Työs­sä­ni sain toi­mia ret­ki­toh­to­ri­na, suun­ni­tel­la ret­kei­ly­reit­te­jä, opas­tus­ma­te­ri­aa­le­ja ja ol­la mu­ka­na luon­to­kes­kus­ten to­teut­ta­mi­ses­sa. Ta­voit­tee­na oli saa­da mah­dol­li­sim­man moni luon­toon vir­kis­ty­mään niin fyy­si­ses­ti kuin hen­ki­ses­ti­kin.

En­tä mi­ten elä­köi­ty­nyt suu­ta­ri it­se? Tämä tai­si ol­la mie­les­sä tyt­tä­ril­läm­me, kun he hou­kut­te­li­vat isää ja äi­tiä luon­to­ret­kel­le. Heil­lä oli suun­nit­teil­la 125 ki­lo­met­rin va­el­lus Abis­kos­ta Keb­ne­kai­sen val­loit­ta­mi­sen kaut­ta Nik­ka­luok­taan. Ker­toi­vat, et­tä va­el­luk­sen to­teu­tus­ta hel­pot­tai­si, jos läh­ti­sim­me vie­mään heil­le au­ton pää­te­pis­tee­seen. Sa­mal­la voi­sim­me ret­keil­lä omaan tah­tiin. Tal­vel­la oli help­po lu­va­ta, oli­han lu­pauk­sen to­teut­ta­mi­seen sen­tään pal­jon ai­kaa.

Sit­ten koit­ti lu­pauk­sen to­teut­ta­mi­sen ai­ka. Ty­töt va­ra­si­vat meil­le tel­tan, ma­kuu­pus­sit, il­ma­pat­jat, ret­ki­keit­ti­men, as­ti­at ja run­saas­ti ret­ki­muo­naa. Tar­koi­tus oli läh­teä mat­kaan maa­nan­tai­aa­mu­na. Sun­nun­tai­na mö­kil­tä pa­la­tes­sa tuli mut­kia mat­kaan. Au­ton rat­ti al­koi tä­ris­tä. Ei muu­ta kuin aa­mul­la pa­jal­le. Il­ta­päi­väl­lä tu­li­kin on­ne­kas vies­ti: au­to on kun­nos­sa. Etu­jar­ru oli ju­mit­tu­nut, oli pi­tä­nyt vaih­taa jar­ru­sa­tu­la. Kyl­lä sil­lä nyt us­kal­taa läh­teä mat­kaan. Läh­tö oli joka ta­pauk­ses­sa siir­ty­nyt päi­väl­lä.

Il­ta­päi­väl­lä al­koi ta­lon säh­kö­mit­ta­ri pau­kah­del­la. Lo­pul­ta saa­tiin tut­tu säh­kö­mies pu­he­li­meen. Hän an­toi en­si­a­puoh­jeet ja lu­pa­si tul­la seu­raa­va päi­vä­nä kat­so­maan, mikä on ti­lan­ne.

Tiis­tai­na pääs­tiin sit­ten läh­te­mään. Ajoim­me Tor­ni­oon ja Ruot­sin puol­ta Kii­ru­naan. Toi­sen au­ton veim­me odot­ta­maan va­el­ta­jia. Ty­töil­lä oli aja­tus, et­tä yö­pyi­sim­me tel­tois­sa jo en­sim­mäi­se­nä yö­nä. Vä­hän vas­tus­te­lim­me. Eh­kä hei­tä sit­ten al­koi sää­lit­tää. Pie­nen goog­lai­lun jäl­keen Kii­ru­nas­ta löy­tyi­kin va­paa huo­neis­to lei­rin­tä­a­lu­eel­ta. Il­ma oli hel­tei­nen. Pu­hal­lin yrit­ti vii­len­tää huo­net­ta. Mat­ka­lai­sil­le oli huo­maa­vai­ses­ti tar­jol­la sil­mä­la­put, jot­ta uni voi­si tul­la kes­kiy­ön au­rin­gon lois­ta­es­sa.

