Har­ri Kor­te­nie­mi

Hy­vään pel­to­maa­han ver­rat­tu ih­mi­sen sy­dän iloit­see us­kos­ta ja ha­lu­aa ker­toa sii­tä muil­le­kin.

En­nen Kyl­vä­jä-ver­tauk­sen ker­to­mis­ta Jee­sus kul­ki ope­tus­las­ten­sa kans­sa ih­mis­ten kes­kuu­des­sa ”ju­lis­ta­en ilo­sa­no­maa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta” (Luuk. 8:1). Vas­toin luon­nol­lis­ta kyl­vä­mis­tä ver­tauk­sen kyl­vä­jä heit­ti sie­men­tä pel­toon tuh­la­ten, kos­ka sie­me­nes­sä oli kyse Ju­ma­lan sa­nas­ta.

Jee­sus kyl­vi ai­ka­naan Ju­ma­lan sa­nan sie­men­tä ih­mis­ten sy­dä­miin, mut­ta lä­het­ti myös Ju­ma­lan lap­set kyl­vö­työ­hön (Luuk 24:47). Evan­ke­liu­min ju­lis­ta­ja saa ver­tauk­sen mu­kai­ses­ti vie­dä hy­vää sa­no­maa ih­mis­ten kes­kuu­teen ajat­te­le­mat­ta, mil­lai­nen sy­dä­men maa­pe­rä sen vas­taa­not­taa.

Sie­men len­si kai­ken­lai­seen maa­han

Jee­suk­sen ai­ka­na pel­to­jen reu­noil­la oli ih­mis­ten ko­vak­si tal­laa­mia kul­ku-uria. Pel­lon kes­kel­lä saat­toi ol­la ki­vi­ry­kel­miä tai jos­kus kal­li­o­se­län­teet tu­li­vat niin lä­hel­le maan­pin­taa, et­tä kal­li­oi­sen pai­kan pääl­lä oli vain vä­hän mul­taa. Jos­sa­kin koh­taa pel­toa oh­dak­keet oli­vat al­ka­neet val­loit­taa kyl­vä­jän pel­to­pa­las­ta. On­nek­si pel­to­til­kuil­ta löy­tyi myös hy­vää ja kuoh­ke­aa pel­to­maa­ta. Kyl­vä­jän heit­tä­mä sie­men len­si kaik­ki­al­le pel­toon, niin huo­noon kuin hy­vään maa­han.

Jee­sus se­lit­ti it­se ver­taus­taan. Ju­ma­lan sa­nan sie­men voi koh­da­ta sel­lai­sen­kin ih­mi­sen sy­dä­men maa­pe­rän, joka on kuin ko­vak­si tal­lat­tu tie. Kun tuol­lai­nen ih­mi­nen kuu­lee Ju­ma­lan sa­nan kut­sun, tu­lee Jee­suk­sen vas­tus­ta­ja ja ot­taa kyl­ve­tyn sa­nan heti pois ih­mi­sen sy­dä­mes­tä, et­tei hän us­koi­si ja pe­las­tui­si.

Kal­li­oi­seen paik­kaan pu­don­neet sie­me­net ku­vaa­vat ih­mi­siä, jot­ka ot­ta­vat Ju­ma­lan sa­nan ilol­la vas­taan, mut­ta ovat­kin het­ken ku­lut­tua val­mii­ta jo luo­pu­maan us­kon lah­jas­ta, kos­ka jot­kut pilk­kaa­vat ja vai­no­a­vat (Mark. 4:17). He ei­vät ol­leet­kaan juur­tu­neet Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ja ovat ih­mis­kun­ni­an säi­lyt­tääk­seen val­mii­ta luo­pu­maan us­kos­taan.

Jos­kus Ju­ma­lan sa­nan kut­sun vas­taa­not­taa ih­mi­nen, joka voi elää mo­nien ”oh­dak­kei­den”, ku­ten huo­lien, me­nes­tyk­sen tai viet­te­lys­ten kes­kel­lä. Sana kyl­lä kos­ket­taa ja on halu us­koa, mut­ta jon­kun ajan pääs­tä elä­män huo­let tun­tu­vat yli­pää­se­mät­tö­mil­tä ei­kä jak­sa­kaan luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen. Myös nau­tin­not ja muut mie­li­ha­lut (Mark. 4:19), joi­ta maa­il­mas­sa on tar­jol­la, vie­vät syn­nin vuok­si kau­em­mak­si Ju­ma­las­ta ja us­ko sam­muu.

Us­kos­ta seu­raa ilo

Hy­vään pel­to­maa­han ver­rat­tu ih­mi­sen sy­dän on sel­lai­nen, jon­ka omis­ta­ja ko­kee saa­neen­sa elä­män suu­rim­man lah­jan ja ha­lu­aa Ju­ma­lan voi­mal­la säi­lyt­tää us­kon ja hy­vän oman­tun­non. Ju­ma­lan sana saa vai­kut­taa us­kon lah­jan saa­neen ih­mi­sen sy­dä­mes­sä. Us­kos­ta seu­raa niin suu­ri ilo, et­tä on val­mis ker­to­maan sii­tä muil­le­kin. Täl­lai­sen ih­mi­sen koh­dal­la saa to­teu­tua, et­tä Ju­ma­lan sa­nan kyl­vö­työ tuot­taa sa­toa. Jee­sus­han ver­ta­si Ju­ma­lan val­ta­kun­taa si­na­pin­sie­me­neen, joka on pie­nin kai­kis­ta sie­me­nis­tä, mut­ta sii­tä kas­vaa puu­tar­han suu­rin puu, jon­ka vah­voil­le ok­sil­le tai­vaan lin­nut te­ke­vät pe­sän­sä (Mark. 4:31–32).

Ju­ma­lan sa­nan kyl­vö­työ on Py­hän Hen­gen työ­tä. Paa­va­li­kin to­te­si: ”Minä is­tu­tin, Apol­los kas­te­li, mut­ta Ju­ma­la an­toi kas­vun” (1. Kor. 3:6). Vaik­ka ai­ka­nam­me Ju­ma­lan sana näyt­tää yhä enem­män tal­lau­tu­van (Luuk. 8:5) ih­mis­ten jal­koi­hin, Jee­suk­sen seu­raa­jien teh­tä­vä­nä on ju­lis­taa vie­lä­kin Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ilo­sa­no­maa, syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta (Joh. 22–23). Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­na­tus­ta evan­ke­liu­mis­ta on lupa us­koa kaik­ki syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 8:4–15

Raa­mat­tu 1992: Kun pai­kal­le tuli pal­jon vä­keä ja kai­kis­ta kau­pun­geis­ta vir­ta­si ih­mi­siä Jee­suk­sen luo, hän esit­ti heil­le ver­tauk­sen: ”Mies läh­ti kyl­vä­mään sie­men­tä. Kun hän kyl­vi, osa sie­me­nes­tä pu­to­si tien lai­taan. Sii­nä jy­vät tal­lau­tui­vat, ja tai­vaan lin­nut söi­vät ne. Osa pu­to­si kal­li­ol­le ja läh­ti kas­vuun, mut­ta oraat kui­vet­tui­vat, kos­ka ei­vät saa­neet maas­ta kos­teut­ta. Osa pu­to­si kes­kel­le oh­dak­kei­ta, ja kun oras kas­voi, kas­voi­vat oh­dak­keet­kin ja tu­kah­dut­ti­vat sen. Mut­ta osa pu­to­si hy­vään maa­han, kas­voi ja tuot­ti sa­ta­ker­tai­sen sa­don.” Tä­män sa­not­tu­aan Jee­sus huu­si: ”Jol­la on kor­vat, se kuul­koon!” Ope­tus­lap­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta, mitä ver­taus tar­koit­ti. Hän sa­noi: ”Te olet­te saa­neet op­pia tun­te­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­lai­suu­det, mut­ta muil­le ne esi­te­tään ver­tauk­si­na, jot­ta he näh­des­sään­kään ei­vät nä­ki­si ei­vät­kä kuul­les­saan­kaan ym­mär­täi­si. Ver­taus tar­koit­taa tätä: Sie­men on Ju­ma­lan sana. Tien lai­taan pu­don­nut sie­men tar­koit­taa ih­mi­siä, jot­ka kuu­le­vat sa­nan mut­ta joi­den sy­dä­mes­tä Pa­ho­lai­nen heti tu­lee ot­ta­maan sen pois, jot­ta he ei­vät us­koi­si ja pe­las­tui­si. Kal­li­ol­le pu­don­nut sie­men tar­koit­taa nii­tä, jot­ka sa­nan kuul­les­saan ot­ta­vat sen iloi­ten vas­taan mut­ta us­ko­vat vain het­ken ai­kaa. Heil­lä ei ole juur­ta, ja niin he ko­e­tuk­seen jou­tu­es­saan luo­pu­vat. Oh­dak­kei­siin pu­don­nut osa tar­koit­taa nii­tä, jot­ka kuu­le­vat sa­nan mut­ta sit­ten tu­kah­tu­vat elä­män huo­liin, rik­kau­teen ja nau­tin­toi­hin. He ei­vät tuo­ta kyp­sää sa­toa. Mut­ta hy­vään maa­han pu­don­nut sie­men tar­koit­taa nii­tä, jot­ka sa­nan kuul­tu­aan py­sy­vät sii­nä puh­tain ja ehein sy­dä­min ja kes­tä­vi­nä tuot­ta­vat sa­toa.”

