Mika Mu­ta­nen

Kirk­koi­sä Au­gus­ti­nuk­sen mu­kaan Daa­vid kir­joit­ti tuo­mi­o­sun­nun­tain psal­min 143 poi­kan­sa Ab­sa­lo­min ka­pi­na­y­ri­tyk­sen ai­kaan. Vaik­ka psal­min lo­pul­li­nen kir­joi­tus­syy jää ar­voi­tuk­sek­si, sen sa­no­maan on help­po sa­mais­tua.

Mik­si täl­lai­nen ah­dis­tus­ta ja tus­kaa si­säl­tä­vä ka­tu­musp­sal­mi on Raa­ma­tus­sa ja mitä se meil­le opet­taa? Ai­na­kin sen, et­tä us­ko­vai­set ih­mi­set ovat ol­leet Ju­ma­lan kou­lus­sa kaik­ki­na ai­koi­na. Tä­nään­kin ko­e­taan ää­ret­tö­män vai­kei­ta ko­et­te­le­muk­sia, mis­tä ker­to­vat myös ke­sä­seu­ro­jen esi­ru­kous­pyyn­nöt.

Daa­vid anoo, et­tä Ju­ma­la kuu­li­si hä­nen ru­kouk­sen­sa ja vas­tai­si hä­nen pyyn­töön­sä. Vi­ha­mies vai­no­aa hän­tä ja ha­lu­aa suis­taa hä­net pi­mey­teen. Daa­vid pa­rah­taa: ”Voi­ma­ni ovat lo­pus­sa, sy­dä­me­ni jäh­met­tyy.”

Hän muis­te­lee ai­ko­ja, jol­loin kaik­ki oli vie­lä hy­vin, mut­ta nyt elä­mä on täyn­nä ah­dis­tus­ta. Tus­kan val­las­sa hän huu­taa: ”Vas­taa mi­nul­le, Her­ra! Vas­taa pian, kau­an en enää jak­sa!”

Daa­vi­din elä­mäs­sä oli ol­lut lois­tok­kuut­ta, mut­ta hän lan­ke­si huo­ruu­den ja mur­han syn­tei­hin. Pro­feet­ta Na­tan saar­na­si rik­ko­muk­set an­teek­si, mut­ta Her­ra sal­li ku­nin­kaal­le tus­kien tien. Daa­vi­din vas­ta­syn­ty­nyt lap­si kuo­li, si­sa­rus­ten vä­lit tu­leh­tui­vat ja per­heen si­säl­lä ta­pah­tui vel­jes­sur­ma.

Lo­pul­ta Ab­sa­lom nou­si ka­pi­naan isään­sä vas­taan, ja Daa­vid jou­tui pa­ke­ne­maan jouk­kon­sa kans­sa Je­ru­sa­le­mis­ta.

Alen­nus­ti­las­sa mat­kaa­vaa jouk­koa vas­taan tuli Si­mei-ni­mi­nen mies, joka huu­si Daa­vi­dil­le ki­rouk­sia ja heit­ti hä­nen pääl­leen ki­viä ja so­raa.

Ku­nin­kaan pal­ve­li­ja oli­si tap­pa­nut hä­net, mut­ta Daa­vi­din vas­taus on rii­pai­se­va: ”An­ta­kaa hä­nen ol­la, ki­roil­koon vain; sil­lä Her­ra on hän­tä käs­ke­nyt” (2. Sam. 16:11).

Nä­em­me täs­sä Ju­ma­lan nöy­ryyt­tä­män us­ko­vai­sen mie­hen. Ab­sa­lom kuo­li ka­pi­nas­sa, mut­ta Daa­vid suri hän­tä loh­dut­to­mas­ti: ”Poi­ka­ni Ab­sa­lom, oma poi­ka­ni Ab­sa­lom!” (2. Sam. 18:33.)

Mik­si Ju­ma­lan lap­si jou­tuu kär­si­mään? Tämä sa­lai­suus ei eh­kä avau­du kos­kaan. Ku­ri­tuk­sen ta­ka­na on Isän rak­kaus, ja us­kon kul­taa­kin puh­dis­te­taan tu­les­sa.

”Muis­ta, kuka kans­sas kul­kee, suo­jaan­sa ken si­nut sul­kee. Lop­puu hel­le kär­si­myk­sen, koit­taa päi­vä täyt­ty­myk­sen. Lai­va pää­see sa­ta­maan, myrs­ky tyyn­tyy ko­ko­naan.” (VK 179: 5, 6, 7.)