Erk­ki Lam­pi­nen

Sa­noil­la on suu­ri mer­ki­tys ja ne pal­jas­ta­vat, mitä ih­mi­nen kan­taa si­säl­lään. Jee­sus koh­ta­si ar­vos­te­li­jat suo­rin sa­noin muis­tut­ta­en, et­tä hyvä ih­mi­nen tuo sy­dä­mes­tään esiin hy­vää.

Jee­suk­sen ope­tus­teh­tä­vään liit­tyi sen tär­ke­ä­nä osa­na vah­vis­taa ope­tuk­set pa­ran­ta­mi­sih­meil­lä. Eri­tyi­ses­ti fa­ri­seuk­set tark­kai­li­vat Jee­suk­sen toi­min­taa ja ai­na so­pi­van ti­lai­suu­den tul­len ky­see­na­lais­ti­vat Jee­suk­sen ope­tuk­set ja teot.

Fa­ri­seuk­set ha­lu­si­vat näyt­täy­tyä kan­san sil­mis­sä ole­van­sa Jee­suk­sen ope­tuk­sen ja te­ke­mi­sen ylä­puo­lel­la. Sik­si he ky­see­na­lais­ti­vat sen, mil­lä voi­mal­la Jee­sus toi­mii, jot­ta kan­san ar­vos­tus säi­lyi­si.

Evan­ke­lis­ta Mat­teus ker­too Jee­suk­sen jou­tu­neen fa­ri­seus­ten tark­kai­lun ja tut­ki­mi­sen koh­teek­si. He moit­ti­vat Jee­sus­ta sii­tä, et­tä hän an­toi ope­tus­las­ten teh­dä sel­lais­ta, jota Moo­sek­sen lain mu­kaan sa­pat­ti­na ei saa teh­dä. Sit­ten he puut­tui­vat sii­hen, mil­lä voi­mal­la Jee­sus pa­ran­si, kun nä­ki­vät Jee­suk­sen pa­ran­ta­neen so­ke­an ja my­kän mie­hen, jota vai­va­si paha hen­ki.

Kan­san ih­me­tel­les­sä fa­ri­seuk­set va­kuut­ti­vat: ”It­sen­sä Bel­se­bu­lin, pää­pa­ho­lai­sen, avul­la hän pa­ho­ja hen­kiä kar­kot­taa” (Matt. 12:24). Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi ker­too, kuin­ka noi­den ta­pah­tu­mien jäl­keen Jee­sus ot­ti fa­ri­seuk­set pu­hut­te­luun­sa ja voi­mak­kain sa­noin tuo­mit­si hei­dän pu­heen­sa ja te­kon­sa to­de­ten: ”Mitä sy­dän on täyn­nä, sitä suu pu­huu.”

He­del­mis­tään puu tun­ne­taan

Tul­kit­tai­siin­ko Jee­suk­sen puhe ajas­sam­me vi­ha­pu­heek­si tai kii­hot­ta­mi­sek­si kan­san­ryh­mää vas­taan? Mah­dol­li­ses­ti, mut­ta Jee­suk­sen pu­het­ta on kui­ten­kin tar­kas­tel­ta­va sen ajan kult­tuu­riin ja kie­len­käyt­töön liit­ty­vi­nä il­mai­sui­na. Näi­tä sa­no­ja­han myös Jo­han­nes Kas­ta­ja käyt­ti jo ai­kai­sem­min.

Jee­sus tart­tui voi­mak­kail­la sa­noil­laan sii­hen, kuin­ka hän näki fa­ri­seus­ten elä­män ja ope­tuk­sen ris­ti­rii­dan sa­no­es­saan: ”Te puh­dis­tat­te mal­jan­ne ja va­tin­ne ul­ko­puo­lel­ta, mut­ta mitä niis­sä on si­säl­lä: riis­toa ja hil­lit­tö­myyt­tä! Sinä so­kea fa­ri­seus, puh­dis­ta mal­ja en­sin si­säl­tä, muu­ten sitä ei saa­da ul­ko­puo­lel­ta­kaan puh­taak­si!” (Matt. 23:25–26.)

Kol­mel­la esi­mer­kil­lä Jee­sus ha­vain­nol­lis­ti sen, mitä hän pu­heil­laan tar­koit­ti. He­del­mis­tään puu tun­ne­taan. Hyvä ih­mi­nen tuo esiin hy­vää, paha ih­mi­nen pa­haa. Sa­nois­taan ih­mi­nen tuo­mi­taan.

Rat­kai­se­vaa on se, mitä ih­mi­sen sy­dän on täyn­nä – sitä suu pu­huu. Jee­sus oli täy­sin sel­vil­lä ih­mis­ten pa­huu­des­ta, vaik­ka he ko­et­ti­vat peit­tää sitä hurs­kail­la te­oil­laan. ”Ih­mi­nen kat­soo ul­ko­kuor­ta, mut­ta Her­ra nä­kee sy­dä­meen” (1. Sam. 16:7).

Us­ko oh­jaa pu­hei­ta

Ajas­sam­me ar­vi­oi­daan ih­mis­tä usein hä­nen ul­ko­muo­ton­sa, pu­keu­tu­mi­sen­sa ja esiin­ty­mi­sen­sä mu­kaan. Eri­tyis­tä herk­kyyt­tä näyt­täi­si ole­van jul­kis­ten pu­hei­den tark­kai­luun, nii­den ar­vos­te­luun ja tuo­mit­se­mi­seen. Sa­noil­la ja sil­lä, kuin­ka nii­tä käy­te­tään, on suu­ri mer­ki­tys.

”Kie­li on pie­ni jä­sen, mut­ta se voi kers­kua suu­ril­la asi­oil­la” (Jaak. 3:5). Raa­ma­tun teks­teis­tä saa kyl­lä poi­mit­tua ai­nek­sia louk­kaa­vaan pu­hee­seen, jos nii­tä ha­lu­aa käyt­tää asee­na. Jee­suk­sen ope­tus ei kui­ten­kaan oh­jaa ke­tään louk­kaa­viin vi­ha­pu­hei­siin ei­kä pa­han pu­hu­mi­seen.

Sy­dä­men us­ko oh­jaa pu­hei­tam­me. Pyhä Hen­ki an­taa Ju­ma­lan rak­kau­den sä­vyt­tä­miä sa­no­ja niin, et­tä sie­lun­vi­hol­li­sen ek­syt­tä­mäl­le lä­him­mäi­sel­lem­me löy­ty­vät sa­nat, jot­ka kut­su­vat sie­lu­jem­me pa­ran­ta­jan Jee­suk­sen Kris­tuk­sen an­teek­si­an­ta­van evan­ke­liu­min ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa ar­mo­hoi­toon.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 12:33–37

Raa­mat­tu 1992: ”Jos puu on hyvä, sen he­del­mä­kin on hyvä, mut­ta jos puu on huo­no, sen he­del­mä­kin on huo­no. He­del­mäs­tään puu tun­ne­taan. Te käär­meen si­ki­öt, kuin­ka tei­dän pu­heen­ne voi­si ol­la hy­vää, kun it­se olet­te pa­ho­ja! Mitä sy­dän on täyn­nä, sitä suu pu­huu. Hyvä ih­mi­nen tuo hy­vyy­ten­sä va­ras­tos­ta esiin hy­vää, paha ih­mi­nen pa­huu­ten­sa va­ras­tos­ta pa­haa. Minä sa­non teil­le: jo­kai­ses­ta tur­has­ta sa­nas­ta, jon­ka ih­mi­set lau­su­vat, hei­dän on tuo­mi­o­päi­vä­nä teh­tä­vä tili. Sa­no­je­si pe­rus­teel­la si­nut ju­lis­te­taan syyt­tö­mäk­si, ja sa­no­je­si pe­rus­teel­la si­nut tuo­mi­taan syyl­li­sek­si.”

Bib­lia: Taik­ka teh­käät hyvä puu, niin hä­nen he­del­män­sä tu­lee hy­väk­si, taik­ka teh­käät mä­dän­nyt puu, niin hä­nen he­del­män­sä tu­lee mä­dän­neek­si; sil­lä he­del­mäs­tä puu tun­ne­taan. Te kyy­kär­met­ten si­ki­ät, kuin­ka te tai­dat­te hy­vää pu­hua, kos­ka te it­se pa­hat olet­te? Sil­lä sy­dä­men kyl­lyy­des­tä suu pu­huu. Hyvä ih­mi­nen tuo edes hy­väs­tä sy­dä­men ta­va­ras­ta hy­viä, ja paha ih­mi­nen tuo edes pa­has­ta ta­va­ras­ta pa­ho­ja. Mut­ta minä sa­non teil­le: jo­kai­ses­ta tur­has­ta sa­nas­ta, jon­ka ih­mi­set pu­hu­vat, pi­tää hei­dän lu­vun te­ke­män tuo­mi­o­päi­vä­nä; sil­lä sa­nois­tas sinä hurs­kaak­si teh­dään, ja sa­nois­tas sinä tuo­mi­taan.