KUVA: HEIKKI VUONOKARI
KUVA: HEIKKI VUONOKARI
Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan näkyy siinä, että hän lähetti Poikansa sovittamaan langenneen ihmisen synnit.
Vuonna 2014 vietettyjen Pyhäjoen suviseurojen seuratunnuksena olivat Luukkaan evankeliumin sanat ”Minä ilmoitan teille suuren ilon”. Jotkut kyselivät, minkä vuoksi kesällä pidettävien suviseurojen tunnuslause on joulun evankeliumitekstistä.
Joulun sanoma ei kuulu vain talveen ja joulun suureen juhlaan, vaan vuoden jokaiseen päivään. Sen vahvistaa myös joulupäivän epistolateksti ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä.
Joulun sanoman toimija on Jumala, joka oli jo maailman alussa toimijana, Luojana. Jumala ei toiminut umpimähkään, vaan hänellä oli suunnitelma. Sen mukaan hän itse loi maailman ja kaikki, mitä siinä on. Sen jälkeen hän lupasi lähettää maailmaan Poikansa, joka lunastaa kaikki ihmiset heidän synneistään (Jes. 9:5–6, 53:4–5) Tätä Johannes nimitti Jumalan rakkaudeksi, joka on rakkautta langennutta, syntistä ihmistä kohtaan (Room. 5:6; 1. Joh. 4:10).
Johannes riisui ihmisen omista luuloistaan, kun hän kirjoitti, ettei ihmisten osoittama rakkaus ole oikeastaan rakkautta ollenkaan. Todellista rakkautta on vain Jumalan rakkaus. (1. Joh. 2:5, 4:8.)
Rakkaus on Hengen hedelmä
Apostoli Paavali luetteli galatalaisille Hengen hedelmiä, joita ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal. 5:22–23).
Usko synnyttää rakkauden Jumalan valtakuntaan ja toisiin Jumalan lapsiin, jotka myös ovat syntyneet saman Hengen vaikutuksesta. Näin Pyhä Henki yhä toimii, kun hän ”kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa, varjelee ainoassa oikeassa uskossa”, kuten Luther opettaa kolmannen uskonkappaleen selityksessä.
Johannes neuvoi: ”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.” (1. Joh. 4:7.)
Johannes todisti, että Jumalan lasten keskinäinen rakkaus saa aikaan sen, että me pysymme Jumalassa ja Jumala pysyy meissä (1. Joh 4:12–13). Se tarkoittaa, että uskoja varjeltuu uskovaisena. Se on jokaisen uskovaisen hartain toive. Tämä toive on hyvin ajankohtainen ja tarpeellinen, sillä lopun ajalla moni eksyy maailmaan. Jumala haluaa kuitenkin varjella omiaan.
Henki ohjaa
Johannes vakuutti, että Jumalassa pysyminen tapahtuu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jumala on antanut Hengen omilleen, että he säilyisivät hänen yhteydessään. Jumala antaa uskon ja Pyhän Hengen armosta ilman ihmisen omia ansioita. Luther kiteytti sen sanontaan ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden”.
Jumala ei tahdo, että yksikään ihminen tuhoutuu, vaan hän tahtoo, että kaikki kääntyisivät eli saisivat parannuksen armon (2. Piet. 3:9).
Sydämen uskoon kuuluu myös suun tunnustus: ”Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen” (Room. 10:10). Tunnustautuminen Jumalan lapseksi ihmisten keskellä antaa voimaa kilvoitukseen (1.Tim. 6:12; 1. Joh. 2:23). Jeesus sanoi omilleen: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne” (Joh. 13:35.) Uskovainen saa Hengen hedelmänä rakastamisen lahjan.
Hengen hedelmää on myös ilo, jonka evankeliumin uskominen synnyttää. Tämä ilo täytti paimenten sydämet ensimmäisenä jouluyönä.
Joulu ja sen lahja on läsnä aina silloin, kun julistetaan pitkänperjantain evankeliumia, jossa synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja Golgatalla maahan vuotaneessa sovintoveressä.
Juhani Alaranta
Tekstissä käsitellään seuraavaa raamatunkohtaa: 1. Joh. 4:9–16
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 12/2015
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys