintitilaa noin 100 autolle.
Piharemontti maksoi noin 340 000 euroa, josta 280 000 euroa katettiin lainalla. Hinta muodostui lähinnä kaivinkonetyöstä, maa-aineksista ja asfaltoinnista.
– Lainan hoito vaatii jäseniltä ajallisia varoja myyjäisten ja muun varainhankinnan puitteissa. Myynnissä on muun muassa vapaaehtoisia pysäköintimaksuja, joilla saa lahjoittaa haluamansa summan piharemontin kustannusten kattamiseksi, työryhmästä todetaan.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys