Urpo Rontti
Valokuvaaminen, maalaaminen, luonnossa liikkuminen ja omien lahjojen käyttö Jumalan valtakunnan työssä ovat tärkeitä asioita Timo Määtälle.
Juureva kuusamolainen, eläkkeellä oleva offset-painaja ja luontokuvaaja Timo Määttä istuu 60 vuotta vanhan varaston portailla ja esittelee aikansa käytännöllistä rakennusperinnettä.
Ympärillä on aiheeseen liittyvää rekvisiittaa, pihapiiristä kaadettujen lehtikuusten pilkottuja oksia, majavan kaataman puun puoliksi jyrsittyjä runkoja. Niihin liittyy luontokuvaajan muistoja majavakuvauksesta viereisellä Nilojoella.
Vierellä istuu Fanni-koira, Jackrussellinterrieri.
– Se on oivallinen kaveri mukana kuvausreissuilla, Määttä kertoo.
Määttä syntyi Kuusamon Vuotungissa maanviljelijäperheeseen, jossa elämän edellytykset luotiin kovalla työllä omalla tilalla. Ympärillä oli suuret koskemattomat erämaat, joissa jyhkeät kelohongat eivät olleet harvinaisia.
Venäjän raja kulkee reilun kymmenen kilometrin päässä Määtän kotitaloa: Paanajärvi laajoine, koskemattomine erämaineen on käden ulottuvilla. Paanajärveen laskevat myös kodin lähellä virtaavan joen vedet, Kuusinkijoen ja Oulankajoen kautta.
Kipinä valokuvaukseen syttyi luonnossa
Sisällä kodin seinillä olevat kuvat kertovat rakkaudesta omaan perheeseen, lapsiin ja luontoharrastukseen.
Varsinaisen kipinän luontokuvaukseen Määttä sai kotinsa vierestä virtaavan Nilojoen rannalla, kun hän sattumalta rantaan mennessään tapasi kanahaukan, joka oli juuri ottanut piisamin kynsiinsä. Tästä tilanteesta hän sai otettua vanhalla Konika-kameralla kuvia.
– Tapahtui oivallus, että luonnossa on näin lähellä olemassaolon taistelua, Määttä muistelee.
Lasten vartuttua ja vapaa-ajan lisäännyttyä luontokuvaus alkoi vallata yhä enemmän aikaa. Määttä hankki paremmat kamerat, ja nyt niitä on aikamoinen repertuaari. Sitten alkoivat kiinnostaa korpiluonto, ikihongat ja Kuntivaara, josta on hyvät näkymät Venäjälle asti.
Maalausaiheiden etsintää
Maisemakuvaus alkoi, kun Määttä halusi etsiä maalausaiheita. Määttä oli harrastanut nuoruudessaan öljyvärimaalausta, mutta polttanut suuren osan tauluista muka huonoina ja tilaa vievinä.
Valokuvauksen avulla hän alkoi etsiä ja opiskella aiheita maisemamaalauksiin.
– Mistä sitä muualta saa kuin luonnosta! Lähtökohdan pitää olla oikeasta kohteesta, jos haluaa saada maalattua esittävän kuvan.
Tunturit, vedet, valot ja varjot muuttuvat vuorokauden ja vuodenaikojen myötä. Aamu on kuvaajalle antoisinta aikaa. Näitä hän lähti opiskelemaan kameran kautta.
1990-luvulla Määtällä oli mahdollisuus kuvata rajantakaisessa Paanajärven kansallispuistossa koskematonta luontoa. Kuvattavaksi siellä osui muun muassa Pääjärveen laskeva Kivakkakoski.
Maisemakuvauksesta eläinkuvaukseen
– Tie on vienyt Paanajärveltä kotiympyröihin, karhukuvaukseen, majavakuvaukseen ja saukkokuvaukseen. Väliin on mahtunut kuvia koskikaroista ja kotkista, ja lopulta kuvattavaksi ovat päässeet kotipihan eläimet, linnut, perhoset ja muut hyönteiset, Määttä luettelee.
Tekniikan opiskelu ja hyvät kamerat ovat oleellinen vaatimus kuvaukselle. Kuvauskohteet, jylhät Kuusamon maisemat ja laaja eläinkunta, ympäröivät joka puolella.
Määttä on todennut luonnossa kuvaamassa kulkemisen myös hyväksi liikuntamuodoksi.
Lahjat kotisiionin käytössä
Rauhanyhdistyksen seurauutisointiin liittyvä kuvaus on Määtälle tärkeä alue. Hänen kädenjälkensä näkyi myös Kuusamon Määttälänvaaran suviseuroissa muun muassa puhujakorokkeen somistuksessa ja kelohongan käytössä materiaalina.
Määttä on halunnut käyttää saamaansa lahjaa kotisiionin työssä. Hän toimii tiedotustoimikunnassa kuvaajana ja tallentaa Kuusamon Rauhanyhdistyksen toimintaa kuva-arkistoon. Korona-aikana rauhanyhdistyksen järjestämässä “Kaipuuni Kuusamo”-varainkeräystapahtumassa käytettiin Määtän luontokuva-arkistoa verkossa julkaistun tapahtuman pohjana.
Määttä on kokenut Jumalan johdatuksen oman elämänsä vaiheissa, niin ammatinvalinnan, perheen kuin rakkaan harrastuksen vaiheissa.
– Luonnossa saa nähdä väkevästi Luojan kädenjäljen.
Haastattelu on julkaistu Päivämies-lehdessä 23. elokuuta.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys