JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Koti

Päivämiehen vierasblogi
Nykyiset blogit
23.5.2017 6.27

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170523062700

Koti on mi­nul­le mer­kin­nyt ai­na mo­nen­lai­sia paik­ko­ja. Kun olin lap­si, koin ko­dik­si ko­ti­ta­lon li­säk­si myös leik­ki­mö­kin, jos­sa lei­kin – ja lä­hi­met­sän ja jär­ven­ran­nan. Tun­sin myös, et­tä lap­suu­de­nys­tä­vän koti naa­pu­ris­sa oli ko­ti­ni: sin­ne saa­toin men­nä ovea kol­kut­ta­mat­ta. Vä­hi­tel­len oma re­vii­ri laa­je­ni, ja olin ko­to­na­ni myös lenk­ki­po­lul­la ja ky­län­rai­til­la.

Kun nuo­re­na muu­tin en­sim­mäi­seen omaan asun­too­ni, pak­ka­sin sän­gyn, kol­me pah­vi­laa­tik­koa, kas­sil­li­sen vaat­tei­ta ja pol­ku­pyö­rän pa­ket­ti­au­toon. Mi­nul­la oli yk­si kämp­pis, jon­ka kans­sa ja­oim­me kak­si­on. Tyh­jyyt­tä kai­ku­vas­ta huo­nees­ta tuli koti. Tun­sin ko­dik­se­ni myös lä­hiym­pä­ris­tön: hau­taus­maan, ka­dut, ran­ta­kal­li­ot, bus­sit ja ra­ti­kat.

Pian pak­ka­sin omai­suu­te­ni taas ba­naa­ni­laa­ti­koi­hin. Ne ja kol­hiin­tu­neet huo­ne­ka­lu­ni ah­doin ys­tä­vie­ni avus­tuk­sel­la 2,5-ne­li­öi­seen va­ras­to­kop­piin. Kah­teen mat­ka­lauk­kuun sul­loin vält­tä­mät­tö­mi­nä pi­tä­mä­ni asi­at – muun mu­as­sa virk­kuu­kou­kun. Me­nin len­to­ken­täl­le ja as­tuin len­to­ko­nee­seen, joka vei mi­nut vie­raal­le maal­le. Fyy­si­ses­ti mu­ka­na­ni kan­noin vain noi­ta kah­ta mat­ka­lauk­kua, mut­ta ys­tä­vät jäi­vät sy­dä­mee­ni.

Seu­raa­va­na aa­mu­na pää­sin uu­teen asun­too­ni. Jär­jes­te­lin huo­ne­ka­lut ja muut ta­va­rat mie­le­ni mu­kai­ses­ti. Ri­pus­tin mu­kaan ot­ta­ma­ni pa­nee­li­ver­hot olo­huo­nee­seen. Asun­nos­ta tuli ko­ti­ni, mut­ta myös be­to­ni­lä­hi­ön ra­pis­tu­van ker­ros­ta­lon uu­me­nis­ta löy­tyi koti: Ha­ta­ran käy­tä­vän pääs­sä asui läm­min­sy­dä­mi­nen van­hus. Hä­nen kans­saan ei ol­lut yh­teis­tä kiel­tä, mut­ta sy­dä­men us­ko yh­dis­ti. Myös puis­tot oli­vat ko­ti­ni, puis­ton penk­ki ja joen li­kai­nen ran­ta­pen­ger oli­vat ko­ti­ni. Me­ren ran­nal­la eri­tyi­ses­ti tun­sin ole­va­ni ko­to­na. Van­han kau­pun­gin ka­pe­at ku­jat il­ta­hä­mä­ris­sä oli­vat ko­ti­ni – eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun lu­mi­sa­de oli aja­nut muut ih­mi­set sei­nien si­sä­puo­lel­le.

