Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan Py­hän Hen­gen il­mes­ty­neen nä­ky­väs­sä muo­dos­sa Jee­suk­sen kas­teen jäl­keen ja hel­lun­tai­na. Näis­tä ta­pah­tu­mis­ta on saa­tu sym­bo­le­ja, jot­ka ker­to­vat Py­häs­tä Hen­ges­tä.

Kyyh­ky­nen

Evan­ke­lis­tat ker­to­vat Jee­suk­sen kas­te­ti­lan­tees­sa Py­hän Hen­gen las­keu­tu­neen kyyh­ky­sen muo­dos­sa Jee­suk­sen pään pääl­le. Kol­miyh­tei­nen Ju­ma­la, Isä, joka pu­hui tai­vaas­ta, Poi­ka, joka ot­ti kas­teen ja Pyhä Hen­ki, oli läs­nä. Mei­dän­kin kas­teem­me on toi­mi­tet­tu Isän, Po­jan ja Py­hän Hen­gen ni­meen.

Tuu­li, tu­len­lies­kat ja kie­let

Hel­lun­tai­na ta­pah­tu­nut­ta Py­hän Hen­gen vuo­da­tus­ta ku­va­taan tuu­len­puus­kan ko­hah­duk­sel­la, tu­len­lies­koil­la ja kie­lil­lä, jot­ka ja­kaan­tui­vat ope­tus­las­ten pääl­le. Krei­kan kie­les­sä sa­nal­la ”pneu­ma” tar­koi­te­taan sekä tuul­ta et­tä hen­keä. Tuu­les­ta on sen vuok­si tul­lut Py­hän Hen­gen ver­taus­ku­va.

Jee­sus sa­noo Hen­gen toi­min­nas­ta: ”Tuu­li pu­hal­taa mis­sä tah­too. Sinä kuu­let sen hu­mi­nan, mut­ta et tie­dä, mis­tä se tu­lee ja min­ne se me­nee. Sa­moin on jo­kai­sen Hen­ges­tä syn­ty­neen lai­ta.” Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan, et­tä Jee­sus pu­hal­si ope­tus­las­ten pääl­le ja sa­noi: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki”. Tämä pu­hal­taa-ver­bi on sama kuin Sep­tu­a­gin­tas­sa (krei­kan­kie­li­ses­sä Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa) ker­ro­tus­sa ih­mi­sen luo­mi­ses­sa, jos­sa Ju­ma­la pu­hal­si Aa­ta­miin Hen­ken­sä, ja Aa­ta­mis­ta tuli elä­vä olen­to.

Kie­li liit­tyy ju­lis­ta­mi­seen ja to­dis­ta­mi­seen. Tu­len­lies­ka on kuin elä­vää hen­gen pa­loa sy­dä­mes­sä ki­veen kir­joi­te­tun, ko­van lain käs­kyn si­jas­ta. Nämä sym­bo­lit ker­to­vat Py­hän Hen­gen työs­tä.

Pyhä Hen­ki il­mes­tyi ker­ran pe­las­tus­his­to­ri­an tie­tyis­sä ti­lan­teis­sa ih­meil­lä ja mer­keil­lä kyyh­ky­sen, tuu­len­puus­kan ja tu­len­lies­kan muo­dos­sa. Se oli tar­peen sil­loin. Py­hän Hen­gen nä­ky­viä vai­ku­tuk­sia esiin­tyi myös apos­to­lien ju­lis­tuk­sen seu­rauk­se­na muun mu­as­sa kie­lil­lä pu­hu­mi­se­na ja Ju­ma­lan ylis­tä­mi­se­nä. Pyhä Hen­ki tu­lee myös hil­jai­ses­ti sa­nas­sa. Tämä on tär­kein­tä meil­le tä­nään.

Py­hän Hen­gen työ

On tär­ke­ää tie­dos­taa, et­tä Pyhä Hen­ki on Ju­ma­la, hän ei ole ih­mi­sen hal­lit­ta­vis­sa, vaan hän it­se hal­lit­see. En­si­si­jai­ses­ti hän kir­kas­taa Kris­tus­ta ja si­ten syn­nyt­tää us­kon.

Lut­he­rin ka­te­kis­muk­sis­sa on il­mais­tu oleel­li­nen Py­hän Hen­gen työs­tä: ”Us­kon, et­ten voi omas­ta jär­jes­tä­ni en­kä voi­mas­ta­ni us­koa Her­raan Jee­suk­seen Kris­tuk­seen en­kä pääs­tä hä­nen luok­seen, vaan Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nut evan­ke­liu­min vä­li­tyk­sel­lä, va­lais­sut mi­nut lah­joil­laan, py­hit­tä­nyt ja säi­lyt­tä­nyt mi­nut oi­ke­as­sa us­kos­sa. Sa­mal­la ta­val­la hän maa­il­mas­sa kut­suu, ko­ko­aa, va­lai­see, py­hit­tää ja Jee­suk­sen Kris­tuk­sen yh­tey­des­sä var­je­lee koko kris­ti­kun­nan ai­no­as­sa oi­ke­as­sa us­kos­sa.” (Vähä ka­te­kis­mus.)

Isos­sa ka­te­kis­muk­ses­sa Lut­her jat­kaa Py­hän Hen­gen työn kä­sit­te­lyä: ”Pyhä Hen­ki to­teut­taa py­hit­tä­mi­sen seu­raa­vien vai­hei­den kaut­ta: py­hien yh­teys eli kris­til­li­nen kirk­ko, syn­tien an­teek­si­an­ta­mus, ruu­miin ylös­nou­se­mi­nen ja ian­kaik­ki­nen elä­mä. Hän joh­taa siis mei­dät en­sik­si py­hän seu­ra­kun­tan­sa eli kirk­kon­sa hel­maan. Sen vä­li­tyk­sel­lä hän saar­naa meil­le ja vie mei­dät Kris­tuk­sen luo. – – Kaik­ki tämä siis kuu­luu Py­hän Hen­gen teh­tä­viin. Hän al­kaa maan pääl­lä py­hit­tä­mi­sen ja jat­kaa sitä joka päi­vä käyt­tä­en näi­tä kah­ta asi­aa, kris­til­lis­tä kirk­koa ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. Mut­ta kun olem­me jäl­leen tul­leet maak­si, hän saat­taa py­hi­tyk­sen val­miik­si sil­män­rä­päyk­ses­sä ja säi­lyt­tää sen meis­sä ikui­ses­ti us­kon­koh­dan kah­den vii­mei­sim­män lau­su­man mu­kai­ses­ti.”

Pau­li Ki­vi­o­ja

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 11.5.2016.