Juha Sep­pä­lä

Ylös­nou­se­muk­sen to­dis­ta­jien teh­tä­vä­nä oli saar­na­ta ilo­sa­no­maa kai­kil­le luo­duil­le.

He­la­tors­tai on Kris­tuk­sen tai­vaa­see­nas­tu­mi­sen päi­vä. Juh­lan ni­men al­kuo­sa viit­taa ruot­sin kie­len sa­naan ”helg”, joka mer­kit­see py­hää. Tämä py­hä­päi­vä si­joit­tuu ajan­koh­taan, jol­loin on ku­lu­nut 40 päi­vää pää­si­äi­ses­tä.

He­la­tors­tain epis­to­las­sa ku­va­taan Jee­suk­sen tai­vaa­see­nas­tu­mis­ta. Ope­tus­las­ten ol­les­sa kool­la Öl­jy­mä­el­lä hä­net otet­tiin ylös ja pil­vi vei hä­net hei­dän nä­ky­vis­tään. Kah­del­la val­ko­pu­kui­sel­la mie­hel­lä oli kos­ket­ta­va vies­ti: ”Ga­li­le­an mie­het, mitä te sii­nä sei­sot­te kat­se­le­mas­sa tai­vaal­le? Tämä Jee­sus, joka otet­tiin tei­dän luo­tan­ne tai­vaa­seen, tu­lee ker­ran ta­kai­sin, sa­mal­la ta­voin kuin näit­te hä­nen tai­vaa­seen me­ne­vän.” (Ap. t. 1: 9–11.)

Teh­tä­vä ylös­nou­se­muk­sen to­dis­ta­jil­le

Pää­si­äi­sen jäl­keen ylös­nous­sut Jee­sus il­mes­tyi usei­ta ker­to­ja omil­leen. Hau­dal­le saa­pu­neet nai­set sai­vat vies­tin kah­del­ta sä­deh­ti­vän kirk­kais­sa vaat­teis­sa ole­val­ta mie­hel­tä: ”Mik­si et­sit­te elä­vää kuol­lei­den jou­kos­ta?” (Luuk. 24:4–5.) Myö­hem­min Em­mauk­sen tien kul­ki­jat koh­ta­si­vat ylös­nous­seen, joka mur­si ate­ri­al­la lei­pää ja ja­koi sen heil­le. Hän il­mes­tyi sit­ten myös ope­tus­lap­sil­leen rau­han vies­ti mu­ka­naan ja näyt­ti kä­ten­sä ja jal­kan­sa (Luuk. 24:30, 36–40). Ope­tus­lap­set oli­vat epäi­le­viä. Hä­nel­lä oli kui­ten­kin juu­ri heil­le tär­keä teh­tä­vä. Ylös­nou­se­muk­sen to­dis­ta­jien teh­tä­vä­nä oli saar­na­ta elä­väs­tä, ylös­nous­sees­ta Her­ras­ta ilo­sa­no­maa kai­kil­le luo­duil­le. Je­ru­sa­le­mis­ta al­ka­en oli hä­nen ni­mes­sään saar­nat­ta­va pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta. Tätä teh­tä­vää ei teh­dä omin voi­min, vaan Py­hän Hen­gen voi­mas­ta.

Kris­tuk­sen työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan (KO 44). Sana ju­lis­te­taan ja sak­ra­men­tit ja­e­taan evan­ke­liu­min ar­von mu­kai­ses­ti hä­nen val­ta­kun­nas­saan us­kon vah­vis­tuk­sek­si. Mar­kuk­sen evan­ke­liu­min vies­ti on tämä: ”Joka us­koo sen ja saa kas­teen on pe­las­tu­va. Joka ei us­ko, se tuo­mi­taan ka­do­tuk­seen.” (Mark. 16:16.)

Eri­lai­sia ar­mo­lah­jo­ja

Nous­tes­saan tai­vaa­seen Jee­sus ko­hot­ti kä­ten­sä ja siu­na­si ope­tus­lap­set. Hä­nen siu­nauk­sen­sa mer­kit­see sitä, et­tä hä­nen omil­laan on eri­lai­sia ar­mo­lah­jo­ja. Hä­nen seu­ra­kun­nas­saan on pai­me­nia ja opet­ta­jia, kaik­ki seu­ra­kun­nan jä­se­net on va­rus­tet­tu pal­ve­lu­työ­hön, Kris­tuk­sen ruu­miin ra­ken­ta­mi­seen (Ef. 4:7–12.) Hä­neen us­ko­vil­la on sel­ke­ät tun­nus­mer­kit. Hä­nen ni­mis­sään aje­taan pois pa­ho­ja hen­kiä, sai­raat pa­ra­ne­vat.

Ope­tus­las­ten kaut­ta nämä tun­nus­mer­kit tu­li­vat nä­ky­viin ja yhä Kris­tuk­sen omien siu­nauk­sen kaut­ta Py­hän Hen­gen voi­mas­ta vä­lit­tyy syn­ti­sai­rau­des­ta pa­ra­ne­mi­sen ih­me. Syn­te­jään ka­tu­va saa syn­nit an­teek­si evan­ke­liu­min ju­lis­ta­mi­sen kaut­ta, kun kä­det las­keu­tu­vat siu­nauk­seen – ja niin kaik­ko­aa syn­nin tuo­ma rau­hat­to­muus lä­him­mäi­sen si­sim­mäs­tä.

Isän oi­ke­al­la puo­lel­la

Mar­kuk­sen evan­ke­liu­mis­sa ku­va­taan, kuin­ka Jee­sus is­tuu tai­vaa­see­nas­tu­mi­sen jäl­keen Ju­ma­lan oi­ke­al­la puo­lel­la (Mark. 16:19). Tämä on sa­noi­tet­tui­na myös apos­to­li­ses­sa us­kon­tun­nus­tuk­ses­sa: ”As­tui ylös tai­vai­siin, is­tuu Ju­ma­lan, Isän, Kaik­ki­val­ti­aan, oi­ke­al­la puo­lel­la ja on siel­tä tu­le­va tuo­mit­se­maan elä­viä ja kuol­lei­ta.”

Us­ko­vai­set odot­ta­vat Kris­tuk­sen tois­ta tu­le­mis­ta, ylös­nou­se­muk­sen aa­mun kirk­kaut­ta.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Mark. 16:14–20

Raa­mat­tu 1992: Vii­mein Jee­sus il­mes­tyi myös yh­del­le­tois­ta ope­tus­lap­sel­leen hei­dän ol­les­saan ate­ri­al­la. Hän moit­ti hei­dän epä­us­ko­aan ja hei­dän sy­dä­men­sä ko­vuut­ta, kun he ei­vät ol­leet us­ko­neet nii­tä, jot­ka oli­vat näh­neet hä­net kuol­leis­ta nous­see­na. Hän sa­noi heil­le: ”Men­kää kaik­ki­al­le maa­il­maan ja ju­lis­ta­kaa evan­ke­liu­mi kai­kil­le luo­duil­le. Joka sen us­koo ja saa kas­teen, on pe­las­tu­va. Joka ei us­ko, se tuo­mi­taan ka­do­tuk­seen. Ja nii­tä, jot­ka us­ko­vat, seu­raa­vat nämä tun­nus­mer­kit: Mi­nun ni­mis­sä­ni he aja­vat pois pa­ho­ja hen­kiä. He pu­hu­vat vie­rail­la kie­lil­lä. He tart­tu­vat kä­sin käär­mei­siin, ja vaik­ka he juo­vat tap­pa­vaa myrk­kyä, se ei va­hin­goi­ta hei­tä. He pa­ne­vat kä­ten­sä sai­rai­den pääl­le, ja nämä pa­ra­ne­vat.” Kun Her­ra Jee­sus oli pu­hu­nut heil­le tä­män, hä­net otet­tiin ylös tai­vaa­seen ja hän is­tuu­tui Ju­ma­lan oi­ke­al­le puo­lel­le. Ope­tus­lap­set läh­ti­vät mat­kaan ja saar­na­si­vat kaik­ki­al­la. Her­ra toi­mi hei­dän kans­saan ja vah­vis­ti sa­nan tun­nus­mer­keil­lä.

Bib­lia: Vii­mein, kuin yk­si­tois­ta­kym­men­tä at­ri­oit­si­vat, il­mes­tyi hän, ja soi­ma­si hei­dän epä­us­ko­an­sa ja hei­dän sy­dä­men­sä kan­kiut­ta, et­tei he us­ko­neet nii­tä, jot­ka nä­nen näh­neet oli­vat nous­seek­si ylös. Ja sa­noi heil­le: men­käät kaik­keen maa­il­maan, ja saar­nat­kaat evan­ke­liu­mia kai­kil­le luo­duil­le. Joka us­koo ja kas­te­taan, se tu­lee au­tu­aak­si; mut­ta joka ei us­ko, se ka­do­te­taan. Mut­ta nämä ovat ne mer­kit, jot­ka nii­tä seu­raa­vat, jot­ka us­ko­vat: mi­nun ni­me­ni kaut­ta pi­tää hei­dän per­ke­leet aja­man ulos, uu­sil­la kie­lil­lä pu­hu­man, Käär­meet aja­man pois, ja jos he jo­ta­kin myrk­kyä juo­vat, niin ei heil­le mi­tään va­hin­goi­ta; sai­ras­ten pääl­le pi­tää hei­dän kä­ten­sä pa­ne­man, ja ne pa­ra­ne­vat. Ja Her­ra, sit­te kuin hän oli heil­le pu­hu­nut, otet­tiin ylös tai­vaa­seen ja is­tui Ju­ma­lan oi­ki­al­le kä­del­le. Mut­ta he me­ni­vät ja saar­na­si­vat joka pai­kas­sa, ja Her­ra vai­kut­ti hei­dän kans­san­sa ja vah­vis­ti sa­nan seu­raa­vais­ten merk­kien kaut­ta.