Mo­nen­lai­set muut pai­kat ja mai­se­mat ovat elä­mä­ni var­rel­la tar­jon­neet mi­nul­le ko­din läm­pöä ja suo­jaa. Suo­mes­sa ja su­vi­seu­rois­sa käy­des­sä­ni oma telt­ta on ol­lut ko­ti­ni. Koti on myös löy­ty­nyt vuo­ren har­jan­teen ka­pe­al­ta po­lul­ta ja Suo­men­lin­nan ka­rul­ta saa­rel­ta. Olo on voi­nut tun­tua ko­dik­kaal­ta yh­tä hy­vin suur­kau­pun­gin vi­li­näs­sä kuin hil­jai­ses­sa ja lin­nun­lau­lul­la ko­ris­tel­lus­sa met­säs­sä­kin. Ko­ti­ni oli het­ken myös pie­nen pie­ni vuok­ra-au­to, jos­sa nu­kut­tiin, teh­tiin aa­mu­pe­sut ka­nis­te­ri­ve­del­lä, syö­tiin ret­ki­keit­ti­mel­lä ko­kat­tua il­lal­lis­ta kaa­to­sa­tees­sa.

Sen­kin olen huo­man­nut, et­tä jos jo­hon­kin paik­kaan en ko­tiu­du, yri­tän pi­kai­ses­ti vaih­taa paik­kaa. Fir­man pik­ku­jou­lu­jen il­lal­li­sel­ta läh­din vii­meis­tä suu­pa­laa nie­les­kel­len, en ol­lut ko­to­na­ni.

Huo­maan, et­tä ko­ti­ni ei ole ol­lut py­sy­väs­ti mis­sään. Ja kun ko­dis­ta on pois­sa, se ei koh­ta enää tun­nu­kaan ko­dil­ta. Koen, et­tä olen vie­raa­na yh­tä­lail­la lap­suu­den­ko­dis­sa­ni kuin en­ti­sis­sä ko­ti­kau­pun­geis­sa­ni. Mi­kään paik­ka ei pysy sa­man­lai­se­na läh­tö­ni jäl­keen. En pysy mi­nä­kään ja sik­si läh­den yhä uu­del­leen ja uu­del­leen.

Ko­ti­sii­o­ni­kin on mat­kan var­rel­la usein vaih­tu­nut. Lap­suu­den ko­ti­sii­o­nin seu­rois­sa käy­des­sä­ni tun­nen ole­va­ni siel­lä vie­raa­na. Pie­nes­tä ja pis­kui­ses­ta maa­lais­sii­o­nis­ta ko­tiu­duin hy­vin Hel­sin­gin suu­reen sii­o­niin. Opin tun­te­maan ta­lon mo­nen­lai­set käy­tä­vät, toi­min­ta­ta­vat sekä run­saas­ti eri ikäi­siä ja eri­lai­sia ih­mi­siä. Ko­ti­sii­o­ni ei ole enää siel­lä­kään.

Mut­ta on­nek­si ra­vit­se­vaa Ju­ma­lan sa­naa on mah­dol­lis­ta kuul­la, vaik­ka oli­si ko­to­na kaik­ki­al­la ja ei mis­sään. Oi­ke­as­taan koti on siel­lä, mis­sä on yk­si­kin ih­mi­nen, jo­hon voin no­ja­ta ja pyy­tää evan­ke­liu­mia. Siel­lä, mis­sä saan ol­la heik­ko ja it­keä kes­kel­lä seu­ra­kan­saa pos­ket mär­ki­nä. Voin ol­la ko­to­na myös vir­tu­aa­liyh­teyk­sien kaut­ta, kun saan pu­he­li­mes­sa pyy­tää ja an­taa an­teek­si.

Voin kan­taa ko­tia sy­dä­mes­sä­ni – tai ikä­vöi­dä sin­ne jat­ku­vas­ti. Tai­vaal­li­ses­ta koti-ikä­väs­tä en ha­lua luo­pua, vaik­ka ar­jen kes­kel­lä on het­kiä, jol­loin tuo­ta ikä­vää ei juu­ri huo­maa.

Rii­na Ves­te­ri­nen

Päivämiehen Vierasblogi
Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin verkkotoimitus at srk.fi.