Päivi Seiko
Tampere
Tampereen Rauhanyhdistyksen syysseurat pidettiin perinteisesti syyskuun puolivälissä. Seuroissa kuultiin, että murheet ja kuormat saa panna pois. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, iloa ja vapautta Pyhässä Hengessä.
Seurat alkoivat lauantai-illan messulla Aleksanterin kirkossa. Messussa saarnasi Matti Kontkanen ja liturgian toimitti Samuli Tyni.
Rauhan valtakunta
Kontkasen teksti oli vuorisaarnan kohdasta, jossa Jeesus puhuu murehtimisesta (Matt. 6:31–34).
Puheen aluksi Kontkanen kertoi omakohtaisen muiston seuroihin tulemisestaan:
– Tulin huolten keskeltä. Eteisessä minua puhutteli kehitysvammainen mies. Hän tervehti iloisesti ja kysyi, oletko tullut tänne puhumaan. Vastasin kyllä. Hän sanoi heti: ”Usko kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.” Se tuntui hyvältä. Sitä tarvitsin.
– Uskon, että sitä tekin tarvitsette. Sen vuoksi saamme heti alussa jäädä uskomaan kaikki synnit ja murheet anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jumalan valtakunta ei ole murheitten valtakunta, vaan ilon, rauhan ja vapauden valtakunta. Sitä saamme elää todeksi tässä iltakirkossa.
Kontkanen jatkoi, että murehtiminen on inhimillistä, mutta maailman murheet ja rikkauden viettelykset voivat nousta uskomisen esteeksi. Jumala antaa elämänkoulussa koettelemuksia, jotta ihmiset ymmärtäisivät, mikä elämässä on tärkeätä ja mikä arvo on uskomisella.
– Meillä on niin suuri aarre kätkettynä savisiin astioihimme, kun saamme kantaa Jumalan rauhaa sydämessä. Jumalan valtakunnan kautta käy tie iankaikkiseen elämään, lupasi Kontkanen.
– Saamme iloita, että Jumala on pitkämielinen, uskollinen ja armollinen.
Koettelemuksia tarvitaan
Messun jälkeen Visa Hirvisuo piti rauhanyhdistyksellä puheenvuoron nuorille aiheesta Miten koettelemukset ja siunaus ovat näkyneet elämässäsi. Hirvisuo kertoi aiheesta koskettavia esimerkkejä ja lohdutti kuulijoita:
– Koettelemuksetkin ovat Jumalan siunausta.
Syysseurat jatkuivat sunnuntaina Viinikan kirkossa pidetyllä messulla, jossa saarnasi Matti Kontkanen.
Päiväseuroissa rauhanyhdistyksellä puhuivat Seppo Välimäki ja Visa Hirvisuo. Välimäki käsitteli sitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Hän kertoi, kuinka Jeesus otti luokseen lapsen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3). Välimäki totesi vertauskuvallisesti, että niin kuin äiti ohjaa lastaan, niin myös seurakuntaäiti neuvoo ja opastaa uskovaisia.
– Vain Jumalan valtakunnan hoidossa säilymme uskomassa, hän muistutti.
Uskon päämäärä
Hirvisuon teksti oli Roomalaiskirjeen 6. luvusta kohta, jossa Paavali kirjoittaa synnin orjuudesta ja siitä vapautumisesta (Room. 6:15–23).
– Orja on täydellisesti omistajansa omaisuutta. Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Jumalan armosta olemme päässeet vapaiksi synnin orjuudesta. Jumala on ollut mittaamattoman armollinen, että juuri minä saan omistaa armoa, Hirvisuo puhui.
– Jumalan voima on ihmeellinen. Koko elämä muuttuu uskonlahjan seurauksena. Saa kokea iloa ja rauhaa, on halu tulla seuroihin ja kuulla Jumalan puhetta.
Jumalan puhe on lakia ja evankeliumia. Lain tarkoituksena on kutsua Jumalan valtakuntaan. Evankeliumi on armolahja, josta uskovainen elää. Hirvisuo kannusti panemaan pois kuorman ja synnin, jotka tekevät matkan hitaaksi, ettei uskon päämäärä unohtuisi.
– Olemme matkalla taivaaseen ja Taivaan Isä on luvannut meitä johdattaa ja taluttaa kädestä pitäen, hän lupasi.
Seurojen jatkuessa vielä tauon jälkeen kuultiin Matti Kontkasen ja Seppo Välimäen puheet.
Jumala siunasi syysseurat. Turvallisesti sai uskoa, että Jumala on omiensa puolella ja turvana alkavallakin viikolla.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys