Luo­des­saan ih­mi­sen Ju­ma­la an­toi hä­nel­le luo­man­sa maan elet­tä­väk­si (1. Moos. 1:28–29). Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na ih­mi­nen sai ki­vun ja vai­van elä­mään­sä maa­il­mas­sa, mut­ta Ju­ma­la lu­pa­si pi­tää hä­nes­tä huo­len (1. Moos. 3:14–19).

Ju­ma­la lä­hes­tyy ih­mis­tä luon­nos­sa, elä­mäm­me koh­ta­lois­sa ja kan­so­jen vai­heis­sa. Hän pu­huu meil­le omas­sa­tun­nos­sam­me. Eri­tyi­ses­ti Ju­ma­la il­mai­see it­sen­sä Py­häs­sä Raa­ma­tus­sa ja Va­pah­ta­jas­sam­me Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa (KO 4). Ju­ma­la on an­ta­nut Py­hän la­kin­sa oh­jaa­maan ih­mis­ten vä­lis­tä elä­mää. Kym­me­nen käs­kyn laki muo­dos­taa myös pe­rus­tan ajal­li­sen yh­teis­kun­nan lain­sää­dän­nöl­le.

Ih­mi­nen voi lä­hes­tyä Ju­ma­laa ru­kouk­ses­sa. Se on sy­dä­men pu­het­ta Ju­ma­lan kans­sa. Ih­mi­nen on ai­noa olen­to maa­il­mas­sa, joka voi lä­hes­tyä Ju­ma­laa ja kuul­la hä­nen ää­nen­sä, sil­lä hän on luo­tu Ju­ma­lan ku­vak­si. Ju­ma­la kuu­lee jo­kai­sen ru­kouk­sen.

Jee­sus opet­taa ru­koi­le­maan

Ju­ma­la kuu­lee nöy­rän ru­kouk­sen; te­ko­py­hä ru­kous on hä­nel­le kau­his­tus (Matt. 6:1–8). Isä mei­dän -ru­kous on osa Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nan ope­tuk­sia. Sii­nä Jee­sus eri­tyi­ses­ti opet­taa Ju­ma­lal­le kel­paa­vas­ta elä­mäs­tä ja elä­män van­hurs­kau­des­ta. Ope­tus­lap­set tun­si­vat it­sen­sä kel­vot­to­mik­si ru­koi­li­joik­si ja pyy­si­vät Jee­sus­ta avuk­si. Jee­suk­sen opet­ta­ma Isä mei­dän -ru­kous si­säl­tää sekä ajal­li­sen et­tä ian­kaik­ki­sen elä­män tar­peet. Lut­he­rin se­li­tys ka­te­kis­muk­ses­sa avaa tur­val­li­sen us­kon nä­kö­kul­man ru­kou­se­lä­määm­me.

Mik­si ris­tim­me kä­det ru­koil­les­sam­me? Olet­ko huo­man­nut, et­tä se aut­taa aja­tus­ten kes­kit­ty­mi­ses­sä ru­kouk­sen si­säl­töön? Sii­nä tun­tee konk­reet­ti­ses­ti ole­van­sa Tai­vaan Isän ra­kas lap­si, jol­la on asi­aa Isäl­leen. Isä vas­taa rau­hal­la ru­kouk­seen, ja ru­koi­li­ja voi jat­kaa elä­mään­sä luot­ta­en Tai­vaan Isän lu­pauk­siin. ”Ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si myös maan pääl­lä niin kuin tai­vaas­sa.”

Jo­ka­päi­väi­nen lei­pä

Lut­her ja­kaa ka­te­kis­muk­ses­sa (kol­mas pää­kap­pa­le) Isä mei­dän -ru­kouk­sen seit­se­mään ru­kouk­seen. Tä­män leh­den tee­ma­na on nel­jäs ru­kous ”Jo­ka­päi­väi­nen lei­pä”. Lut­her lu­kee sii­hen kuu­lu­vak­si kai­ken, mikä kuu­luu ruu­miin ra­vin­toon ja tar­pei­siin ai­na ko­tia, esi­val­taa, ter­veyt­tä, hy­viä ys­tä­viä, us­kol­li­sia naa­pu­rei­ta ja muu­ta sen­kal­tais­ta myö­ten.

Mitä on mei­dän jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me? On­ko se sa­maa kuin pro­feet­ta Eli­al­la (lue 1. Kun. 17:1–16), vai olem­me­ko vail­la ku­nin­gas Sa­lo­mon elä­män­si­säl­töä (1. Kun. 10:14–26)? Tyy­dym­me­kö ken­ties Jee­suk­sen ope­tus­las­ten osaan? Vai löy­däm­me­kö it­ses­täm­me tyy­ty­mät­tö­myyt­tä, kun em­me ole saa­neet sa­maa kuin lä­hei­sil­lä naa­pu­reil­la tai ys­tä­vil­läm­me?

Ju­ma­la on sää­tä­nyt kan­soil­le mää­rä­a­jat ja asu­mi­sen ra­jat (5. Moos. 32:8) ja jo­kai­sel­le ih­mi­sel­le hei­dän elä­män­sä ajan, pai­kat ja elä­män­teh­tä­vän (Gal. 1:15). Jo­kai­nen ih­mi­nen on Ju­ma­lan luo­mis­työ, ai­nut­ker­tai­nen ja täy­del­li­nen (Jer. 1:5). Olem­me saa­neet myös kaik­ki ne lah­jat, joi­ta tar­vit­sem­me Ju­ma­lan sää­tä­mään elä­määm­me, ja niil­le mei­dän tu­lee ol­la us­kol­li­sia (Room. 12:1–10).

Ke­hot­ta­es­saan tyy­ty­väi­syy­teen us­kon ja elä­män lah­jo­jen naut­ti­mi­ses­sa apos­to­li Paa­va­li va­roit­taa ah­neu­den ja ka­teu­den hi­mos­ta, joka saat­taa käy­dä us­kol­le vaa­rak­si (1. Tim. 6:6–12). Mei­dän tu­lee käyt­tää saa­mam­me lei­vis­kät vas­tuul­li­ses­ti. Mitä se tar­koit­taa mi­nun elä­mäs­sä­ni? Sitä saam­me ky­sel­lä Tai­vaan Isäl­tä. ”An­na meil­le tänä päi­vä­nä mei­dän jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me.”

Us­ko on hen­ki­lö­koh­tai­nen

Pyy­däm­me Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa, et­tä Tai­vaan Isä an­tai­si ajal­li­sen ja en­nen kaik­kea ian­kaik­ki­sen siu­nauk­sen­sa. Ru­koi­lem­me, et­tä löy­täi­sim­me Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ja sai­sim­me syn­tim­me an­teek­si. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­nat­tu evan­ke­liu­mi Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta an­taa sen us­ko­jal­le Ju­ma­lan rau­han. Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma myös us­kon kil­voi­tuk­ses­sa.

Tai­vaal­li­nen Isä an­taa Py­hän Hen­ken­sä, niin et­tä ar­mos­ta us­kom­me hä­nen py­hän sa­nan­sa ja eläm­me au­tu­ai­na tääl­lä ajas­sa ja sit­ten tai­vaas­sa (Vähä ka­te­kis­mus, toi­sen ru­kouk­sen se­li­tys).

Timo Määt­tä

Raa­ma­tun­koh­ta: Matt. 6:9–13

Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­ti 11/2016

Ku­vi­tus­ku­va: Kari Ven­ga­sa­ho