Jar­mo Määt­tä

Jarmo Määttä

Ai­ka on suh­teel­li­nen kä­si­te. Jos­kus se tun­tuu pit­käl­tä, toi­si­naan se saa sii­vet ja vä­lil­lä sen ku­lun toi­voi­si hi­das­tu­van. Vä­lil­lä las­kem­me päi­viä tiet­tyyn ta­pah­tu­maan. Lap­suu­den jou­lu­ka­len­te­ri toi ajan kul­kuun konk­re­ti­aa, jos­sa jou­lu­aa­ton luuk­ku ja ti­hen­ty­vä odo­tuk­sen jän­ni­tys oli­vat päi­vä päi­väl­tä lä­hem­pä­nä. Nyt las­ke­taan päi­viä Kau­ha­van Su­vi­seu­roi­hin.

Su­vi­seu­ra­mat­kaan val­mis­tau­tu­vis­sa per­heis­sä on pal­jon muis­tet­ta­vaa, jot­ta kaik­ki val­mis­te­lut eh­di­tään teh­dä ajois­sa. Kii­re­kin voi tul­la. Su­vi­seu­ra­val­mis­te­luis­sa ajan kul­ku voi tun­tua lii­an­kin no­pe­al­ta: eh­di­tään­kö kaik­ki saa­da val­miik­si ajois­sa? Olen seu­ran­nut vai­mo­ni työs­ken­te­lyä jä­se­ne­nä työ­voi­ma­toi­mi­kun­nas­sa, jos­sa työ Kau­ha­van Su­vi­seu­ro­ja var­ten aloi­tet­tiin jo puo­li­tois­ta vuot­ta sit­ten. Se on vaa­ti­nut usei­ta ko­kouk­sia ja tark­kaa ai­ka­tau­lut­ta­mis­ta, jot­ta kaik­ki val­mis­te­lut on­nis­tu­vat ja työ­vuo­rot saa­daan täy­tet­tyä.

Su­vi­seu­rat on jou­lun ohel­la eri­tyi­nen ta­pah­tu­ma, jon­ka koh­dal­la py­säh­dyn miet­ti­mään ai­kaa; men­nyt­tä, ny­kyis­tä ja tu­le­vaa. Mo­lem­piin ta­pah­tu­miin liit­tyy pal­jon val­mis­te­lu­ja, muis­to­ja ja mie­li­ku­via, kii­ret­tä­kin. Muis­tot liit­ty­vät tun­nel­maan, ih­mis­suh­tei­siin, ko­ke­muk­siin ja odo­tuk­siin. Van­hat muis­tot, tun­nel­mat ja ko­ke­muk­set pa­laa­vat mie­leen. Jot­kut muis­tot ovat tuo­rei­ta, ku­lu­neen vuo­den ajal­ta, toi­set muis­tot taas kan­ta­vat vuo­si­kym­men­ten taak­se lap­suu­teen ja nuo­ruu­teen. Osa muis­tois­ta on iloi­sia ja mu­ka­via; on tur­val­li­suu­den tun­net­ta, yh­teis­tä te­ke­mis­tä, kes­kus­te­lu­ja, val­mis­te­lu­ja ja mu­ka­vien asi­oi­den odot­ta­mis­ta. Sa­mal­la pa­laan mie­li­ku­vis­sa­ni men­nei­siin Su­vi­seu­roi­hin elä­män­kaa­re­ni eri vai­heis­sa. Su­vi­seu­ra-ar­ki ja omat tun­nel­mat ovat ol­leet hy­vin eri­lais­ta lap­se­na, nuo­re­na, pien­ten las­ten van­hem­pa­na ja nyt, kun omia pie­niä lap­sia ei enää ole. Myös hy­vin eri­lai­set työ­vuo­rot eri Su­vi­seu­rois­sa ovat jät­tä­neet muis­ti­jäl­ken­sä.

Tun­nen myös hai­keut­ta. Su­vi­seu­rois­sa huo­maan taas yh­den vuo­den ku­lu­neen. Mitä kaik­kea vuo­den ai­ka­na on ta­pah­tu­nut? Usein häm­mäs­tyn ajan­ku­lua, kun Su­vi­seu­rois­sa huo­maan har­maan­tu­neet ikä­to­ve­ri­ni. Mi­hin ai­ka on niin no­pe­as­ti men­nyt? Olen taas vuo­den van­hem­pi, vuo­den ko­ke­neem­pi, eden­nyt taas vuo­den elä­män­kaa­rel­la­ni. Kun suun­taan kat­see­ni men­nee­seen, to­te­an mo­nen rak­kaan ja it­sel­le­ni mer­kit­tä­vän ih­mi­sen tul­leen jo elä­män­kaa­ren­sa pää­hän. Eri­tyi­sel­lä ta­val­la he pa­laa­vat mie­lee­ni Su­vi­seu­rois­sa. Aja­tus suun­tau­tuu myös tu­le­vaan: kuin­ka kau­an mi­nul­la on ai­kaa? En­tä lä­hei­sil­lä­ni?

Kau­ha­van Su­vi­seu­rat lä­he­ne­vät päi­vä päi­väl­tä. Su­vi­seu­ra­vie­raa­na on hyvä ol­la. Su­vi­seu­rat mah­dol­lis­ta­va val­ta­va taus­ta­työ jää suu­rel­ta osin pii­loon. Se on vaa­ti­nut pal­jon ai­kaa ja hy­vää suun­nit­te­lua. Su­vi­seu­rois­sa Ju­ma­lan sana roh­kai­see us­ko­maan ja luot­ta­maan tu­le­vai­suu­teen. Kun kat­son eteen­päin ja mie­tin tu­le­vaa vuot­ta, ai­ka voi näyt­tää myös pe­lot­ta­val­ta. Mo­nis­ta uh­ka­ku­vis­ta huo­li­mat­ta voin kui­ten­kin luot­taa sii­hen, et­tä kaik­ki on Ju­ma­lan kä­sis­sä. Myös Kau­ha­van Su­vi­seu­ro­ja on sii­hen luot­ta­en hyvä val­mis­tel­la ja sit­ten saa­pua myös su­vi­seu­ra­vie­raak­si.