Taas on se ai­ka vuo­des­ta, kun Päi­vä­mie­hen verk­ko­toi­mi­tus on lä­hes­ty­nyt yh­tey­de­no­toil­laan mah­dol­li­sia tu­le­via blo­gis­te­ja. Ja nämä mah­dol­li­set tu­le­vat ovat pyö­ri­tel­leet mie­les­sään mo­nen­lai­sia poh­din­to­ja, joi­den kes­kei­nen aja­tus lie­nee: On­ko mi­nus­ta sii­hen?

It­sel­le­ni tä­hän ky­sy­myk­seen vas­tauk­se­na on tei­ni-ikäi­se­nä te­ke­mä­ni ja elä­män var­rel­la ja­los­tu­nut oi­val­lus: Me jo­kai­nen olem­me omal­la ta­val­lam­me rik­ki­näi­siä ja vah­vo­ja, va­ja­vai­sia ja kel­vol­li­sia, mo­nen­lai­sil­la lah­joil­la ja ky­vyil­lä va­rus­tet­tu­ja, kuu­le­mi­sen ar­voi­sia aja­tuk­sia ja ko­ke­muk­sia omaa­via. Olem­me kaik­ki­nen­sa ai­van yh­tä hy­viä ja ar­vok­kai­ta Luo­jan luo­mia jo­kai­nen. Jos joku toi­nen in­hi­mil­li­nen ih­mi­nen ky­ke­nee kir­joit­ta­maan blo­ge­ja, niin yh­tä lail­la se voin ol­la minä. Tai sinä.

Ku­ten huo­maat­te, olen siis roh­jen­nut aloit­taa blo­gis­ti­pes­ti­ni. To­sin vas­ta yh­den tes­ti­teks­tin, po­ten­ti­aa­li­sen tu­le­van blo­gi­kir­joi­tuk­sen, kir­joit­te­lun jäl­keen. Tämä sik­si, et­tä en kuu­lu, tai en ai­na­kaan ole kuu­lu­nut, nii­hin ih­mi­siin, jot­ka kir­joi­tus­tar­peet mu­ka­naan ar­ke­an­sa elä­vät, tal­let­ta­en sa­no­jen muo­toon ha­pui­le­via aja­tel­mia ja het­kel­li­siä oi­val­luk­sia.

Päi­vä­kir­jan kir­joit­ta­mi­nen­kin jäi ylä­kou­lui­äs­sä al­le puo­lik­kaa­seen en­ke­li­kir­ja­seen. Tuol­loin tun­to­je­ni pur­ka­mi­sen kes­kei­nen si­säl­tö oli ihas­tuk­se­ni sö­pöön, tum­ma­tuk­kai­seen kans­sa­kou­lu­lai­seen, ny­kyi­seen puo­li­soo­ni. Use­aan ker­taan si­vuil­la tois­tui ru­kous: "Ra­kas Tai­vaan Isä, an­na mi­nul­le hä­net avi­o­mie­hek­si. Ta­pah­tu­koon kui­ten­kin si­nun tah­to­si." On­nek­se­ni Ju­ma­lan ja mi­nun tah­to­ni oli sama. Puo­li­so­ni­kin to­te­si tah­ton­sa yh­te­ne­väi­sek­si. To­sin vas­ta Ju­ma­lan so­pi­vak­si sää­tä­mä­nä ajan­koh­ta­na, kun olim­me val­mis­tu­neet am­mat­tei­him­me ja puo­li­so­ni oli käy­nyt ar­mei­ja­vuo­ten­sa. Se oli Luo­jal­ta vii­saas­ti suun­ni­tel­tu ja joh­da­tet­tu.

