Eli­na Pel­to­maa

–Elä­mä­ni uu­det alut ei­vät ole ol­leet it­se­tar­koi­tus. En ole men­nyt nii­tä koh­ti aja­tuk­sel­la, et­tä on koko ajan aloi­tet­ta­va jo­ta­kin alus­ta. Sitä pait­si ar­kie­lä­mäs­sä­ni ra­kas­tan ta­val­li­suut­ta, se on ihan pa­ras­ta, ker­too Sa­ri­an­na Suo­mi­nen.

Suo­mi­sen elä­mä ei ole­kaan tal­lan­nut yh­tä tut­tua uraa, vaan sii­hen on mah­tu­nut mo­nia muut­to­ja ja kään­tei­tä.

– Joku on mi­nul­le nal­jail­lut­kin, et­tei kaik­kia muut­to­laa­ti­koi­ta kan­na­ta­kaan pur­kaa, jos taas koh­ta pa­ka­taan, hän nau­rah­taa.

Äi­tiys mul­lis­ti elä­män

Ajal­li­sen elä­män suu­rin kään­ne on ol­lut äi­dik­si tu­le­mi­nen. Suo­mi­nen oli 29-vuo­ti­as saa­des­saan esi­koi­sen­sa.

– Mi­kään tai ku­kaan ei val­mis­ta sii­hen, mil­lais­ta äi­tiys on. Se on jat­ku­vaa riit­tä­mät­tö­myyt­tä, mut­ta mo­nel­la ta­paa iha­nam­paa kuin oli­sin voi­nut ku­vi­tel­la­kaan. Iha­naa ja ka­ma­laa, hän ku­vai­lee.

Äi­dik­si hän on tul­lut yh­dek­sän ker­taa, ja kak­si nuo­rin­ta, eri­tyis­lap­set, ovat opet­ta­neet äi­tiy­des­tä ihan uu­sia aak­ko­sia.

– Tie­toa ja ym­mär­rys­tä olem­me saa­neet ko­ke­muk­sen kaut­ta. Tai­vaan Isä on näh­nyt tär­ke­äk­si meil­le tä­män. Olem­me Veli-Mat­ti-puo­li­so­ni kans­sa huo­man­neet, mi­ten kas­vat­ta­vaa tämä on ol­lut. Eri­lai­suus ja eri­tyi­syys ri­kas­tut­ta­vat elä­mää, mut­ta nii­den haas­tei­den edes­sä olem­me jos­kus neu­vot­to­mia ja vä­sy­nei­tä, suo­ras­taan krii­siy­ty­nei­tä. On­nek­si olem­me op­pi­neet ha­ke­maan am­ma­til­lis­ta­kin apua, Suo­mi­nen poh­tii.

Muu­tois­ta seu­raa ir­to­lai­suus

Aja­tuk­sil­le an­net­tiin tyh­jää ti­laa, kun per­he asui jon­kin ai­kaa Yh­dys­val­lois­sa. Suo­mi­nen eh­ti sil­loin kuu­los­tel­la it­se­ään ja miet­tiä tar­pei­taan.

– Ai­ka Yh­dys­val­lois­sa hit­sa­si muu­ten­kin mei­tä yh­teen per­hee­nä, ja opim­me pal­jon toi­sis­tam­me. Toi­saal­ta tuol­loin ikä­vöin hir­vit­tä­vän ki­pe­äs­ti Suo­mes­sa ole­via van­hem­pia lap­si­am­me ja po­din muu­ten­kin Suo­mi-ikä­vää.

Sit­tem­min per­he pää­tyi Veli-Ma­tin ko­ti­seu­dul­le Var­si­nais-Suo­meen, Naan­ta­liin.

– Tämä on ihan hui­kea paik­ka, vesi ja luon­to ovat lä­hel­lä ja tääl­lä on muu­ten­kin rai­tis­ta mei­nin­kiä. Naan­ta­li on joka ta­val­la iso ilo, hän ker­too.

Muut­to­ja on jos­kus hu­vik­seen las­ket­tu esi­kois­tyt­tä­ren kans­sa, mut­ta lu­ku­mää­rä ei ole ihan tark­ka.

– Seu­raa­han täs­tä tie­tyn­lais­ta ir­to­lai­suut­ta, ih­mis­suh­teet jää­vät her­käs­ti pau­sel­le. Toi­saal­ta uu­det­kin suh­teet läm­mit­tä­vät ja ovat tosi mer­kit­tä­viä. Ja Veli-Mat­ti maa­doit­taa mi­nua pai­kas­sa kuin pai­kas­sa, Suo­mi­nen se­lit­tää.

Us­ko toi luot­ta­muk­sen

Suu­rin kään­ne Suo­mi­sen elä­mäs­sä on kui­ten­kin ol­lut pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­nen 37-vuo­ti­aa­na. Hän tu­tus­tui Po­rin Söör­mar­kus­sa Sa­tuun, joka ker­toi us­ko­mi­ses­ta. Sen jäl­keen hän pää­tyi eräi­siin lop­pi­ais­seu­roi­hin, jois­sa pu­hu­ja tun­tui pu­hu­van suo­raan hä­nel­le. Täs­tä muu­ta­man kuu­kau­den ku­lut­tua myös Veli-Mat­ti sai pa­ran­nuk­sen ar­mon.

Us­ko on säi­ly­nyt aar­tee­na, joka pi­tää myös avi­o­liit­toa ja per­het­tä koos­sa, vaik­ka ajal­li­set muu­tok­set vei­si­vät­kin per­heen­jä­se­niä eril­leen to­vik­si tai toi­sek­si.

– Olen eteen­päin pyr­ki­vä ja tar­mo­kas­kin luon­ne, mut­ta us­kon kaut­ta olen op­pi­nut luot­ta­maan asi­oi­den jär­jes­ty­mi­seen. Sain jät­tää ras­kaan ki­vi­reen ve­tä­mi­sen. Ju­ma­lan rau­ha teki mie­le­ni le­vol­li­sek­si ja tur­val­li­sek­si, ja nu­kuin en­sim­mäis­tä ker­taa eläis­sä­ni yö­ni tyy­ne­nä. Se oli niin konk­reet­tis­ta!

Jut­tu on lu­et­ta­vis­sa ko­ko­nai­suu­des­saan en­si vii­kon Päi­vä­mie­hes­tä.