Anna Handroo sanoo löytäneensä valtakunnan, jossa hän sai satakertaisesti siskoja ja veljiä. – Minut on otettu Järvenpäässä rakkaudella vastaan. Ei ole tarvinnut miettiä, kuulunko tänne.
Johanna Nevalainen
Anna Handroo sanoo löytäneensä valtakunnan, jossa hän sai satakertaisesti siskoja ja veljiä. – Minut on otettu Järvenpäässä rakkaudella vastaan. Ei ole tarvinnut miettiä, kuulunko tänne.
Johanna Nevalainen
Kirje on vieläkin tallessa. Siinä on ystävältä tullut vastaus yläkouluikäisen Anna Handroon kysymykseen, joka rippikoulussa oli jäänyt mietityttämään.
– Muistan, miten istuin seurakunnan leirikeskuksessa Särkisaaressa laiturilla ja luin rippikoulun muistiinpanoja. Niissä luki, että ihminen ei voi omin voimin päästä Jumalan luo, Handroo muistelee ja jatkaa:
– Halusin löytää Jumalan ja ihmettelin, miten se sitten onnistuu.
Yläkouluun tullessaan Handroo oli tutustunut uskovaisiin nuoriin asuinpaikkakunnallaan Jämsässä. Kirjeessä ystävälleen hän kertoi myös rippikoulun pohdinnoistaan.
– Ystävä vastasi minulle, että hän osaa kertoa, miten voin löytää Jumalan valtakunnan ja kutsui minut seuroihin Jämsän opistolle. Siellä sain kuulla evankeliumin ensimmäisen kerran ja pääsin uskovaisten yhteyteen.
Handroo kertoo eläneensä nuoruuden Jämsässä uskosta iloiten.
– Muistan sen raikkaana, kirkkaana ja erityisenä aikana. Meillä oli ihanaa, viatonta ja iloista nuorten yhdessäoloa. Lisäksi opiston kansainväliset opiskelijat avasivat minulle ovia kansainväliseen maailmaan, joka oli jo lapsuudenkodistani tuttua.
Sairaanhoitajaopinnot veivät Handroon Ouluun, jossa hän sai viettää ikimuistoisia opiskeluvuosia uskovaisten ystävien keskellä. Oulusta tie kulki Saksaan töihin ja jatko-opintoihin Helsingin diakonissalaitokselle.
Elämä vakiintui Keski-Uudellemaalle ensin Tuusulaan ja sitten Järvenpäähän. Hän avioitui intialaisen miehen kanssa ja sai kolme lasta.
Kaipaus jäi
Nuoruusvuosien hyvät muistot ovat kulkeneet mukana. Myös monet ystävyyssuhteet ovat säilyneet. Ystävyys säilyi silloinkin, kun Handroo vieraantui Jumalan valtakunnasta.
– Elämäntilanteeni väsytti. Sekin satutti, että julkisuudessa uskovaisista keskusteltiin niin ikävästi. Halusin uskoa ja uskoinkin, mutta en halunnut kuulua tuohon joukkoon ja jouduin kieltäjän paikalle.
Rakkaus uskovaisia kohtaan ja kaipaus uskovaisten yhteyteen kuitenkin jäi.
Mieluinen työ löytyi kirkon diakoniatyöntekijänä. Nykyinen työpaikka on Espoossa Tapiolan seurakunnassa.
– Se on unelmatyö, Handroo kuvailee.
Oman elämänkokemuksen myötä erityiseksi sydämen asiaksi on tullut kansainvälinen ja monikulttuurinen diakonia.
”Tänne minä kuulun”
Kesällä 2022 Handroo lähti kummitytön houkuttelemana Suviseuroihin.
– Lopen Suviseuroissa koin, että tänne minä kuulun ja täällä minun olisi hyvä olla.
Hän teki myös toisen havainnon.
– Minulle aukeni se, että ikävät aiheet julkisuudessa ja ihmisten kokemien epäkohtien taustalla olevat asiat eivät olleet uskosta nousevia. Pystyin erottamaan uskon ytimestä nousevan ilon.
Myös se puhutteli, että Jumalan valtakunta oli pysynyt ennallaan. Se ei ollut muuttunut ulkoisten paineiden vaikutuksesta tai mieliksi maailmalle.
– Uskovaiset elivät edelleen samasta armosta iloiten. Siellä kuului sama vapauttava saarna, jonka olin nuorena kuullut.
Vielä Handroo ei silti löytänyt tietään takaisin.
Rauha täytti sydämen
Lopen suviseurakesää seuranneena syksynä järjestettiin 1980-luvun jämsäläisten kurssi, jonne Handroo pyydettiin mukaan. Handroo osallistui myös seuroihin.
– Saarna mursi lopullisesti kaiken. Enää ei ollut mitään esteitä jäljellä.
Handroo kertoo ihmetelleensä sitä, mistä puhuja tiesi kaiken, mitä hän ajatteli. Erityisesti hänelle jäi mieleen sanat siitä, että älä paaduta sydäntäsi, kun kuulet Jumalan äänen.
Häneltä kysyttiin seuroissa myös kohti käyvä kysymys siitä, mikä sinua estää uskomasta ja kehotettiin jättäytymään uskon varaan.
– Vanhat, vuosien takaa tutut rakkaat ihmiset tulivat juttelemaan ja tarjosivat evankeliumia, että se on tässä, jos haluat ottaa sen vastaan. Armon alttari tuotiin niin alas.
Enää Handroo ei kääntänyt kutsulle selkäänsä.
– Löysin rauhan, vapauden ja ilon valtakunnan. Se rauha käy yli kaiken ymmärryksen, ja sitä ei voi selittää, miten Jumalan rauha täyttää sydämen.
Vapauteen kuuluu Handroon mukaan sekin, ettei tarvitse välittää siitä, mitä muut uskovaisista puhuvat.
Toivo kantaa
– Pietarin tilanne on edelleen meitä lähellä. Ei ole helppoa tunnustautua kuuluvaksi tähän parjattuun joukkoon. Vapaus on kuitenkin sitä, että minun ei tarvitse jäädä sen alle, mitä media kirjoittaa tai ihmiset nostavat esille. Sisältä päin tämä on aivan erilaista, pohtii Handroo.
Hän sanoo löytäneensä myös tulevaisuuden ja toivon valtakunnan. Tulevaisuuteen kurottuva ilmapiiri näkyi jo Lopen Suviseuroissa, ja se näkyy myös oman rauhanyhdistyksen työssä.
– On työn aika, ja lapsia kasvatetaan. Se puhuttelee minua edelleen. Vaikka meille ei ole luvattu helppoa elämää ja vaikka on vaikeita kohtaloita, on paljon toivoa. On kirkas määränpää.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys