Päi­viö Kart­tu­nen

19. syys­kuu­ta tu­lee ku­lu­neek­si 80 vuot­ta jat­ko­so­dan päät­ty­mi­ses­tä. Jat­ko­so­dal­la tar­koi­te­taan Suo­men ja Neu­vos­to­lii­ton so­taa vuo­si­na 1941–1944. Yli kol­me vuot­ta kes­tä­nyt sota vaa­ti noin 63 000 suo­ma­lai­sen hen­gen. 30-vuo­ti­aa­na so­taan läh­te­neen Pek­ka Kart­tu­sen mu­ka­na oli var­je­lus.

Pek­ka Kart­tu­nen syn­tyi vuon­na 1909 Si­mos­sa. Toi­si­naan hän ker­toi­li vuo­den 1917 syk­syn pe­lot­ta­vis­ta tun­nel­mis­ta. Ve­nä­läi­set san­tar­mit rat­sas­ti­vat maan­tiel­lä Si­mos­sa, ja 8-vuo­ti­as­ta poi­kaa pe­lot­ti tuo näky, hän muis­te­li.

Suo­mi it­se­näis­tyi 6. jou­lu­kuu­ta vuon­na 1917. Heti pe­rään al­koi kui­ten­kin kan­sa­lais­so­ta, jota kes­ti vuo­den 1918 tou­ko­kuu­hun as­ti.

Kart­tu­sen so­taa seu­ran­neet si­vii­li­vuo­det ku­lui­vat ison lap­suu­den­per­heen huol­los­sa; hän hank­ki met­sä­töis­tä lei­pää. Vai­keim­mil­laan 1920-lu­vul­la piti ke­rä­tä pet­tua ja se­koit­taa se jau­ho- ja ol­ki­silp­puun. So­ti­laan kan­ta­kor­tis­sa lu­kee, et­tä kut­sun­nas­sa Pek­ka Kart­tu­sen pi­tuus oli vain 161 cm ja pai­no 56 kg. Myö­hem­min pi­tuut­ta ja pai­noa tuli vä­hän li­sää.

Kart­tu­nen ta­pa­si tu­le­van puo­li­son­sa Mir­jam Vää­rä­län seu­rois­sa, ja avi­o­liit­to sol­mit­tiin elo­kuun 6. päi­vä­nä vuon­na 1939. Si­mon Vir­ran­nie­mi tuli nuo­ren­pa­rin ko­dik­si. Ta­los­sa asui­vat myös Vää­rä­län van­hem­mat Emi­lia ja Jaak­ko Vää­rä­lä. Jaak­ko Vää­rä­lä oli vuo­si­kym­me­net kris­til­li­syy­tem­me pu­hu­ja.

So­dan uh­kaa

Kart­tu­nen ker­toi, et­tä vuo­si 1939 näyt­ti hy­väl­tä ja rau­hal­li­sel­ta. Läm­min kesä toi hy­vän sa­don. Taus­tal­la var­jos­ti kui­ten­kin so­dan uh­ka. Ra­di­oi­ta oli har­val­la, ja tie­dot oli­vat niuk­ko­ja, mut­ta ky­lil­tä kuu­lui jut­tu­ja muun mu­as­sa ou­dois­ta len­to­ko­neis­ta.

Kart­tu­nen sai lo­ka­kuun 15. päi­vä­nä vuon­na 1939 kut­sun Si­moon yli­mää­räi­siin ker­taus­har­joi­tuk­siin. Ko­to­na vai­mo odot­ti esi­kois­taan. Kart­tu­nen luot­ti Ju­ma­laan ja sa­noi­kin usein, et­tä ”mi­tään ei ta­pah­du Ju­ma­lan sal­li­mat­ta”. Evan­ke­liu­miin tur­va­ten pa­ris­kun­ta hy­väs­te­li toi­sen­sa.

Ve­nä­jän jou­kot hyök­kä­si­vät Suo­meen mar­ras­kuun 30. päi­vä­nä. Al­koi tal­vi­so­ta. