Postin hinnoittelu on muuttunut siten, että jakelu on edullisinta tiheästi asutuilla A- ja B-alueilla, mutta harvempaan asutuilla C-alueilla kustannukset nousivat yli kaksinkertaiseksi A- ja B-alueisiin verrattuna.
Heska Korhonen
Postin hinnoittelu on muuttunut siten, että jakelu on edullisinta tiheästi asutuilla A- ja B-alueilla, mutta harvempaan asutuilla C-alueilla kustannukset nousivat yli kaksinkertaiseksi A- ja B-alueisiin verrattuna.
Heska Korhonen
Päivämies
Erilaisia jakeluvaihtoehtoja mietitään parhaillaan. Tavoitteena on, että kustannukset eivät tulisi esteeksi lehden tilaamiselle.
Postin hinnoittelu on muuttunut 1. huhtikuuta 2026 alkaen. Jakelun hinta perustuu uudistuksen myötä jakelualueisiin. Jakelu on edullisinta tiheästi asutuilla A- ja B-alueilla, mutta harvempaan asutuilla C-alueilla kustannukset nousivat yli kaksinkertaiseksi A- ja B-alueisiin verrattuna.
– Päivämiehen tilaajista noin 40 % asuu C-jakelualueella, joten hinnan korotusvaikutus on kohtalaisen suuri, kertoo Päivämiehen päätoimittaja Harri Vähäjylkkä.
Posti perustelee uutta hinnoittelumallia sillä, että paperipostin määrän vähentyminen nostaa voimakkaasti jakelun yksikkökustannuksia.
Jakelun kilpailuttaminen on mahdollista vain tiheästi asutuilla alueilla, sillä vain Posti hoitaa jakelua kaikkialla Suomessa.
– Tällä hetkellä selvitämme eri jakeluvaihtoehtoja ja uudistamme verkkolehteä. Tavoite on se, että kustannukset eivät tulisi esteeksi tilata lehteä joko paperi- tai verkkolehtenä. Jotkut ammatti-, paikallis- tai harrastelehdet ovat päätyneet sellaiseenkin ratkaisuun, että lehdet toimitetaan esimerkiksi yhteisiin kokoontumisiin. Erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja kannattaa avoimesti miettiä, Vähäjylkkä toteaa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Värityskirja kukkien ja perhosten ystäville. Värityskirjan paperi on hieman paksumpaa, joten väritystä voi kokeilla erilaisilla tekniikoilla.