Nöyryyttä oppimassa
Eri tavoin menestyneet ihmiset tuovat monesti esille, että he ovat tehneet asioita nöyrästi. Niin terävimpien tieteentekijöiden, suosituimpien artistien kuin huippu-urheilijoidenkin yleinen hyve tuntuu olevan nöyryys. Saatetaan sanoa, että hyviin tuloksiin päästiin nöyrällä tekemisellä ja että hyvä saavutus vetää nöyräksi. Tuollaisen nöyryyden ymmärrän oleva lähinnä kurinalaisuutta; huippuunsa hiotussa tekemisessä tavoitteet ovat aina korkealla ja niihin on päästävä.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa nöyryys ei vaikuta olevan päällimmäinen hyve. Esimerkiksi poliittiset puolueet tai edunvalvontajärjestöt profiloituvat enemmänkin peräänantamattomiksi kuin nöyriksi. Nöyryydelle ei ole tilaa; mitäpä tekemistä nöyrällä toimijalla on neuvottelupöydässä, jonka toisella puolella istuu kova ja periksiantamaton taho. Silloin on itsekin oltava tiukka ja päämäärätietoinen. Nöyrtyminen on heikkouden merkki. Periksi annetaan vain, jos ja kun vastapuolikin antaa periksi ja kompromissin on näytettävä voitolta ainakin omassa leirissä.
Nöyryyden kanssa samaa sukua on kuuliaisuus. Esimerkiksi niin, että meiltä kansalaisilta odotetaan lainkuuliaisuutta. Kun liikennemerkki ilmoittaa kiellettyä ajosuuntaa, niin lainkuuliainen autoilija ei aja siihen suuntaan. Tämä saattaa johtua siitäkin, että kieltomerkin huomannut autoilija pitää elämäänsä arvokkaana. Kun liikennemerkki ilmoittaa nopeusrajoituksen putoavan tietyön kohdalla sadasta ensin kahdeksaankymppiin ja sitten viiteen- ja sitten kolmeenkymppiin, niin kuuliainen autoilija pudottaa nopeuden. Siis kuuliainen pudottaa, mutta lukemani tutkimustuloksen valossa valtaosa autoilijoista ei. Tässä kohtaa kuuliaisuus muuttuu suhteelliseksi käsitteeksi, koska itselle syntyvä vaara ei olekaan niin ilmeinen, kuin ajaminen moottoritiellä vastaantulijoiden kaistalla.
Raamatussakin puhutaan nöyryydestä ja sen vastakohdasta, ylpeydestä. Tämä on siksi tärkeä asia, että Jumala vihaa ylpeyttä mutta rakastaa nöyriä; "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon" (Jaak. 4:6). Minulle tämä on tärkeyden lisäksi vaikea kysymys, koska tunnen sisimmässäni olevani enemmän ylpeä kuin nöyrä. Olen joutunut nöyrtymään monesti, ja se on ollut joskus raivostuttava, joskus hävettävä ja joskus kipeä kokemus. Onko tämä sitä itsensä kieltämistä ja ristin ottamista, johon Jeesus meitä kehotti (Matt. 16:24)?
Muistat varmasti Vanhan Testamentin kertomuksen Israelin kuningas Saulista, joka otti saaliikseen karjaa ja vangikseen kansan kuninkaan voitettuaan sotatantereella Amalekilaiset, vaikka Jumala oli nimenomaan käskenyt surmata kaikki viholliset ja vihollisen karjan. Asiasta kysyvälle profeetta Samuelille Saulilla oli järkeenkäypä vastaus, mutta se ei lepyttänyt Jumalaa. Jumala odotti Saulilta kuuliaisuutta, ei mielisteleviä selityksiä eikä uhreja. Saul menetti uskonsa ja kuninkuuteensa ylpeytensä vuoksi. (1. Sam:15.)
Ensimmäinen ihmispari Aadam ja Eeva halusivat olla ei vain Jumalan kaltaisia, vaan Jumalan yläpuolella. Määräys olla syömättä Paratiisin keskellä olevasta puusta alkoi näyttämään oudolta ja järjenvastaiselta, kun käärmeenä esiintyvä sielujen vihollinen toi uutta näkökulmaa. Adam ja Eeva rupesivat ajattelemaan omilla aivoillaan, he varmasti halusivat nähdä määräyksen yli ja taakse, selvittää itselleen sen taustat ja ymmärtää sitä paremmin. He halusivat toimia itsenäisesti, olihan heille annettu järki ja ajattelemisen lahja. Sanotaan, että tuo heidän tekemänsä ihmiskunnan ensimmäinen synti oli ylpeyttä.
Tänä päivänä me Aadamit ja Eevat painimme samojen asioiden kanssa kuin tuhannet sukupolvet ennen meitä. Sielujen vihollinen, se vanha käärme, kysyy edelleen vääristellen meiltä, että sanoiko Jumala todella niin, että ette saa syödä mistään Paratiisin puusta. Käärme saattaa kysyä nuorelta kasvavan perheen äidiltä, että sanoiko Jumala todella niin, että sinun pitää luopua omasta elämästäsi näiden kaikkien syntyvien lasten tähden ja että sinulle ei anneta koskaan tilaisuutta puhjeta todellisen osaamisesi kukkaan ja menestyä ammatissasi. Hylätyksi tai muuten itsensä yksinäiseksi tuntevalle kysymys voi kuulua, että sanoiko Jumala todella niin, että sinut on tuomittu yksinäisyyteen; onko rakkauden Jumala todella tuominnut sinut elämään lopun elämäsi ilman rakkautta? Ja niin edelleen, kullekin meille kysymys kuuluu elämäntilanteemme mukaan eri tavoin. Sielujen vihollinen tietää heikot kohtamme tarkasti, asettelee sopivasti vääristävän peilin eteemme ja muuttaa näkökulmaa niin, että olemme valmiita katsomaa asiaa uudella tavalla. Vääristyneen kuvan perusteella olemme valmiita muodostamaan oman lakimme, jonka mukaan haluamme ojentautua. Ajattelemme, että en toki aja vastaantulevien kaistaa, mutta tässä kohtaa voin ajaa hieman kovempaa kuin mitä merkissä lukee. Ja olemme väärässä.
Raamatun mukainen vastaus tuolle vanhalle käärmeelle on, että ei, Jumala ei sanonut mitään tuollaista. Jumala sanoi, että hän on elämän ja kuoleman herra. Jumala lupasi nostaa, kantaa ja pelastaa, hän lupasi antaa tulevaisuuden ja toivon. Jumala sanoi, että hän antaa jokaiselle voimia päiviensä mukaan ja että yksinäiselle hän antaa enemmän lapsia kuin äideille ja isille. Iankaikkisuutta varten luomalleen ihmiselle Jumala sanoi, että mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa. Kaikkein tärkeimpänä asiana Jumala sanoi, että hän uhrasi oman rakkaan poikansa, että sinä ja minä pääsisimme taivaaseen. Meille kaikille Jumala asetti uskomisen esikuvaksi mitään ymmärtämättömän lapsen.
Ensimmäisen adventin lähestyessä saamme katsella todellista nöyryyden oppituntia. Siinä kulkee uhritiensä päätepistettä kohden pelastajamme. Hän ratsastaa aasin varsan selässä jalat maat viistäen, maailman silmissä naurettavana ja surkeana. Hän ei välittänyt siitä, koska hän tunsi sinut ja minut, jotka emme itsessämme voi olla riittävän nöyriä, kuuliaisia ja täydellisiä. Hän oli täydellisen nöyrä ja kuuliainen Isälleen aina ristin kuolemaan asti, jossa meidän kelvottomuutemme painoi häntä. Vielä taivaassakin Jeesus on nöyrä. Siellä hän rukoilee meidän puolestamme, että jaksaisimme perille asti.
Kun aika on päättynyt, hän luopuu nöyryydestään ja tulee täydessä kunniassaan. Hän ei tule kertomaan neuvottelussa syntyneestä kompromissista, koska mitään neuvottelua ei ole ollut eikä tule olemaan. Niinpä hän tulee ja korottaa kunniansa valtaistuimen vierelle kaikki, jotka ovat jaksaneet luottaa häneen, nöyrtyä parannukseen ja uskoa. Siksi omistakaamme sydämillemme nämä adventtivirren sanat:
1. Valmistu, Herran kansa,
nyt vastaanottamaan,
kun saapuu taivaastansa
kuningas päälle maan.
On hänet maailmaan
valkeudeksi suonut,
Vapahtajaksi tuonut
Jumala armossaan.
2. Suurelle vieraallenne
nyt tietä raivatkaa
ja portit sydäntenne
hänelle aukaiskaa.
Tie tehkää suoraksi.
Te laaksot, kohotkaatte,
te vuoret, vaipukaatte
aukeiksi, sileiksi.
3. Nöyryyttä, hiljaisuutta
Jumala rakastaa,
ei kärsi kopeutta,
ylpeitä vastustaa.
Kun sydän haluinen
Herraansa odottaapi,
se tietä valmistaapi
tulolle Jeesuksen.
4. Oi Jeesus, armon tuoja,
nyt sydän avaja,
ja uuden mielen luoja,
tie itse valmista.
Voi, jospa minäkin
huoneesi olla voisin,
niin kiitokseni toisin
sinulle, armoisin.
VK 7
Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” Joh. 5:24
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