Bib­lia: Mut­ta kuin pal­jo kan­saa ko­koon­tui, ja he rien­si­vät jo­kai­ses­ta kau­pun­gis­ta hä­nen ty­kön­sä, sa­noi hän ver­tauk­sel­la: Kyl­vä­jä meni ulos sie­men­tän­sä kyl­vä­mään; ja kuin hän kyl­vi, lan­ke­si muu­ta­ma tien oheen, ja se tal­lat­tiin, ja tai­vaan lin­nut söi­vät sen. Ja muu­ta­ma lan­ke­si ki­vis­töön, ja kuin se tuli ylös, kui­vet­tui se, et­tei ol­lut mär­kyyt­tä. Ja muu­ta­ma lan­ke­si or­jan­tap­pu­roi­hin, ja or­jan­tap­pu­rat yn­nä kä­vi­vät ylös ja tu­kah­dut­ti­vat sen. Ja muu­ta­ma lan­ke­si hy­vään maa­han, ja kuin se kävi ylös, teki se sa­ta­ker­tai­sen he­del­män. Kuin hän tä­män sa­noi, huu­si hän: jol­la on kor­vat kuul­la, se kuul­kaan. Niin hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ky­syi­vät hä­nel­tä, sa­no­en: mikä olis tämä ver­taus? Niin hän sa­noi: teil­le on an­net­tu tuta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­lau­det, mut­ta muil­le ver­taus­ten kaut­ta, et­tei hei­dän sitä pi­täis nä­ke­män, vaik­ka nä­ki­si­vät, ei­kä ym­mär­tä­män, vaik­ka he kuu­li­si­vat. Mut­ta tämä on ver­taus: sie­men on Ju­ma­lan sana. Mut­ta jot­ka tien oheen, ovat ne, jot­ka kuu­le­vat; sit­te tu­lee per­ke­le ja ot­taa sa­nan hei­dän sy­dä­mes­tän­sä, et­tei he us­koi­si ja va­paak­si tu­li­si. Mut­ta jot­ka ki­vis­töön, ovat ne, kuin he kuu­le­vat, ot­ta­vat he sa­nan ilol­la vas­taan; ja ei heil­lä ole juur­ta, het­kek­si he us­ko­vat, ja kiu­sauk­sen ajal­la lan­kee­vat pois. Mut­ta se mikä or­jan­tap­pu­roi­hin lan­ke­si, ovat ne, jot­ka kuu­le­vat, ja me­ne­vät pois, ja tu­ka­hu­te­taan su­rus­ta, rik­kau­des­ta ja elä­män he­ku­mas­ta, ei­kä kan­na he­del­mää. Mut­ta jot­ka hy­vään maa­han, ovat ne, jot­ka sa­nan kuu­le­vat ja kät­ke­vät hy­väl­lä ja toi­mel­li­sel­la sy­dä­mel­lä, ja saat­ta­vat he­del­män kär­si­väl­li­syy­des­sä.