Kiu­ru­ve­del­tä läh­töi­sin ole­va Päi­vi Räi­hä on teh­nyt pit­kän kier­rok­sen eri puo­lel­la Suo­mea ja maa­il­maa, mut­ta on nyt aset­tu­nut lä­hel­le syn­nyin­seu­tu­jaan Ii­sal­meen.

– Olen täl­lai­nen kes­ki-ikäi­nen, yk­si­na­su­va nai­nen, hän esit­te­lee it­sen­sä.

Räi­hä on poh­ja­kou­lu­tuk­sel­taan kä­ti­lö, mut­ta opis­kel­lut mon­ta eri tut­kin­toa sen pääl­le.

– Sa­noin jos­kus, et­tä kos­kaan en ha­lua am­mat­ti­kou­luun opet­ta­jak­si. Kos­kaan ei pidä sa­noa ”ei kos­kaan”, ny­kyi­sin am­mat­ti­kou­lun hoi­va-alan opet­ta­ja­na toi­mi­va Räi­hä nau­raa.

Palk­ka- ja va­paa­eh­tois­töi­den li­säk­si opis­ke­lu, har­ras­tuk­set ja mat­kus­te­lu täyt­tä­vät Räi­hän ka­len­te­ria.

– Lap­set­to­muus on mah­dol­lis­ta­nut opis­ke­lun use­aan ot­tee­seen. Vii­mek­si olen val­mis­tu­nut am­ma­til­li­sek­si eri­tyi­so­pet­ta­jak­si. Opis­ke­lu on mu­ka­vaa ja pi­tää ai­vot vir­ke­ä­nä, hän to­te­aa.

Räi­hä on myös opin­to­jen­sa ja töi­den­sä puit­teis­sa pääs­syt ul­ko­mail­le, pi­sim­mil­lään vuo­dek­si Ir­lan­tiin.

– Siel­lä oli vä­lil­lä yk­si­näis­tä ja ras­kas­ta, mut­ta las­kin, et­tä vuo­den ai­ka­na kävi kah­dek­san­kym­men­tä ys­tä­vää ky­läs­sä, hän muis­te­lee.

No­pei­den liik­kei­den mah­dol­li­suus

Vaik­ka Räi­häl­lä ei ole avi­o­puo­li­soa ja lap­sia, hän ei koe ole­van­sa yk­si­näi­nen.

– Vaik­ka oli­si­han sitä avi­o­puo­li­son ha­lun­nut, en ole kos­kaan ah­dis­tu­nut sen kum­mem­min, vaik­kei sitä omaa ydin­per­het­tä kos­kaan saa­nut. Oma elä­mä on tär­keä täl­lai­se­naan­kin, hän poh­tii.

Per­heet­tö­myys on an­ta­nut ti­laa to­teut­taa omaa kut­su­mus­ta ja elä­män­tyy­liä muil­la ta­voin kuin lap­si­per­heen kes­kel­lä.

– Olen to­del­la spon­taa­ni, ja kun ei ole per­het­tä, joka si­toi­si, voi teh­dä no­pei­ta liik­kei­tä. Ai­ka­naan muu­tin pa­rin vii­kon har­kin­ta-ajal­la Kuo­pi­os­ta So­dan­ky­lään, jos­sa pää­dyin viet­tä­mään seit­se­män vuot­ta, Räi­hä ker­taa.

Elä­män­ti­lan­ne on sal­li­nut myös mui­ta no­pei­ta rat­kai­su­ja.

– Vuon­na 2013 läh­din en­sim­mäi­sen ker­ran mu­kaan lä­he­tys­mat­kal­le Län­si-Af­rik­kaan. Olim­me Reis­jär­ven opis­tol­la eng­lan­nin­kie­len kurs­sil­la, jos­sa yk­si si­sar tus­kai­li tu­le­vaa reis­suun läh­töä il­man mui­ta nai­sia. In­nos­tuim­me ys­tä­vä­ni kans­sa ja ti­la­sim­me jo sa­ma­na il­ta­na len­to­li­put, Räi­hä ker­too.

Räi­hä muis­te­lee läm­möl­lä kah­ta mat­kaan­sa To­goon ja Gha­naan.

– En­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la pi­dim­me seu­rat jon­kin baa­rin pi­hal­la. Siel­lä muu­ta­mat mie­het sai­vat pa­ran­nuk­sen ar­mon. Nel­jä vuot­ta myö­hem­min sa­mas­sa pai­kas­sa oli oi­kea seu­ra­paik­ka ja nai­sia sekä lap­sia mu­ka­na. Oli­si mie­len­kiin­tois­ta pääs­tä nä­ke­mään, mitä niil­le us­ko­vai­sil­le ny­ky­ään kuu­luu, Räi­hä ku­vai­lee ko­ke­muk­si­aan.

Lap­set vas­ta­pai­no­na

Lap­sil­la on tär­keä osa Räi­hän elä­mää.

– Mi­nul­la on yh­teen­sä kym­me­nen kum­mi­las­ta, jot­ka ovat mi­nul­le tär­kei­tä, sa­moin kuin vel­jen lap­set, hän ker­too.

Sen li­säk­si Räi­hä toi­mii pie­nen lap­sen tu­ki­per­hee­nä.

– Las­ten kans­sa tou­hu­a­mi­nen toi­mii ki­va­na vas­ta­pai­no­na työl­le. Tyk­kään teh­dä työ­ni pie­tee­til­lä ja hy­vin, jol­loin tar­vit­sen vas­ta­pai­nok­si jo­tain, jos­sa aja­tuk­set ei­vät ole työ­a­si­ois­sa, hän to­te­aa.

Us­ko­vais­ten yh­tei­sö on mo­nes­sa koh­den ydin­per­he­kes­kei­nen, mut­ta tämä ei Räi­hää ole kum­mem­min häi­rin­nyt.

– Eten­kin Kuo­pi­os­sa asu­es­sa­ni ja kä­ti­lö­nä toi­mies­sa­ni mi­nul­la oli pal­jon iso­ja­kin per­hei­tä ys­tä­vi­nä. Hei­dän elä­män­sä tuli lä­hel­le, ja sii­hen oli help­po sa­mais­tua. Eh­kä täs­tä syys­tä per­he­kes­kei­syys ei ole kos­kaan ah­dis­ta­nut, Räi­hä ker­too.

– Mut­ta mo­nil­le yk­si­ne­lä­vil­le tämä voi ol­la ar­ka paik­ka, hän li­sää.

– Toki mie­ti­tyt­tää, et­tä on­ko van­ha­na sit­ten yk­si­näis­tä, kun ei ole omia lap­sia ja suku on sup­pea. Olen lap­se­na ja nuo­re­na hoi­ta­nut omaa iso­tä­ti­ä­ni ja sit­tem­min miet­ti­nyt, on­ko mi­nul­la sa­man­lais­ta hoi­ta­jaa van­ha­na, Räi­hä poh­tii.

Sin­nil­lä ja luot­ta­muk­sel­la

Räi­hä käy pää­toi­men­sa ohel­la yhä toi­si­naan keik­ka­töis­sä van­hus­ten­hoi­to­lai­tok­sis­sa.

– Ha­lu­an py­syä kar­tal­la hoi­to­työn käy­tän­nös­tä. Ha­lu­an kou­lut­taa omis­ta opis­ke­li­jois­ta­ni sel­lai­sia, et­tä voi­sin ja ha­lu­ai­sin men­nä it­se hei­dän hoi­det­ta­vak­seen, hän ker­too.

Am­ma­til­li­ses­ti vai­keis­sa pai­kois­sa ja muis­sa epä­var­mois­sa ti­lan­teis­sa Räi­hä on löy­tä­nyt tur­vaa Ju­ma­las­ta.

– Näis­sä het­kis­sä olen aja­tel­lut, et­tä Ju­ma­la joh­dat­taa mi­nua ja tie­tää, mikä on mi­nul­le par­haak­si, hän ker­too.

Esi­mer­kik­si työ­paik­ka Ii­sal­mes­ta au­ke­si juu­ri, kun sil­le oli muun elä­män puo­les­ta tar­ve. Asi­at jär­jes­ty­vät, ei­kä mi­nun tar­vit­se kau­he­as­ti sitä mu­reh­tia, edes sitä van­huut­ta, hän poh­dis­ke­lee.

Nuo­rem­mal­le it­sel­leen Räi­hä lä­het­tää roh­kai­se­via ter­vei­siä.

– Han­ki roh­keut­ta men­nä uu­siin ti­lan­tei­siin ja luo­ta, et­tä elä­mä kan­taa ja et­tä si­nus­ta pi­de­tään huol­ta, Räi­hä sa­noo.

– Ja muis­ta käy­dä seu­rois­sa, hän li­sää.

– Ai­na jos­kus yk­sin seu­roi­hin läh­te­mi­nen tun­tuu vai­ke­al­ta, mut­ta sin­nil­lä­kin pi­tää jos­kus men­nä. Luo­ta it­see­si ja sii­hen, et­tä Ju­ma­la huo­leh­tii. Älä ar­kai­le us­ko­a­si­kaan, hän päät­tää.