Jus­si Kar­ju­la

On elin­tär­ke­ää val­voa elä­väs­sä us­kos­sa, en­tis­ten lam­mas­ten as­ke­lis­sa, ja ol­la ai­na läh­tö­val­mii­na.

Kris­ti­no­pin mu­kaan elä­män tär­kein asia on Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jam­me, Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen. On evan­ke­liu­min työn ai­ka. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­no­ma ja ar­mo­kut­su kuu­luu täl­lä het­kel­lä laa­jem­min kuin kos­kaan ai­em­min. Lä­he­tys­työ­tä teh­dään ko­ti­maan li­säk­si mo­nis­sa mais­sa ja maa­no­sis­sa, seu­ra­pu­hei­ta lä­he­te­tään mo­nil­la kie­lil­lä ja in­ter­net mah­dol­lis­taa lä­hes ai­na seu­roi­hin osal­lis­tu­mi­sen.

Ju­ma­la kut­suu seu­raa­jak­seen ja pal­ve­li­jak­seen ih­mi­siä ajal­li­ses­ta teh­tä­väs­tä tai ase­mas­ta riip­pu­mat­ta. Ju­ma­lan lap­sek­si pää­see te­ke­mäl­lä pa­ran­nuk­sen ja us­ko­mal­la us­ko­vai­sen ih­mi­sen, Py­hän Hen­gen omis­ta­van ih­mi­sen, saar­naa­man evan­ke­liu­min. Kun ih­mi­nen tah­too kuul­la kut­sun ja us­koo omat syn­tin­sä an­teek­si, hän saa siir­tyä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan elä­vää Ju­ma­laa pal­ve­le­maan. Las­ten kal­tais­ten on Ju­ma­lan val­ta­kun­ta.

Ju­ma­lan lä­het­ti­läi­nä

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus ker­too, mitä pal­ve­li­jal­ta vaa­di­taan. Kun Ju­ma­la kut­suu lap­si­aan eri­lai­siin pal­ve­lu­teh­tä­viin, nii­den ta­voit­tee­na on evan­ke­liu­min sa­no­man edis­tä­mi­nen. Työ­tä ei teh­dä omak­si an­si­ok­si, vaan Ju­ma­lan lä­het­tä­mi­nä pal­ve­li­joi­na ja hä­nen ni­mes­sään. Kut­sut­tu te­kee vain sen, min­kä on vel­vol­li­nen te­ke­mään.

Omal­ta puo­lel­taan Ju­ma­lan lap­si on puut­teel­li­nen ja syn­ti­nen, mut­ta us­kon kaut­ta täy­del­li­nen ja pyhä. Ju­ma­lan sil­mis­sä kaik­ki ih­mi­set ovat sa­ma­nar­voi­sia. Ju­ma­la vi­haa syn­tiä, mut­ta ra­kas­taa syn­tis­tä ih­mis­tä.

Us­ko on ar­mon va­ras­sa elä­mis­tä. Ju­ma­lan lap­si tun­tee it­ses­sään, et­tä te­kee syn­tiä aja­tuk­sin, sa­noin ja te­oin. Oma an­sio ja va­rus­tus ei kel­paa, sil­lä se on kuin saas­tai­nen vaa­te Ju­ma­lan sil­mis­sä. Kaik­ki on an­net­tu lah­jak­si. Ju­ma­lan te­koa on niin us­ko kuin sen he­del­mät­kin. Il­man Her­ran Jee­suk­sen täy­del­lis­tä so­vi­tus­työ­tä ih­mi­sen on mah­do­ton­ta kel­va­ta Ju­ma­lal­le. Tuo­hon so­vi­tus­työ­hön tur­vau­tu­mal­la ja sii­hen oma­koh­tai­ses­ti us­ko­mal­la jo­kai­sel­la on elä­vä tai­vas­toi­vo.

Tyy­dy mi­nun ar­moo­ni

Apos­to­li Paa­va­li ki­pui­li kiu­saus­ten ja oman syn­ti­syy­ten­sä kans­sa. Hän ru­koi­li, et­tä ”pis­tin” otet­tai­siin pois hä­nen li­has­taan. Hä­nel­le vas­tat­tiin: ”Tyy­dy mi­nun ar­moo­ni; sil­lä mi­nun ar­mo­ni on hei­kois­sa vä­ke­vä” (2. Kor. 12:7, 9.) Ju­ma­lan lap­si on päi­vän lap­si. Riit­tää, kun us­koo juu­ri nyt.

