Raa­ma­tun mu­kai­seen us­koon liit­tyy suu­ri siu­naus. Suu­rin siu­naus on se, et­tä us­kon kaut­ta saa omis­taa Ju­ma­lan val­mis­ta­maa ja lah­joit­ta­maa pe­las­tus­ta ja ian­kaik­kis­ta elä­mää. ”Joka us­koo Poi­kaan, sil­lä on ian­kaik­ki­nen elä­mä” (Joh. 3:36).

Us­ko an­taa myös voi­man kes­tää ajal­li­sen elä­män ko­et­te­le­muk­sia, tor­jua vi­hol­li­sen kiu­sauk­sia ja val­he­saar­naa (Ef. 6:16). Us­ko aut­taa va­lit­se­maan oi­kein ja kart­ta­maan syn­tiä. ”Minä kät­ken si­nun sa­na­si sy­dä­mee­ni, et­ten te­ki­si syn­tiä si­nua vas­taan” (Ps. 119:11).

Mi­ten tämä on mah­dol­lis­ta? Sen vuok­si, et­tä us­ko koh­den­tuu, us­ko tart­tuu ja voim­me sa­noa, et­tä jopa omis­taa Kris­tuk­sen. Us­ko muut­taa ih­mi­sen. Us­ko saa hä­net ra­kas­ta­maan Ju­ma­laa ja nou­dat­ta­maan hä­nen sa­naan­sa. Us­kon he­del­mä­nä ih­mi­sel­le tu­lee halu tais­tel­la syn­tiä vas­taan (Matt. 7:18). Tämä ei tar­koi­ta sitä, et­tei­kö us­ko­vai­nen tun­ne hou­ku­tus­ta syn­tiin ja tee syn­tiä, mut­ta hän pyr­kii kart­ta­maan syn­tiä.

Us­kon lah­jas­ta huo­li­mat­ta ih­mi­nen ei pää­se eroon syn­ti­syy­des­tään. Hän on it­ses­sään ko­ko­naan syn­ti­nen. Jo­kai­sel­la on omat ki­pu­pis­teen­sä, hei­kot koh­tan­sa. Jos­kus us­ko­vai­nen voi ol­la jopa ad­dik­toi­tu­nut asi­oi­hin, jot­ka ovat syn­tiä. Var­maa on kui­ten­kin se, et­tä Pyhä Hen­ki va­roit­taa ja nuh­te­lee syn­nis­tä. Näin us­ko suo­jaa mo­nel­ta pa­hal­ta. Il­man us­koa ih­mi­nen oli­si täy­sin ”tuu­li­a­jol­la”, syn­nin or­ja­na (Ps. 1:4).

On val­ta­van suu­ri kii­tok­sen ai­he, kun saa hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti omis­taa us­kon lah­jan. Olen usein aja­tel­lut omaa koh­taa­ni: mis­sä minä po­loi­nen oli­sin­kaan, jos mi­nul­la ei oli­si us­kon lah­jaa? Us­kon kaut­ta Ju­ma­la on var­jel­lut mo­nel­ta pa­hal­ta. Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan jä­se­ne­nä olen saa­nut ym­pä­ril­le­ni ys­tä­viä, us­kon­vel­jiä ja -si­sa­ria, jot­ka ovat tu­ke­na­ni.

Sii­o­nin eri työ­muo­dois­sa saan pal­vel­la Ju­ma­laa ja lä­him­mis­tä, ko­kea ole­va­ni ra­kas­tet­tu. Sa­nan­kuu­los­sa mi­nua roh­kais­taan pi­tä­mään us­ko ja hyvä oma­tun­to. Evan­ke­liu­mi on aut­ta­nut, kun on tul­lut tap­pi­oi­ta. Se on roh­kais­sut, nos­ta­nut ja kan­ta­nut. Sii­nä on Ju­ma­lan voi­ma. Tuo sama evan­ke­liu­mi voi aut­taa us­kon­sa me­net­tä­neen ta­kai­sin Ju­ma­lan lap­sek­si. Ker­ran tuo­hon evan­ke­liu­miin kät­ket­ty voi­ma vie Ju­ma­lan lap­set tai­vaan ko­tiin.