Meil­lä ih­mi­sil­lä on si­sim­mäs­säm­me vah­va kai­paus va­pau­teen. Mut­ta tie­dos­tam­me­ko ai­na, mis­tä mei­dän oi­ke­as­taan pi­täi­si va­pau­tua ja mitä saa­vu­te­tus­ta va­pau­des­ta seu­raa? Al­ka­nee­na vuon­na SRK:n vies­tin­nän tee­ma­na on va­paus. Täl­lä tee­mal­la ha­lu­taan eri­tyi­ses­ti vä­lit­tää vies­tiä us­kon tuo­mas­ta va­pau­des­ta ja ilos­ta. Kris­ti­tyn va­pau­des­ta nou­se­va rak­kaus oh­jaa sel­lai­seen toi­min­taan, joka nä­kyy vas­tuul­li­suu­te­na it­seä ja toi­sia koh­taan.

Pe­rus­tus­lais­sam­me tur­va­taan yk­si­lön pe­ru­soi­keu­det. Jo lain toi­nen luku si­säl­tää mo­nia yk­si­lön va­pau­teen liit­ty­viä oi­keuk­sia. Jo­kai­sel­la on oi­keus hen­ki­lö­koh­tai­seen va­pau­teen, kos­ke­mat­to­muu­teen ja tur­val­li­suu­teen, liik­ku­mis­va­paus, us­kon­non ja oman­tun­non va­paus, sa­nan­va­paus sekä ko­koon­tu­mis- ja yh­dis­ty­mis­va­paus. Oi­keuk­siin ja va­pauk­siin liit­tyy kui­ten­kin myös vas­tuu. Pe­rus­tus­lain toi­ses­sa lu­vus­sa to­de­taan esi­mer­kik­si, et­tä vas­tuu luon­nos­ta, ym­pä­ris­tös­tä ja kult­tuu­ri­pe­rin­nös­tä kuu­luu kai­kil­le.

Va­pau­den vas­ta­koh­ta on pak­ko ja va­pau­den vas­ta­voi­ma val­ta. Pa­kot­ta­mi­sen ja val­lan avul­la syn­tyy pa­kot­ta­va tila. On tär­keää muis­taa, et­tä kris­til­li­syy­den työs­sä ol­laan pal­ve­le­mas­sa, työn tar­koi­tus ei ole edis­tää ke­nen­kään yk­sit­täi­sen ih­mi­sen hen­ki­lö­koh­tai­sia pyr­ki­myk­siä. Laa­ja ja mo­ni­puo­li­nen toi­min­ta edel­lyt­tää or­ga­ni­soi­tu­mis­ta, jos­sa toi­min­ta jär­jes­te­tään yh­dis­tys­lain mu­kaan. Or­ga­ni­soi­tu­mi­seen liit­tyy ra­ken­tei­ta, val­taa ja vas­tuu­ta. Val­lan­käy­tön ei kui­ten­kaan pidä ol­la it­se­tar­koi­tuk­sel­lis­ta, vaan sen tu­lee ol­la vii­sas­ta ja vas­tuul­lis­ta. Min­kään­lai­nen pak­ko­val­ta ei kris­til­li­syy­tem­me toi­min­taan kuu­lu.

Tal­koo­työ­hön ei ole ai­na help­po läh­teä. Mo­nes­ti ko­tiin­vie­mi­se­nä on kui­ten­kin ol­lut hyvä mie­li, kun on saa­nut läh­det­tyä työ­hön. Olen ko­ke­nut, et­tä Ju­ma­la on kät­ke­nyt työ­hön­sä siu­nauk­sen. Elä­män­ti­lan­teet kui­ten­kin vaih­te­le­vat. Jos­kus työ­hön ei rii­tä voi­mia, vaik­ka oli­si ha­lu­a­kin. Avoin kes­kus­te­lu on tar­peen, et­tei työ­teh­tä­vis­tä tule ke­nel­le­kään lii­an suur­ta taak­kaa. On myös hyvä muis­taa, et­tä ta­lou­del­li­ses­sa­kin mie­les­sä toi­min­ta on va­paa­eh­tois­ta. Ku­kin osal­lis­tuu toi­min­taan ky­ky­jen­sä ja mah­dol­li­suuk­sien­sa mu­kaan. On tär­ke­ää vaa­lia toi­min­nan pe­ru­sar­vo­na ole­vaa va­paa­eh­toi­suut­ta.

Va­pau­den es­tää jos­kus pel­ko. Ju­ma­lan per­he­vä­en kes­kuu­des­sa jo­kai­sen tu­li­si saa­da tun­tea niin suur­ta tur­val­li­suut­ta, et­tä us­kal­taa osal­lis­tua va­paas­ti kes­kus­te­luun, ky­sel­lä ja esit­tää mie­li­pi­teen­sä. Kaik­ki ovat ta­sa­ver­tai­sia ja hy­väk­syt­ty­jä sel­lai­si­na kuin ovat. Avoin kes­kus­te­lu­kult­tuu­ri ei ole it­ses­tään­sel­vyys, sitä saam­me yh­des­sä ope­tel­la.

Ju­ma­lan poi­ka va­paut­taa ih­mi­sen to­del­li­seen va­pau­teen. Kris­tuk­sen seu­raa­jat ovat va­pai­ta syn­nin ja kuo­le­man val­las­ta. Ajan, ta­po­jen ja kult­tuu­rin jat­ku­vas­sa muu­tok­ses­sa­kin Ju­ma­lan kan­sa tais­te­lee evan­ke­liu­min voi­mal­la syn­tiä vas­taan ja pyy­tää Py­hän Hen­gen va­loa elä­mään­sä. Va­pah­ta­jan sa­nat vuo­ri­saar­nas­sa neu­vo­vat mei­tä jo­kais­ta et­si­mään elä­mäs­säm­me ai­na sitä, mikä on Ju­ma­lan tah­to: ”Et­si­kää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan.”

Ai­mo Helén

Jul­kais­tu Sii­o­nin lä­he­tys­leh­des­sä 1/2014