Ju­ma­lan val­ta­kun­ta oli Jee­suk­sen ope­tuk­sen kes­kei­sim­piä kä­sit­tei­tä. Sii­hen näh­den ai­kam­me hen­gel­li­ses­sä pu­hees­sa kuu­lee häm­mäs­tyt­tä­vän vä­hän ope­tus­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta voi ol­la vai­kea pu­hua, kos­ka sitä on han­ka­la mää­ri­tel­lä. Toi­sek­si sen mer­ki­tys avau­tuu ih­mi­sel­le vain us­kon kaut­ta.

Jee­sus ke­hot­ti ih­mis­tä et­si­mään en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­taan (Matt. 6:33). Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­ti, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä (Room. 14:17).

On ole­mas­sa myös toi­nen val­ta­kun­ta, joka on pi­mey­den ja sie­lun­vi­hol­li­sen val­ta­kun­ta. Epä­us­kos­sa elä­vä ih­mi­nen elää syn­nin ja sie­lun­vi­hol­li­sen or­juu­des­sa. Tä­män val­ta­kun­nan pää­mies on jo tuo­mit­tu, ja tuo­mio tu­lee lo­pul­li­ses­ti täy­tän­töön ai­ko­jen lo­pul­la (Joh. 16:11, Matt. 25:41).

Jee­sus kut­suu edel­leen kaik­kia ih­mi­siä val­ta­kun­taan­sa, joka on ar­mon, rak­kau­den ja an­teek­si­an­ta­muk­sen val­ta­kun­ta. Sen osal­li­suu­des­sa ih­mi­nen saa omak­seen syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen ja ikui­sen elä­män.

Jee­suk­sen mu­kaan ih­mi­nen voi näh­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan, kun tämä on syn­ty­nyt uu­des­ti yl­hääl­tä eli saa­nut pa­ran­nuk­sen ar­mon (Joh. 3:3). Pyhä Hen­ki an­taa us­kon lah­jan saa­neel­le ym­mär­ryk­sen, et­tä hän on pääs­syt si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Kris­til­li­syy­des­säm­me on van­has­taan ope­tet­tu, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ra­jat kul­ke­vat sy­dä­mes­tä sy­dä­meen. Pyhä Hen­ki avaa sy­dä­men sil­mät nä­ke­mään toi­set Ju­ma­lan lap­set sa­man isän lap­si­na ja sa­man val­ta­kun­nan asuk­kai­na (Kol. 1:12–13). Täs­sä val­ta­kun­nas­sa Ju­ma­la on Hen­ken­sä kaut­ta lap­sen­sa ku­nin­kaa­na ja hal­lit­si­ja­na.

Mart­ti Lut­her ky­syy Isos­sa ka­te­kis­muk­ses­sa se­lit­tä­es­sään Isä mei­dän -ru­kous­ta ”Mitä tar­koit­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­ta?” ja vas­taa: ”Ju­ma­la on lä­het­tä­nyt maa­il­maan Poi­kan­sa, Kris­tuk­sen, mei­dän Her­ram­me, lu­nas­ta­maan mei­dät va­paak­si Per­ke­leen val­las­ta ja liit­tä­mään mei­dät yh­tey­teen­sä sekä hal­lit­se­maan mei­tä van­hurs­kau­den, elä­män ja au­tuu­den ku­nin­kaa­na. Näin hän tor­juu syn­tiä, kuo­le­maa ja pa­haa omaa­tun­toa. Sitä var­ten hän on an­ta­nut myös Py­hän Hen­ken­sä, joka tuo tä­män meil­le hä­nen py­hän sa­nan­sa vä­li­tyk­sel­lä sekä va­lai­see ja voi­mal­laan vah­vis­taa mei­tä us­kos­sa.”

Lut­her se­lit­tää, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tu­lee luok­sem­me kah­del­la ta­val­la. ”En­sik­si se to­teu­tuu tääl­lä ajas­sa sa­nan ja us­kon vä­li­tyk­sel­lä. Toi­sek­si se to­teu­tuu ikui­ses­ti Kris­tuk­sen il­mes­ty­es­sä tuo­mi­ol­la. Me pyy­däm­me täs­sä kum­paa­kin.”

On kyse suu­res­ta asi­as­ta, kun Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa pyy­däm­me: ”Tul­koon si­nun val­ta­kun­ta­si.”

Teks­ti: Pek­ka Ait­ta­kum­pu

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 14.3.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Kari Ven­ga­sa­ho