Täs­sä ajas­sa on tar­jol­la mo­nen­lais­ta us­kon­kä­si­tys­tä, jot­ka saat­ta­vat ih­mis­mie­lel­le tun­tua kiin­nos­ta­vil­ta. On elin­tär­ke­ää val­voa elä­väs­sä us­kos­sa, en­tis­ten lam­mas­ten as­ke­lis­sa, ja ol­la ai­na läh­tö­val­mii­na. Jee­sus pu­hui ope­tus­lap­sil­leen Ih­mi­sen Po­jan päi­väs­tä eli toi­ses­ta tu­le­mi­ses­taan: ”Teil­le sa­no­taan sil­loin: ’Hän on tuol­la’ ja ’Hän on tääl­lä’, mut­ta äl­kää läh­te­kö min­ne­kään, äl­kää juos­ko pe­räs­sä. Sil­lä niin kuin sa­la­ma vä­läh­tää ja va­lai­see tai­vaan ää­res­tä ää­reen, niin on Ih­mi­sen Poi­ka ole­va il­mes­ty­mi­sen­sä päi­vä­nä.” (Luuk. 17:23–24.)

Us­kol­li­nen pal­ve­li­ja saa pal­kan: ”Hy­vin teh­ty! Olet hyvä ja luo­tet­ta­va pal­ve­li­ja. Vä­häs­sä olet ol­lut us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nut pal­jon hal­ti­jak­si. Tule her­ra­si Ilo­juh­laan!” (Matt. 25:23.) ”Kii­tos­lau­lua lau­lan, sy­dän nuo­ri on ar­moa täyn­nä. Us­kon tiel­lä tuot sie­luu­ni rau­han, tai­vaan toi­vos­sa mat­kaa­ni käy­dä. Isä, luo­na­si ylis­tää saan, kun on lop­pu­nut kil­voi­tus maan.” (SL 202: 5.)

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 17:7–10

Raa­mat­tu 1992: ”Jos teil­lä on pal­ve­li­ja kyn­tö­töis­sä tai pai­me­nes­sa, niin et­te­hän te hä­nen ko­tiin pa­la­tes­saan sano: ’Käy pöy­tään, saat heti ruo­kaa.’ Ei, te sa­not­te: ’Lai­ta mi­nul­le syö­tä­vää, vyö­tä vaat­tee­si ja pal­ve­le mi­nua sen ai­kaa kun syön ja juon. Sit­ten saat sinä syö­dä ja juo­da.’ Ei pal­ve­li­ja sii­tä saa kii­tos­ta, et­tä hän te­kee, mitä hä­nen tu­lee teh­dä. Niin­pä te­kin, kun olet­te teh­neet kai­ken, mitä tei­dän tu­lee teh­dä, sa­no­kaa: ’Me olem­me ar­vot­to­mia pal­ve­li­joi­ta. Olem­me teh­neet vain sen, min­kä olim­me vel­vol­li­set te­ke­mään.’”

Bib­lia: Mut­ta ke­nel­lä teis­tä on pal­ve­lia, joka kyn­tää taik­ka kar­jaa kait­see, ja kuin hän met­säs­tä ko­tia tu­lee, et­tä hän sa­noo koh­ta hä­nel­le: mene ru­al­le vaan ei­kö hän pi­kem­min sano hä­nel­le: val­mis­ta mi­nul­le eh­tool­lis­ta, son­nus­ta si­nus, ja pal­ve­le mi­nua, niin­kau­van kuin minä syön ja juon; ja syö ja juo sinä sit­te? Vai kiit­tää­kö hän pal­ve­li­aan­sa, et­tä hän teki, mitä hä­nel­le käs­ket­ty oli? En luu­le. Niin myös te, kuin te olet­te kaik­ki teh­neet, mitä teil­le käs­ket­ty on, niin sa­no­kaat: me olem­me kel­vot­to­mat pal­ve­li­at: me teim­me sen, min­kä mei­dän piti te­ke­män.