Mait­ta­van aa­mu­pa­lan jäl­keen jat­koim­me Abis­koon. Ty­töt lait­toi­vat val­ta­vat rin­kat sel­kään­sä ja läh­ti­vät va­el­ta­maan. Koh­ta tuli vies­ti: “Käy­kää kä­ve­ly­len­kil­lä, täs­sä on lä­his­töl­lä hie­no kan­jo­ni.” Teim­me työ­tä käs­ket­tyä ja ko­mea näh­tä­vyys se oli­kin. Oli ai­ka jat­kaa mat­kaa.

“Jos ker­ran olet­te tän­ne as­ti tul­leet, men­kää sa­man tien Lo­foo­teil­le”, oh­jeet jat­kui­vat.

Pääs­tiin Nor­jan puo­lel­le. Vai­mo ot­ti vä­hän pääs­tä vi­de­oi­ta ja ku­via, kun toi­nen tois­taan hie­nom­pia mai­se­mia tuli vas­taan. Pa­rin kol­men tun­nin jäl­keen ote al­koi her­paan­tua, ja hän al­koi ku­toa vil­la­pai­taa. Nyt sain kus­ki­na he­rä­tel­lä: “Kato, mikä mai­se­ma!”

Kus­kin ei aut­ta­nut tor­kah­del­la. Tie oli ka­pea, mä­ki­nen ja mut­kai­nen, on­nek­si hy­vä­kun­toi­nen. Lii­ken­net­tä­kin pii­sa­si. Tun­ne­lit ja sil­lat seu­ra­si­vat toi­si­aan. Luo­jan töi­den li­säk­si sai ihas­tel­la in­si­nöö­rien ja ra­ken­ta­jien tai­toa tien te­os­sa.

Airbnb:n avul­la löy­tyi seu­raa­va ma­ja­paik­ka Nor­jan puo­lel­ta. Ma­ja­paik­ka oli­si pää­ties­tä oh­jeen mu­kaan 30 ki­lo­met­riä si­vuun. Tie löy­tyi ja kö­röt­te­lim­me ky­lä­tie­tä eteen­päin. Kun mei­dän piti ol­la pe­ril­lä, Goog­le­Maps il­moit­ti, et­tä koh­de on tien va­sem­mal­la puo­lel­la. Pai­kal­la oli vain nuo­reh­koa met­sää ja trak­to­rin ura. Mis­sään ei nä­ky­nyt isoa val­kois­ta ta­loa me­ren ran­nal­la. Ei aut­ta­nut muu kuin soit­taa Ka­li­for­ni­aan ja ker­toa, et­tä olem­me ek­syk­sis­sä. Pian ta­lon omis­ta­ja soit­ti­kin ja opas­ti mei­dät oi­ke­aan paik­kaan. Olim­me oi­ke­al­la tiel­lä, mut­ta aja­neet 10 ki­lo­met­riä lii­an pit­käl­le. Talo me­ren ran­nal­ta löy­tyi. Isän­tä näyt­ti pai­kat ja lu­pa­si läm­mit­tää sau­nan. Kak­si pal­ju­a­kin odot­ti mat­ka­lai­sia. Aa­mul­la hän val­mis­ti vie­lä aa­mu­pa­lan. Eh­kä em­me mo­kan­neet, kun hän sa­noi, et­tä olem­me ai­na ter­ve­tul­lei­ta uu­des­taan.

Mat­ka jat­kui vuo­no­jen, vuo­rien, sil­to­jen ja tun­ne­lei­den maas­sa. Pal­jon ei ta­sais­ta maa­ta ol­tu tar­vit­tu, kun oli ra­ken­net­tu ta­lo­ja ja rai­vat­tu pel­to­ja. Tun­tui ih­meel­tä, mi­ten tääl­lä­kin on asut­tu sa­to­ja vuo­sia. Var­maan me­ren an­ti­met ovat ol­leet tär­kei­tä.

Seu­raa­van ma­ja­pai­kan saa­mi­nen teet­ti hie­man töi­tä, mut­ta lo­pul­ta ma­joi­tus löy­tyi. Se oli siis­ti kak­si­ker­rok­si­nen talo. Omis­ta­ja sat­tui ole­maan pai­kal­la, kun tu­lim­me pe­ril­le pari kol­me tun­tia etu­a­jas­sa. Hän oli oi­kein ys­tä­väl­li­nen. Yöl­lä jou­duim­me pi­tä­mään ik­ku­noi­ta au­ki, kun hel­le edel­leen jat­kui. Vie­rei­ses­sä ka­la­sa­ta­mas­sa päi­vys­tä­vät lo­kit pi­ti­vät mah­do­ton­ta mek­ka­laa.

Nyt al­koi ol­la pai­nei­ta pa­ti­koin­ti­ret­ken te­koon. Löy­sim­me ky­län vie­res­tä ne­tin mu­kaan hel­pon rei­tin lä­hei­sen vuo­ren hui­pul­le. Löy­sim­me läh­tö­pai­kan, jos­sa oli viit­ta rei­til­le. Pol­ku osoit­tau­tui kui­ten­kin kaik­kea muu­ta kuin hel­pok­si. Jyrk­kää rin­net­tä riit­ti ja ki­viä oli ki­ven vie­res­sä. Puo­len ki­lo­met­rin pääs­tä pää­tim­me pa­la­ta ta­kai­sin, jos tääl­tä vie­lä hen­gis­sä sel­vit­täi­siin. Sel­vit­tiin. Kä­vim­me sit­ten päi­väl­lä aje­le­mas­sa seu­raa­val­la saa­rel­la. Il­ta­päi­väl­lä pää­tim­me yrit­tää uu­del­leen vuo­ren val­loi­tus­ta. Löy­sim­me kyl­tin: Lin­ken 1,5 km. Vuo­ren pääl­lä oli link­ki­mas­to ja sin­ne joh­ti ajo­tie. Kyl­lä nyt vuo­ren val­loi­tus al­koi su­jua. Pian olim­me­kin yl­hääl­lä. Oli hie­noa kat­sel­la al­haal­la ole­vaa ky­lää, vuo­no­ja, vuo­ria ja val­ta­mer­ta ja kuun­nel­la sa­mal­la ke­sä­seu­ra­ra­di­o­ta. Pian me­rel­tä tuli sa­de­kuu­ro ja meil­le tuli kii­re tul­la alas.

Olim­me sa­mas­sa pai­kas­sa toi­sen­kin yön. Sit­ten aje­lim­me päi­vän ta­kai­sin ja Kii­ru­nas­ta löy­tyi huo­ne sa­mal­ta lei­rin­tä­a­lu­eel­ta kuin tul­les­sa. Il­lal­la läh­dim­me Kes­kiy­ön au­rin­ko -ni­mi­sel­le po­lul­le. Pol­ku­ja ris­tei­li mo­neen suun­taan ja jou­duim­me vä­hän har­hai­le­maan. En­nen kuin pää­sim­me ta­kai­sin, mei­dät yl­lät­ti jäl­leen sa­de­kuu­ro. On­nek­si oli kat­to pään pääl­le ja suih­ku odot­ta­mas­sa, kun tu­lim­me mär­ki­nä ma­ja­paik­kaan.

Oli ai­ka pa­la­ta ko­tiin. Ajoim­me Pa­ja­lan kaut­ta. Sen ver­ran siel­lä kier­te­lim­me, et­tä löy­sim­me La­es­ta­dius-mu­se­on, mut­ta se sat­tui ole­maan kiin­ni. Kä­vim­me vie­lä pa­la­tes­sa las­ten per­heis­sä Ra­nu­al­la ja Kii­min­gis­sä. Niin oli 2200 ki­lo­met­riä au­tol­la ta­ka­na. Pa­ti­koim­me siis kol­me ker­taa kol­me ki­lo­met­riä. Telt­ta va­rus­tei­neen oli kos­ke­mat­to­ma­na ta­ka­kon­tis­sa, mut­ta ret­kie­väät söim­me mel­kein kaik­ki. Uu­si mat­ka­kin voi­si ol­la mah­dol­li­nen. Airbnb ni­mit­täin il­moit­ti, et­tä Ko­lum­bi­as­sa oli­si va­paa huo­ne en­si yök­si.