Vii­me vuo­si­na olen rus­tail­lut lä­hin­nä pari aa­mu­kir­joi­tus­ta. Täs­tä aja­tus­ten sel­ven­nys­muo­dos­ta sain kuul­la ker­ral­li­ses­sa nais­te­nil­lan alus­tuk­ses­sa. Aa­mu­kir­joi­tus siis tar­koit­taa sitä, et­tä heti he­rät­ty­ään kir­joit­taa ylös sen, mitä on tul­lak­seen. Tä­män kir­joi­tus­tyy­lin ide­a­na on se, et­tä mie­len si­säis­ten maa­il­mo­jen pääl­le ei ole vie­lä eh­ti­nyt muo­dos­tua peit­tä­viä ker­rok­sia päi­vän odo­tuk­sis­ta, ta­pah­tu­mis­ta ja tun­teis­ta. Teks­tin ei ole tar­koi­tus ol­la mil­lään muo­toa jul­kai­su­kel­pois­ta, jo­ten pai­nei­ta­kaan ei ole.

Har­voin ai­na­kaan tä­män per­heen äi­din aa­mut ovat niin rau­hal­li­sia, et­tä pys­tyi­sin isom­min py­säh­tyä omia pään­si­säi­siä ää­niä kuun­te­le­maan ja aa­mu­kir­joi­tuk­sia kir­joit­te­le­maan. Pa­riin ot­tee­seen on elä­män­ti­lan­tee­ni ai­heut­ta­mat aja­tuk­set ja tun­te­muk­set saa­neet ai­kaan mie­les­sä­ni sel­lai­sen ah­dis­tuk­sen­täy­tei­sen sol­mun, jos­ta ei ole pu­hu­mal­la saa­nut oi­kein sel­koa. Täl­löin olem­me saa­neet jär­jes­ty­mään mi­nul­le omaa lo­maa. Ai­kaa teh­dä vain nii­tä asi­oi­ta mitä hu­vit­taa, jou­ti­lai­suut­ta, tyh­jää ti­laa, hil­jai­suut­ta kuun­nel­la omia tar­pei­ta, rau­haa hoi­taa ke­hoa ja miel­tä.

Omien lo­mien kes­kei­nen si­säl­tö ovat ol­leet aa­mu­kir­joi­tuk­set. Il­lal­la olen va­ran­nut sän­gyn vie­reen muis­ti­kir­jan ja ky­nän. Aa­mul­la unen ka­rat­tua mie­les­tä ja sil­mis­tä olen tart­tu­nut ky­nään. Het­kel­li­sen tyh­jän pa­pe­rin kam­mon jäl­keen olen an­ta­nut tul­la sen, mitä on sat­tu­nut tu­le­maan.

Aa­mu­kir­joi­tuk­sia kir­joit­ta­es­sa­ni olen saa­nut sen ah­dis­tuk­sen­täy­tei­sen sol­mun pään na­pat­tua ky­nä­ni kär­keen ja las­ket­tua nau­ha­na pa­pe­ril­le kir­jain­ten muo­toon. Sivu toi­sen­sa jäl­keen on täyt­ty­nyt, ah­dis­tus on haih­tu­nut va­paut­ta­en ti­laa oi­val­luk­sil­le ja hel­po­tuk­sel­le. On löy­ty­nyt konk­re­ti­aa ja rat­kai­su­eh­do­tuk­sia, joi­den poh­jal­ta olem­me puo­li­so­ni kans­sa voi­neet muut­taa toi­min­taam­me ja ar­ke­am­me pa­rem­min hy­vin­voin­ti­a­ni tu­ke­vak­si.

Nämä kir­joi­tus­ko­ke­muk­set an­ta­vat mi­nul­le mo­ti­vaa­ti­o­ta tä­hän blo­gis­tin hom­maan. Nyt mi­nul­la on hyvä syy py­säh­tyä use­am­min jä­sen­te­le­mään aja­tuk­si­a­ni sa­no­jen muo­toon, tark­kai­le­maan asi­oi­ta sy­vem­min, poh­ti­maan mer­ki­tyk­siä. Par­haim­mil­laan se voi li­sä­tä hy­vin­voin­ti­a­ni. Toi­von, et­tä nämä kir­joi­tuk­set an­ta­vat it­se­ni li­säk­si jo­tain myös teil­le, lu­ki­joil­le.