Mer­ja Ki­ve­lä

Ju­ma­lan muut­tu­ma­ton ar­mo hoi­taa ja tuo luot­ta­mus­ta ja tur­vaa.

Syys­kuun vii­mei­se­nä vii­kon­lop­pu­na vie­tet­tiin seu­ra­kun­ta­päi­viä Kok­ko­lan seu­dun rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Lau­an­tai­na alus­tuk­sen ai­hee­na oli Kuu­li­ai­suus Py­hän Hen­gen ää­nel­le ja sun­nun­tai­na Pol­ves­ta pol­veen py­syy ar­mo­si.

Oma­tun­to oh­jaa

Lau­an­tain alus­tuk­sen piti Pent­ti Ren­to­la Ala­jär­vel­tä. Hän kä­sit­te­li aluk­si kuu­li­ai­suu­den ja Py­hän Hen­gen mää­ri­tel­miä.

– Kuu­li­ai­suus Py­hän Hen­gen ää­nel­le on ai­van vält­tä­mä­tön­tä, jot­ta py­sym­me us­ko­mas­sa. Pyhä Hen­ki avaa Raa­ma­tun sa­naa ja kut­suu mei­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Se pi­tää huo­len Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta, var­je­lee us­ko­mas­sa ja vie lo­pul­ta ian­kaik­ki­seen elä­mään tai­vaas­sa, Ren­to­la to­te­si.

Hän pu­hui, kuin­ka Ju­ma­laan luot­ta­mi­ses­sa ja tur­vaa­mi­ses­sa on kyse Py­hän Hen­gen ää­nen kuu­le­mi­ses­ta ja us­ko­mi­ses­ta.

– Us­ko­mi­seen liit­tyy myös Ju­ma­lan tah­don nou­dat­ta­mi­nen elä­män va­lin­nois­sa.

Alus­tuk­ses­sa Ren­to­la toi esiin, kuin­ka Py­hän Hen­gen avul­la Ju­ma­la avaa sa­naan­sa, roh­kai­see us­ko­maan ja syn­nyt­tää us­ko­vais­ten kes­ki­näis­tä yh­teyt­tä. Py­hän Hen­gen syn­nyt­tä­mää saar­naa ja Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa ei voi erot­taa toi­sis­taan, kos­ka Py­hän Hen­ki toi­mii vain Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa.

– Säi­ly­äk­seen us­ko­mas­sa ih­mi­nen tar­vit­see jat­ku­vaa an­teek­si­an­toa, ja sitä riit­tää jo­kai­sel­le päi­väl­le.

Pyhä Hen­ki tuo tur­vaa

Lau­an­tain alus­tus joh­dat­ti kes­kus­te­li­jat poh­ti­maan ar­vos­ta­van koh­taa­mi­sen mer­ki­tys­tä: jo­kai­nen tar­vit­see rin­nal­la­kul­ki­joi­ta ja roh­kai­sua.

Nuo­ril­le on hyvä pu­hua asi­oi­ta nii­den oi­keil­la ni­mil­lä, hem­pei­le­mät­tä, ja he ha­lu­a­vat kuul­la neu­vo­ja ja ku­vauk­sia sii­tä, mi­ten ai­em­min­kin on sel­vit­ty eri­lai­sis­ta kiu­sauk­sis­ta ja ko­et­te­le­muk­sis­ta. Pu­hut­tiin myös sii­tä, et­tä us­kon kaut­ta on osal­li­se­na sel­lai­ses­ta, mitä ei vält­tä­mät­tä ar­jes­sa osaa tar­peek­si ar­vos­taa.

Rit­va,Tau­no ja San­na-Mari Fin­ni­lä kes­kus­te­li­vat alus­tuk­sen nos­ta­mis­ta aja­tuk­sis­ta. Rit­va Fin­ni­lä nau­roi, et­tä las­ten­las­ten tou­hui­lu­ja seu­ra­tes­sa alus­tus meni osit­tain ohi, mut­ta hän koki iha­na­na asi­a­na, et­tä nuor­ten per­hei­tä oli sat­tu­mal­ta is­tu­mas­sa vie­rel­lä.

Tau­no Fin­ni­lä ker­toi lii­kut­tu­nee­na us­ko­vai­sen mat­ka­ys­tä­vän tun­to­merk­ke­jä.

– Ne ovat nii­tä, et­tä kan­taa, ru­koi­lee ja ar­vos­taa sel­lai­se­na kuin on.

Hän li­sä­si, et­tä ai­van vii­me vuon­na nämä ovat ko­ros­tu­neet, kun oma lap­si nuk­kui sai­rau­den mur­ta­ma­na pois – ja mikä iha­nin­ta, hän sai en­nen kuo­le­maan­sa pa­laa­mi­sen ar­mon.

– On tär­ke­ää ol­la ih­mi­nen ih­mi­sel­le, myös epä­us­koi­sil­le ih­mi­sil­le, hän vie­lä muis­tut­ti.

San­na-Mari Fin­ni­lä poh­ti, kuin­ka alus­tuk­ses­sa ko­ros­tui Py­hän Hen­gen tuo­ma tur­va.

– Ha­lu­an luot­taa Ju­ma­lan ar­moon ja sen tuo­maan hoi­ta­vaan voi­maan ar­jes­sa, hän sa­noi.

Ju­ma­lan ar­mo py­syy

Sun­nun­tai­na alus­tuk­sen piti me­ri­jär­ve­läi­nen Ju­ha­ni Ala­ran­ta. Hän to­te­si, et­tei ku­kaan us­ko pe­rin­teen va­ras­sa, vaan us­ko on oma­koh­tai­nen.

– Us­kom­me ei ole äi­tiem­me ja isiem­me us­koa.

Ala­ran­ta ko­ros­ti, et­tä on jo­ta­kin, joka py­syy ei­kä muu­tu, vaik­ka ajat ja il­mi­öt vaih­tu­vat.

– Ar­mo py­syy muut­tu­mat­to­ma­na ajas­ta ai­kaan, vaik­ka ih­mi­nen ha­lu­ai­si­kin muut­taa kaik­kea.

Kes­kus­te­lu­ky­sy­myk­set roh­kai­si­vat muis­te­le­maan, ja kuul­tiin­kin kos­ket­ta­via tuo­ki­o­ku­via eri-ikäis­ten elä­mäs­tä. Tuli esil­le myös oma­koh­tai­nen ko­ke­mus Ame­ri­kan syys­seu­rois­ta ja kii­tol­li­suus Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn le­vi­ä­mi­ses­tä maa­il­mal­la. Alus­tuk­sen ai­he sai mo­nen kuu­li­jan muis­te­le­maan oman su­vun his­to­ri­aa su­ku­pol­vien ta­kaa ja Ju­ma­lan joh­da­tus­ta. Mo­net ker­toi­vat­kin omien van­hem­pien elä­mäs­sä tai omas­sa elä­mäs­sä ko­et­tua joh­da­tus­ta. Se­kin kuul­tiin, et­tä on mah­dol­lis­ta, et­tä us­kon lah­ja kul­kee lap­sel­ta omil­le van­hem­mil­le.

– Niin kau­an kuin on päi­viä, on työ­tä teh­tä­vä. Meil­lä on va­loi­sat tu­le­vai­suu­den­nä­ky­mät, kun jak­sam­me luot­taa ja tur­va­ta iki­ai­ko­jen Ju­ma­laan, Ala­ran­ta to­te­si lo­puk­si.