JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Murhe katkenneesta yhteydestä

Nykyiset blogit
10.2.2026 13.00

Juttua muokattu:

5.2. 11:16
2026020511162420260210130000

Ar­vin Pir­ness

Eri­seu­ra ei ole pelk­kä tie­dol­li­nen eri­mie­li­syys tai mie­li­pi­de-ero; se on särö, joka il­mes­tyy huo­maa­mat­ta us­ko­vais­ten seu­ra­kun­taan ja erot­taa lo­pul­ta osa­puo­let, kos­ka niil­tä puut­tuu yh­tei­nen us­ko ja ym­mär­rys ei­kä seu­ra­kun­nas­sa enää val­lit­se op­pi, joka on so­pu­soin­nus­sa Py­hän Hen­gen kans­sa.

Vii­ni­puun ok­sat

Rak­kaus ja hen­gen yk­si­mie­li­syys ovat Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ydi­no­le­mus­ta. Jee­sus it­se opet­taa, et­tä us­ko­vai­set ovat to­ti­sen vii­ni­puun ok­sia (Joh. 1:1–17). Elä­vän yh­tey­den kat­ke­a­mi­nen ei ai­na näy heti. Ai­van ku­ten luon­nol­li­nen ok­sa näyt­tää ole­van kiin­ni run­gos­sa, vaik­ka sen elin­voi­ma on jo hii­pu­nut ja ok­sa lo­pul­ta kat­ke­aa, myös hen­gel­li­ses­sä elä­mäs­sä rak­kau­den ja hen­gen side voi hil­jal­leen hei­ke­tä. Elä­mäl­le tar­peel­li­set ra­vin­teet ei­vät sil­loin enää vir­taa ok­saan. Ok­sa kui­vuu, ei kan­na he­del­mää ja lo­pul­ta ir­to­aa elä­män läh­tees­tä. Eri­seu­ra al­kaa ke­hit­tyä.

Sekä Raa­mat­tu et­tä ko­ke­mus osoit­ta­vat, et­tä eri­seu­ra le­vi­ää vai­heit­tain. Se al­kaa usein si­säl­tä­päin. Us­ko­vais­ten kes­ki­näi­seen rak­kau­teen tu­lee särö, ja us­kon ja hen­gen yh­teys al­kaa ra­koil­la. Syy­nä on ai­na syn­ti, jota ei ole hoi­det­tu evan­ke­liu­mil­la. Vaik­ka eri­seu­ran al­ku­syy­nä ol­leet syn­nit ovat saat­ta­neet jo unoh­tua, nii­den he­del­mät ovat edel­leen nä­ky­vis­sä. Jee­sus opet­taa: "He­del­mis­tä te hei­dät tun­net­te” (Matt. 7:16). Kun elä­vä yh­teys kat­ke­aa, syn­tyy usein "si­sä­pii­ri", jos­sa on tii­vis kes­ki­näi­nen yh­teys mut­ta joka vä­hi­tel­len etään­tyy muus­ta seu­ra­kun­nas­ta. Ope­tus al­kaa sa­la­ka­va­las­ti muut­tua. Ter­veel­li­nen Ju­ma­lan sana saa ou­to­ja pai­no­tuk­sia. Huo­maa­mat­taan ih­mi­nen ajau­tuu us­kon van­hurs­kau­des­ta la­ki­hen­ki­syy­teen, ar­mah­ta­van evan­ke­liu­min va­pau­des­ta sään­tö­jen, pe­rin­tei­den ja ih­mis­jär­jen or­juu­teen. Sil­lä ta­val­la eri­seu­ran he­del­mä kyp­syy.

Myrs­ky nou­see si­säl­tä­päin

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa rau­han ajat ovat kal­li­sar­voi­sia. Tu­lem­me seu­roi­hin saa­maan vir­voi­tus­ta, loh­du­tus­ta ja Ju­ma­lan sa­nan ra­vin­toa. Sil­ti Raa­mat­tu muis­tut­taa, et­tä myrs­ky­jä­kin tu­lee. Myrs­ky­jen syy­nä ei ai­na ole seu­ra­kun­nan ul­ko­puo­lel­ta tu­le­va vai­no tai pai­nos­tus. Ku­ten apos­to­li Paa­va­li va­roit­ti Efe­son seu­ra­kun­nan van­him­pia (Apt. 21), vai­keim­mat ko­et­te­le­muk­set nou­se­vat usein si­säl­tä­päin, kun seu­ra­kun­taan le­vi­ää vää­rää ope­tus­ta. Paa­va­lin oh­je Ti­mo­teuk­sel­le liit­tyy tä­hän: opet­ta­jat, jot­ka ei­vät nou­da­ta Kris­tuk­sen ter­veel­lis­tä ope­tus­ta, yl­pis­ty­vät ja al­ka­vat ky­see­na­lais­taa asi­oi­ta, mikä ruok­kii eri­mie­li­syyt­tä ja epä­so­pua ei­kä ju­ma­li­suut­ta (1. Tim. 6:3, 4).

Mo­nes­ti muu­tos al­kaa huo­maa­mat­ta. Pit­kän rau­han ajan jäl­keen us­ko­vai­set saat­ta­vat tul­la hen­gel­li­ses­ti une­li­aik­si. He eh­kä kuu­le­vat kom­men­tin, joka ei tun­nu hy­väl­tä. Sit­ten toi­sen sa­man­lai­sen kom­men­tin. Vä­hi­tel­len jot­kut muut­kin us­kal­tau­tu­vat pu­hu­maan. Se, mikä on al­ka­nut hen­ki­lö­koh­tai­se­na kes­kus­te­lu­na, laa­je­nee jul­ki­sek­si väit­te­lyk­si, mis­sä hen­ki­lö­koh­tai­set mie­li­pi­teet ja roh­ke­at uu­det aja­tuk­set pyr­ki­vät jy­rää­mään al­leen su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le pe­riy­ty­neet nöy­rät ope­tuk­set. Sy­dän vais­to­aa, et­tä kaik­ki ei ole koh­dal­laan.

On ylei­nen vää­rin­kä­si­tys se­lit­tää ja­ko­lin­jat huo­nok­si hen­ki­lö­ke­mi­ak­si. Vaik­ka kai­kes­sa kans­sa­käy­mi­ses­sä on mu­ka­na in­hi­mil­li­siä heik­kouk­sia, eri­seu­ra ei ole pelk­kä tem­pe­ra­ment­ti­ky­sy­mys. Poh­jim­mil­taan on kyse hen­kien tais­te­lus­ta. Kun kuu­lem­me Kris­tuk­sen opis­ta poik­ke­a­vaa ope­tus­ta, se ei vas­taa sii­hen hen­keen, joka yh­dis­tää Ju­ma­lan lap­sia. Vaik­ka asi­ois­ta kes­kus­tel­laan tun­ti­kau­sia, kes­kus­te­luis­ta jää ras­kas mie­li ja mur­he, kos­ka niis­sä yk­si hen­ki on yrit­tä­nyt tai­vu­tel­la tois­ta luo­pu­maan hen­gel­li­sen äi­tim­me eli seu­ra­kun­nan ope­tuk­ses­ta.

Jee­sus Kris­tus on sama

Sel­lai­si­na ai­koi­na us­ko­vai­sia kut­su­taan tur­vau­tu­maan muut­tu­mat­to­maan Ju­ma­lan sa­naan. "Jee­sus Kris­tus on sama ei­len ja tä­nään ja ian­kaik­ki­ses­ti” (Hepr. 13:8). Ju­ma­lan sa­naa ei muok­kaa kult­tuu­ri ei­kä ih­mis­jär­ki. Evan­ke­liu­mi juok­see pu­nai­se­na lan­ka­na Van­has­ta tes­ta­men­tis­ta Uu­teen tes­ta­ment­tiin. Tur­va­nam­me on tut­tu, aja­ton syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen saar­na Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Kun tätä pe­rus­tus­ta yri­te­tään laa­jen­taa, mää­ri­tel­lä uu­del­leen tai hie­no­va­rai­ses­ti muut­taa, us­ko­vai­set häm­men­ty­vät. Häm­men­nys ei joh­du sii­tä, et­tä he pi­täy­tyi­si­vät tiu­kas­ti pe­rin­tees­sään vaan sii­tä, et­tä Hen­ki kär­sii.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ko­ke­maa yh­teyt­tä ei luo­da loo­gi­sel­la suun­nit­te­lul­la ei­kä komp­ro­mis­seil­la. Se on mys­tee­ri ja tai­vaal­li­sen Isän lah­ja. Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan "yh­des­tä ruu­miis­ta ja yh­des­tä hen­ges­tä” (Ef. 4). Tä­män yh­tey­den tun­nis­taa vais­ton­va­rai­ses­ti. Ai­van niin kuin syn­ty­mä­tön Jo­han­nes Kas­ta­ja hy­päh­ti Eli­sa­bet­hin koh­dus­sa, tai ku­ten lap­si tun­nis­taa äi­tin­sä ää­nen, niin myös Ju­ma­lan lap­set tun­nis­ta­vat Py­hän Hen­gen ää­nen seu­ra­kun­nas­sa. Kun kuu­lem­me Hy­vän Pai­me­nen ää­nen hä­nen seu­ra­kun­nas­saan, ko­em­me yli ym­mär­ryk­sen käy­vää rau­haa. Ju­ma­la vas­taa lap­sil­leen rau­hal­la.

Ha­jaan­nus ai­heut­taa mur­het­ta

Eri­seu­ran ai­heut­ta­ma ha­jaan­nus mu­reh­dut­taa. Mitä sy­vem­pi rak­kaus on ol­lut, sitä sy­vem­pi on suru. Kui­ten­kin us­ko­vai­sia ke­ho­te­taan jät­tä­mään taak­kan­sa Her­ral­le. Näi­nä ai­koi­na it­se­tut­kis­ke­lu on tar­peen: "Mis­sä olen, olen­ko vie­lä osa Ju­ma­lan las­ten yh­teyt­tä?” Kun vi­hol­li­nen on myr­kyt­tä­nyt sy­dä­men, muu­tok­sen en­sim­mäi­siä merk­ke­jä ovat kriit­ti­nen puhe, vä­hek­syn­tä ja ar­vos­te­lu, jot­ka tu­le­van ar­mon ja nöy­ryy­den ti­lal­le. Ar­mos­ta elä­mi­nen kor­vau­tuu la­ki­hen­ki­sil­lä vaa­ti­muk­sil­la ja jär­kei­lyil­lä. Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ar­vo hä­mär­tyy ja hen­gel­li­nen yh­teys kat­ke­aa. Vaik­ka ul­koi­nen ju­ma­li­suus säi­lyi­si, evan­ke­liu­min ar­vo kiel­le­tään (2. Tim. 3:5).

Ju­ma­lan lap­sen en­si­si­jai­nen ja ai­noa toi­ve on saa­da us­koa syn­tin­sä an­teek­si. Me käym­me seu­rois­sa kuin lap­set ja pi­däm­me kiin­ni lah­jas­ta, jon­ka olem­me saa­neet. Us­ko ei pe­rus­tu sii­hen, et­tä hal­lit­see kai­ken tie­don tai on saa­nut sy­väl­li­sen ym­mär­ryk­sen lah­jan, vaan sii­hen, et­tä on kuu­li­ai­nen Py­hän Hen­gen ää­nel­le. Jee­suk­sen sana on edel­leen voi­mas­sa: "Jol­la on kor­vat, se kuul­koon, mitä Hen­ki sa­noo seu­ra­kun­nil­le” (Ilm. 2:7, 11).

Hyvä Pai­men hoi­taa lau­maan­sa

Tais­te­lun ai­koi­na­kin Hyvä Pai­men hoi­taa lau­maan­sa, sen hei­koim­pi­a­kin jä­se­niä. Tai­vaal­li­nen Isä on pit­kä­mie­li­nen nii­tä koh­taan, jot­ka ha­lu­a­vat teh­dä pa­ran­nuk­sen ja pa­la­ta Isän ko­tiin. Us­ko­vai­sia opas­te­taan lä­hes­ty­mään lan­gen­nut­ta nöy­ryy­den hen­ges­sä ja val­vo­maan oman­tun­ton­sa ja us­kon­sa puh­taut­ta. Ju­ma­la on lu­van­nut, et­tä hän ei sal­li lau­man­sa jou­tua lo­pul­li­ses­ti ha­jo­te­tuk­si.

Omi­tuis­ta kyl­lä, ko­et­te­le­mus­ten ajat kir­kas­ta­vat Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kau­neut­ta. Rau­ha, kes­ki­näi­nen rak­kaus ja tur­val­li­suus tun­tu­vat ta­val­lis­ta­kin kal­li­sar­voi­sem­mil­ta. Opim­me jäl­leen, et­tä Ju­ma­la sal­lii tais­te­lut ja et­tä ne ei­vät ole mei­dän tais­te­lui­tam­me. Me sel­vi­äm­me, kun us­kom­me yk­sin­ker­tai­ses­ti – pa­nem­me syn­nin pois, säi­ly­täm­me hy­vän oman­tun­non ja pi­däm­me kiin­ni tu­tus­ta evan­ke­liu­mis­ta, joka on kaut­ta su­ku­pol­vien tu­ke­nut us­ko­vai­sia, jot­ka kai­dal­la tai­vas­tiel­lä yh­des­sä kil­voit­te­le­vat koh­ti ko­tia.

Ar­tik­ke­li jul­kais­taan myös Voi­ce of Zi­o­nis­sa hel­mi­kuun ai­ka­na.

Tuulahdus Amerikasta
Tuulahdukset Amerikasta ovat pääasiassa LLC:n julkaisemassa Voice of Zion -lehdessä julkaistuja henkilökohtaisia kirjoituksia. Kirjoitukset suomentaa Sirkka-Liisa Leinonen. Voit lähettää palautetta teksteistä osoitteeseen verkkotoimitus at srk.fi
10.2.2026

Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta! Raivatkaa itsellenne uudispelto! Nyt on aika etsiä minua, Herraa, minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen. (Hoos. 10:12)

Viikon kysymys