A-L. S.
A-L. S.
Jussi Karjula
Suurinta lähimmäisenrakkautta on puhua toisillemme hyvästä Jumalasta ja syntien anteeksiantamuksesta.
Jerusalemin temppelin edessä oli uhriarkkuja. Ne olivat sen ajan kolehtihaaveja.
Jeesus istui temppelissä opettamassa. Samalla hän teki havaintoja ihmisten toiminnasta uhriarkkujen äärellä. Jeesus huomasi, että monet rikkaat antoivat suuria lahjoituksia. Heillä oli siihen varaa. Osa teki lahjoituksen näyttävästi ja huomiota herättävästi, osa huomaamattomammin.
Lähimmäisen sunnuntain evankeliumiteksti puhuu erityisesti leskivaimosta ja hänen tekemästä lahjoituksesta. Hän halusi muiden huomaamatta tehdä oman lahjoituksensa. Köyhä leski lähestyi uhriarkkua arasti. Ehkäpä hän ajatteli, etteivät nuo muutamat pennit, jotka hänellä oli, merkitse yhtään mitään. Kuitenkin ne merkitsivät paljon. Jeesus näki, että köyhä leski pani arkkuun viimeiset roponsa.
Köyhä antoi eniten
Jumala katsoo sydämeen. Ihminen näkee sen, mikä on silmin havaittavissa. Tekstissämme Jeesus asettaa eteemme Raamatusta tutun vastakkaisuuden: omavanhurskauden ja uskonvanhurskauden.
Jeesuksen aikana, ja myös meidän aikanamme, farisealaisuus toimii niin, että toiminnan tarkoitus on kiinnittää huomiota ihmisen omaan hurskauteen ja hyviin töihin. Omavanhurskas tahtoo tehdä asiat näyttävästi saadakseen ihmisten kunnioituksen ja kiitoksen.
Jeesus näki, että lesken lahja lähti uskovasta sydämestä. Teon takana ei ollut ansion ajatuksia. Siksi Jeesus saattoi sanoa, että tuo köyhä leski antoi enemmän kuin kaikki muut. Jeesus ei katsonut lahjoituksen määrää, vaan millä mielellä lahjoitus tehtiin.
Kristuksen mieli
Toinen sunnuntain aihepiiriä käsittelevä, hyvin puhutteleva Raamatun kuvaus on kertomus laupiaasta samarialaisesta. Kertomuksessa muukalainen, samarialaisen sekakansan jäsen, auttaa haavoille lyötyä, tien viereen joutunutta ihmispoloa. Hurskaat juutalaiset, pappi ja leeviläinen, ovat ohittaneet hänet säälimättä. Sydämen usko vaikuttaa halun rakastaa lähimmäisiä ja tehdä heille hyvää.
Jeesus opetti lähimmäisenrakkaudesta. Hänen sanomansa on kiteytetty rakkauden kaksoiskäskyyn: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Jumala johtaa elämäämme monenlaisia lähimmäisiä. Heitä kohdatessamme saisimme omistaa Kristuksen mielen. Jeesus opetti: ”Minkä tahdotte ihmisen tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12). Kertomuksemme leskivaimo oli tästä hyvä esimerkki. Usko näkyi rakkauden tekona. Hän oli valmis uhraamaan kaiken. Uskon hedelmät näkyivät.
Suurin rakkaudenosoitus toisiamme kohtaan on puhuminen hyvästä Jumalasta. Saamme esittää armokutsua myös sellaisille lähimmäisille, jotka elävät Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Anteeksiantamuksen evankeliumin uskomisen kautta pääsee Jumalan lapseksi.
Ahkeroimmehan tehdä Jumalan valtakunnan työtä köyhän lesken mielellä? Emme voi turvata omaan onnistumiseemme, vaan täydellisyytemme on Herrassa Jeesuksessa. Muistamme Jeesuksen sanat Betanian Martalle: ”Paljon sinä suret ja pyrit. Vaan yksi on tarpeellinen.” (Luuk. 10:41–42.) Kannattaa hakeutua Jeesuksen jalkojen juureen. Usko tulee kuulemisesta. Omakohtaisella uskolla pääsemme kerran taivaaseen.
Evankeliumi: Mark. 12:41–44
Raamattu 1992: Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”
Biblia: Ja kuin Jesus istui uhri-arkun kohdalla ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhri-arkkuun, ja monta rikasta pani paljon, niin tuli köyhä leski, ja pani kaksi ropoa, se on kuusinainen. Niin hän kutsui opetuslapsensa tykönsä, ja sanoi heille: Totisesti sanon minä teille: tämä köyhä leski pani enemmän uhri-arkkuun kuin kaikki ne, jotka siihen panivat. Sillä he ovat kaikki panneet siitä, mitä heille liiaksi oli; mutta tämä köyhyydestänsä pani kaiken, mitä hänellä oli, kaiken tavaransa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys