Jou­ko Luuk­ko­nen

Jee­sus val­mis­taa ope­tus­lap­si­aan vai­kei­siin ai­koi­hin. Ju­ma­lan lap­sen osa on vai­vat­tu mut­ta tur­val­li­nen.

Tämä sun­nun­tai osuu kirk­ko­vuo­des­sa he­la­tors­tain ja hel­lun­tain vä­liin. Sik­si päi­vän ai­hee­na on Py­hän Hen­gen odo­tus. He­la­tors­tai­na Jee­sus nou­si tai­vaa­seen. Sitä en­nen hän lu­pa­si ope­tus­lap­sil­leen, et­tä he tu­le­vat saa­maan va­rus­tuk­sen kor­keu­des­ta (Luuk. 24:49). Hel­lun­tai­na Jee­suk­sen lu­paus sit­ten to­teu­tui, kun Pyhä Hen­ki las­keu­tui tu­len­lies­ko­jen muo­dos­sa ope­tus­las­ten pääl­le (Ap. t. 2:3–4).

Päi­vän evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus vah­vis­taa tä­män lu­pauk­sen: ”Te saat­te puo­lus­ta­jan; minä lä­he­tän hä­net Isän luo­ta. Hän, To­tuu­den Hen­ki, läh­tee Isän luo­ta ja to­dis­taa mi­nus­ta”.

Jee­sus ha­lu­aa vah­vis­taa ope­tus­lap­si­aan tu­le­van va­ral­le. Jat­kos­sa he jou­tu­vat koh­taa­maan kai­ken il­man opet­ta­jaan­sa. Hän tie­tää, et­tä heil­lä on edes­sä vai­keuk­sia: ”Tei­dät ero­te­taan sy­na­go­gas­ta, ja tu­lee se­kin ai­ka, jol­loin jo­kai­nen, joka sur­maa jon­kun teis­tä, luu­lee toi­mit­ta­van­sa py­hän pal­ve­luk­sen Ju­ma­lal­le”. Hän ha­lu­si, ”et­tei us­kon­ne ko­e­tuk­sis­sa sor­tui­si”.

Maa­il­man vi­haa­ma jouk­ko

Tu­le­vien ta­pah­tu­mien syyn­kin Jee­sus ker­too: ”Näin he te­ke­vät, kos­ka he ei­vät tun­ne Isää ei­vät­kä mi­nua”. Ai­em­min Jee­sus oli jo sa­no­nut: ”Jos maa­il­ma vi­haa tei­tä, muis­ta­kaa, et­tä en­nen tei­tä se on vi­han­nut mi­nua. Jos te kuu­lui­sit­te tä­hän maa­il­maan, se ra­kas­tai­si tei­tä, omi­aan. Mut­ta te et­te kuu­lu maa­il­maan, kos­ka minä olen tei­dät sii­tä omik­se­ni va­lin­nut, ja sik­si maa­il­ma vi­haa tei­tä.” (Joh. 15:18–19.)

Tätä muu­ka­lai­suut­ta Ju­ma­lan lap­set ovat ai­na ko­ke­neet. Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja pu­huu näin jo Van­han tes­ta­men­tin py­his­tä: ”he oli­vat vain etääl­tä näh­neet sen ja ter­veh­ti­neet sitä iloi­ten, tun­nus­ta­en ole­van­sa vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia maan pääl­lä” (Hepr. 11:13). He ”odot­ti­vat pa­rem­paa, tai­vaal­lis­ta isän­maa­ta” (Hepr. 11:16).

Päi­vän Uu­den tes­ta­men­tin lu­ku­kap­pa­lees­sa Paa­va­li kir­joit­taa roo­ma­lai­sil­le: ”Kaik­ki, joi­ta Ju­ma­lan Hen­ki joh­taa, ovat Ju­ma­lan lap­sia. Te et­te ole saa­neet or­juu­den hen­keä, joka saat­tai­si tei­dät jäl­leen pe­lon val­taan. Olet­te saa­neet Hen­gen, joka an­taa meil­le lap­sen oi­keu­den, ja niin me huu­dam­me: ’Ab­ba! Isä!’ Hen­ki it­se to­dis­taa yh­des­sä mei­dän hen­kem­me kans­sa, et­tä olem­me Ju­ma­lan lap­sia.” (Room. 8:14.16.)

Muu­ka­lai­suu­des­ta ja ko­e­tuk­sis­ta huo­li­mat­ta Ju­ma­lan lap­sen osa on tur­val­li­nen. Val­ta­kun­nas­saan Ju­ma­la lah­joit­taa lap­sil­leen kaik­ki vii­sau­den ja tie­don aar­teet (Kol. 2:3). Hän pi­tää lap­sis­taan hy­vän huo­len.

Her­ras­sa on tur­va

Päi­vän psal­mis­sa Daa­vid ru­noi­lee kau­niis­ti Ju­ma­lan lap­sen osas­ta: ”Her­ra on mi­nun va­lo­ni ja apu­ni, ketä minä pel­käi­sin? Her­ra on mi­nun elä­mä­ni tur­va, ketä siis säik­kyi­sin? Kun vai­noo­jat käy­vät mi­nua koh­ti is­ke­äk­seen ham­paan­sa mi­nuun, he it­se kaa­tu­vat, vi­ha­mie­he­ni ja vas­tus­ta­ja­ni suis­tu­vat maa­han. Vaik­ka so­ta­jouk­ko saar­tai­si mi­nut, sy­dä­me­ni ei pel­käi­si, vaik­ka mi­nua vas­taan nou­si­si sota, ei mi­nul­la oli­si mi­tään hä­tää.” (Ps. 27:1–3.)

Daa­vi­din ru­kous on: ”Yh­tä minä pyy­dän Her­ral­ta, yh­tä ai­no­aa minä toi­von: et­tä sai­sin asua Her­ran temp­pe­lis­sä kaik­ki elä­mä­ni päi­vät! Sai­sin kat­sel­la Her­ran iha­nuut­ta hä­nen py­hä­kös­sään.” (Ps. 27:4.) Tätä Her­ran iha­nuut­ta saa kat­sel­la eri­tyi­ses­ti evan­ke­liu­min yti­mes­sä: syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen sa­no­mas­sa.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 15:26–16:4

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi: ”Te saat­te puo­lus­ta­jan; minä lä­he­tän hä­net Isän luo­ta. Hän, To­tuu­den Hen­ki, läh­tee Isän luo­ta ja to­dis­taa mi­nus­ta. Myös te olet­te mi­nun to­dis­ta­ji­a­ni, olet­te­han ol­leet kans­sa­ni alus­ta as­ti.

Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, et­tei us­kon­ne ko­e­tuk­sis­sa sor­tui­si. Tei­dät ero­te­taan sy­na­go­gas­ta, ja tu­lee se­kin ai­ka, jol­loin jo­kai­nen, joka sur­maa jon­kun teis­tä, luu­lee toi­mit­ta­van­sa py­hän pal­ve­luk­sen Ju­ma­lal­le. Näin he te­ke­vät, kos­ka he ei­vät tun­ne Isää ei­vät­kä mi­nua. Olen pu­hu­nut tä­män teil­le sik­si, et­tä kun se ai­ka tu­lee, te muis­tai­sit­te mi­nun sa­no­neen tä­män teil­le.”

Bib­lia: Mut­ta kuin Loh­dut­ta­ja tu­lee, jon­ka minä teil­le Isäl­tä lä­he­tän, to­tuu­den Hen­ki, joka Isäs­tä käy ulos, se on mi­nus­ta to­dis­ta­va. Ja tei­dän pi­tää myös to­dis­ta­man; sil­lä te olet­te alus­ta mi­nun kans­sa­ni.

Näi­tä olen minä pu­hu­nut teil­le, et­te pa­he­ni­si. He pa­ne­vat tei­tä pan­naan. Ja ai­ka tu­lee, et­tä jo­kai­nen, joka tei­dät tap­paa, se luu­lee te­ke­vän­sä Ju­ma­lal­le pal­ve­luk­sen. Ja näi­tä he te­ke­vät teil­le, et­tei he tun­ne Isää ei­kä mi­nua. Vaan minä pu­huin näi­tä teil­le, et­tä kuin se ai­ka tu­lee, te niis­tä muis­tai­sit­te, et­tä minä teil­le sa­no­nut olen; mut­ta en minä ole teil­le näi­tä alus­ta sa­no­nut, sil­lä minä olin tei­dän kans­san­ne.