JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Kaikki, mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta

Sana sunnuntaiksi
10.3.2024 6.00

Juttua muokattu:

4.3. 09:17
2024030409172420240310060000

Esko Vanhala

Esko Vanhala

Har­ri Hy­vä­ri

Ajal­li­nen lei­pä sam­mut­taa nä­län vä­häk­si ai­kaa. Evan­ke­liu­min kaut­ta saa­tu hen­gel­li­nen lei­pä ra­vit­see sie­lua ai­na pe­ril­le tai­vaan ko­tiin saak­ka.

Ajal­li­nen ruo­ka ja elan­to ovat kai­kil­le ih­mi­sil­le tar­peel­li­sia, jopa elin­tär­kei­tä. Käy­täm­me suu­ren osan ajas­tam­me saa­dak­sem­me it­sel­lem­me riit­tä­väs­ti ruo­kaa, vaat­tei­ta, läm­pöä ja ko­din asu­mis­ta var­ten.

Jee­suk­sen opet­ta­mas­sa Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa pyy­däm­me: ”An­na meil­le mei­dän jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me.” Lut­he­rin mu­kaan tämä pyyn­tö si­säl­tää kai­ken meil­le tar­peel­li­sen. Ru­kouk­sen aja­tuk­se­na on se, et­tä ym­mär­täi­sim­me kai­ken ajal­li­sen ole­van lah­jaa Ju­ma­lal­ta. Mo­net ovat op­pi­neet kun­ni­oit­ta­maan lei­pää; ajal­li­sen lei­vän riit­tä­vyys ei ole it­ses­tään sel­vää tä­nä­kään ai­ka­na.

Ju­ma­la joh­dat­taa

Tu­le­va­na py­hä­nä vie­täm­me 4. paas­to­na­jan sun­nun­tai­ta. Tätä sun­nun­tai­ta kut­su­taan puo­li­paas­to­sun­nun­taik­si tai lei­pä­sun­nun­taik­si. Olem­me kes­kel­lä paas­to­nai­kaa. Mat­ka koh­ti pää­si­äis­tä on al­ka­nut, mut­ta vie­lä on pal­jon edes­sä.

Lei­pä­sun­nun­tai­na on hyvä py­säh­tyä ruo­kai­le­maan. Ruu­an ää­rel­lä saam­me kiit­tää Tai­vaan Isää jo­ka­päi­väi­ses­tä lei­väs­tä, ja sa­mal­la on hyvä ti­lai­suus kes­kus­tel­la, ol­la rau­has­sa tai jol­la­kin muul­la ta­val­la py­säh­tyä päi­vän as­ka­rei­den kes­kel­lä.

Ate­ri­at saat­ta­vat ol­la hy­vin­kin eri­lai­sia eri ih­mi­sil­lä. Joku syö ate­ri­an­sa kou­lun tai työ­pai­kan ruo­ka­las­sa, toi­nen per­heen­sä kans­sa, kol­mas yk­sin. Elä­män­ti­lan­teet vaih­te­le­vat, mut­ta Ju­ma­lan joh­da­tus on jo­kai­sen elä­mäs­sä mu­ka­na.

Elä­vän us­kon omis­ta­ja

Ajal­li­nen ra­vin­to ei pidä näl­kää loi­tol­la ko­vin pit­kää ai­kaa. Vii­meis­tään huo­men­na mei­dän tu­lee syö­dä uu­del­leen. Jee­sus tar­jo­aa ra­vin­toa kuo­le­mat­to­mal­le sie­lul­le sa­nas­saan sekä eri­tyi­ses­ti toi­sen us­ko­vai­sen ih­mi­sen kaut­ta.

Sy­ka­rin kai­vol­la Jee­sus an­toi sa­ma­ri­a­lai­sel­le nai­sel­le elä­vää vet­tä ja sa­noi: ”Joka juo tätä vet­tä, sen tu­lee uu­del­leen jano, mut­ta joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan. Sii­tä ve­des­tä, jota minä an­nan, tu­lee hä­nes­sä läh­de, joka kum­pu­aa ikui­sen elä­män vet­tä.” (Joh. 4:13–14.)

Jee­sus opet­ti ver­taus­ku­vil­la ajal­li­ses­ta lei­väs­tä ja ve­des­tä sitä, et­tä us­ko­vai­nen ih­mi­nen saa Ju­ma­lan lah­ja­na elä­vän us­kon sy­dä­mel­leen, kun saa kuul­la elä­vää evan­ke­liu­mia omal­le koh­dal­leen ja ha­lu­aa us­koa omat syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Tä­män us­kon omis­ta­ja on myös Py­hän Hen­gen pap­pi, eli hä­nel­lä on Jee­suk­sen ope­tus­las­ten ta­voin mah­dol­li­suus an­taa toi­sel­le ih­mi­sel­le syn­nit an­teek­si.

Ju­ma­la kut­suu

Us­ko opet­taa ih­mis­tä elä­mään Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti. Tätä Jee­sus tar­koit­taa pu­hu­es­saan hä­nen li­han­sa syö­mi­ses­tä ja ve­ren­sä juo­mi­ses­ta. Ju­ma­lan tah­don mu­kai­nen elä­mä ei ole meil­le ih­mi­sil­le ai­na help­poa ei­kä mie­luis­ta.

Us­ko­vai­nen ih­mi­nen on kak­si­o­sai­nen: liha ja veri ovat ve­tä­mäs­sä maa­il­maan ja Pyhä hen­ki sy­dä­mes­sä kan­nus­taa us­ko­maan. Ju­ma­lan sana, evan­ke­liu­min loh­dut­ta­va voi­ma, ru­kous ja mat­ka­ys­tä­vien tuki ovat tu­ke­nam­me ja tur­va­nam­me tai­vaan tiel­lä. Saam­me luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la ra­vit­see mei­tä elä­män lei­väl­lä sii­hen as­ti, et­tä pää­sem­me pe­ril­le tai­vaan ko­tiin.

Ju­ma­la tä­nä­kin ai­ka­na kut­suu kaik­kia ih­mi­siä lap­sik­seen ja val­ta­kun­tan­sa asuk­kaik­si tääl­lä maan pääl­lä. Jee­suk­sen ope­tus oli: ”Kään­ty­kää, sil­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le!” (Matt. 3:2). Tätä ke­ho­tus­ta ju­lis­te­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta edel­leen.


Evan­ke­liu­mi: Joh. 6:48–58

Raa­mat­tu 1992:

Jee­sus sa­noi: ”Minä olen elä­män lei­pä. Tei­dän isän­ne söi­vät au­ti­o­maas­sa man­naa, ja sil­ti he ovat kuol­leet. Mut­ta tämä lei­pä tu­lee tai­vaas­ta, ja se, joka tätä syö, ei kuo­le. Minä olen tämä elä­vä lei­pä, joka on tul­lut tai­vaas­ta, ja se, joka syö tätä lei­pää, elää ikui­ses­ti. Lei­pä, jon­ka minä an­nan, on mi­nun ruu­mii­ni. Minä an­nan sen, et­tä maa­il­ma sai­si elää.” Täs­tä su­keu­tui kii­vas väit­te­ly juu­ta­lais­ten kes­ken. He ky­syi­vät toi­sil­taan: ”Kuin­ka tuo mies voi­si an­taa ruu­miin­sa mei­dän syö­tä­väk­sem­me?” Jee­sus sa­noi heil­le: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: el­let­te te syö Ih­mi­sen Po­jan li­haa ja juo hä­nen ver­taan, teil­lä ei ole elä­mää. Mut­ta sil­lä, joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, on ikui­nen elä­mä, ja vii­mei­se­nä päi­vä­nä minä he­rä­tän hä­net. Mi­nun li­ha­ni on to­del­li­nen ruo­ka, mi­nun ve­re­ni on to­del­li­nen juo­ma. Joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, py­syy mi­nus­sa, ja minä py­syn hä­nes­sä. Isä, joka elää, on mi­nut lä­het­tä­nyt, ja niin kuin minä saan elä­mä­ni Isäl­tä, niin saa mi­nul­ta elä­män se, joka mi­nua syö. Tämä on se lei­pä, joka on tul­lut alas tai­vaas­ta. Se on toi­sen­lais­ta kuin se ruo­ka, jota tei­dän isän­ne söi­vät: he ovat kuol­leet, mut­ta se, joka syö tätä lei­pää, elää ikui­ses­ti.”

Bib­lia:

Minä olen elä­män lei­pä. Tei­dän isän­ne söi­vät man­naa kor­ves­sa ja kuo­li­vat. Tämä on se lei­pä, joka tai­vaas­ta tuli alas, ja joka sii­tä syö, ei hä­nen pidä kuo­le­man. Minä olen elä­vä lei­pä, joka tai­vaas­ta tuli alas: se joka täs­tä lei­väs­tä syö, hän elää ijan­kaik­ki­ses­ti. Ja se lei­pä, jon­ka minä an­nan, on mi­nun li­ha­ni, jon­ka mi­nun pi­tää an­ta­man maa­il­man elä­män edes­tä. Niin Juu­da­lai­set rii­te­li­vät kes­ke­nän­sä, sa­no­en: kuin­ka tämä tai­taa an­taa li­han­sa meil­le syö­dä? Je­sus sa­noi heil­le: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: el­let­te syö Ih­mi­sen Po­jan li­haa ja juo hä­nen ver­tan­sa, niin ei ole elä­mä teis­sä. Joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, hä­nel­lä on ijan­kaik­ki­nen elä­mä, ja minä olen he­rät­tä­vä hä­nen vii­mei­se­nä päi­vä­nä. Sil­lä mi­nun li­ha­ni on to­ti­nen ruo­ka, ja mi­nun ve­re­ni on to­ti­nen juo­ma. Joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, hän on mi­nus­sa ja minä hä­nes­sä. Niin­kuin elä­vä Isä mi­nun lä­het­ti ja minä elän Isä­ni täh­den, niin myös se, joka mi­nua syö, hän elää mi­nun täh­te­ni. Tämä on se lei­pä, joka tai­vaas­ta tuli alas: ei niin­kuin tei­dän isän­ne söi­vät man­naa ja kuo­li­vat: joka tätä lei­pää syö, hän saa elää ijan­kaik­ki­ses­ti.