Jos­kus mat­kan suun­nit­te­lu­vai­he voi osoit­tau­tua mu­ka­vam­mak­si kuin var­si­nai­nen to­teu­tu­nut mat­ka. Suun­nit­te­lun in­nos­tuk­ses­sa ei tun­ne­ta vä­sy­mis­tä, ei teh­dä vää­riä reit­ti­va­lin­to­ja, ko­e­ta sa­na­so­dan an­keut­ta tai pet­ty­mys­tä ma­ja­pai­kan suh­teen. Ker­ro­taan, et­tä psy­ko­a­na­lyy­tik­ko Carl Jung oli ra­ken­ta­nut Roo­man kau­pun­gis­ta it­sel­leen haa­ve­ku­van kai­kes­ta hy­väs­tä ei­kä sik­si us­kal­ta­nut läh­teä kos­kaan mat­kaan. Vain ker­ran hän roh­kais­tui lip­pu­luu­kul­le as­ti, jol­loin pyör­tyi. Unel­mas­ta oli tul­lut hä­nel­le epä­re­a­lis­ti­nen haa­ve­ku­va.

Haa­veet ja unel­mat ovat par­haim­mil­laan ih­mi­sen voi­ma­va­ro­ja. Ne suun­taa­vat miel­tä ja ta­voit­tei­ta eteen­päin. Jäl­leen ker­ran pu­hu­mi­sen mer­ki­tys on suu­ri: kun haa­veis­taan pu­huu muil­le, ne saa­vat ni­men, konk­re­ti­soi­tu­vat ja nii­den eteen voi ha­lu­tes­saan teh­dä työ­tä. Vaik­ka haa­ve ei to­teu­tui­si­kaan, se voi sil­ti ri­kas­taa ja vir­kis­tää miel­tä. Vä­sy­nyt, nä­kö­a­la­ton ih­mi­nen ei jak­sa haa­veil­la tu­le­vai­suu­des­ta.

Ku­vaan it­ses­tä si­säl­tyy usein haa­ve­ku­via, jot­ka ei­vät vas­taa mui­den ko­ke­muk­sia ja nä­ke­myk­siä. It­se­ään voi pi­tää mui­ta pa­rem­pa­na. Tä­hän liit­tyy mo­nes­ti tois­ten ar­vos­te­lu ja heis­tä pa­han pu­hu­mi­nen. Myös­kään it­sen­sä vä­hät­te­ly ei ole re­a­lis­mia. Raa­mat­tu neu­voo et­si­mään kai­kes­sa koh­tuul­li­suut­ta. Myös mui­den elä­mää hy­vi­ne ja huo­noi­ne puo­li­neen voi ope­tel­la nä­ke­mään sel­lai­se­na kuin se on, ei läh­tö­koh­tai­ses­ti ar­vos­tel­len tai ja­lus­tal­le nos­ta­en.

Sa­no­taan, et­tä toi­veil­la ja toi­vol­la on sel­ke­äm­pi koh­de kuin unel­mil­la ja haa­veil­la. Elä­män ai­ka­na mie­les­säm­me vir­taa mitä eri­lai­sem­pia toi­vei­ta ja suun­ni­tel­mia. Il­man Ju­ma­lan ko­ko­nais­suun­ni­tel­maa oli­sim­me nii­den kans­sa kuin tuu­li­a­jol­la.

Toi­vol­la on hy­vin tär­keä teh­tä­vä, kos­ka se an­taa elä­mäl­le tar­koi­tuk­sen. Us­ko­mi­seen liit­ty­en toi­vo saa sy­vän, ajan ylit­tä­vän mer­ki­tyk­sen. Sil­loin tär­keim­mäk­si toi­veek­si ja ru­kouk­sek­si nou­see us­kon lah­jan säi­ly­mi­nen. Vaik­ka Raa­ma­tun lu­pauk­set ovat to­tuu­den­mu­kai­sia ei­vät­kä lu­paa vai­va­ton­ta mat­kaa, ne roh­kai­se­vat ai­na toi­voon. Ne lu­paa­vat, et­tei toi­vo ole tur­ha.

Ian­kaik­ki­nen elä­mä ei ka­toa elä­mäs­sä saa­vu­tet­tu­jen ta­voit­tei­den ja haa­vei­den ta­voin. Ian­kaik­ki­suus ylit­tää ra­jal­li­sen kä­si­tys­ky­kym­me, mut­ta us­ko on­kin luot­ta­mus­ta sii­hen, mitä toi­vo­taan ja ojen­tau­tu­mis­ta sen mu­kaan, mikä ei näy. Eläm­me us­kon va­ras­sa, vaik­ka em­me vie­lä näe em­me­kä ym­mär­rä sitä, min­kä Ju­ma­la jo nä­kee. (Hepr. 11:1.)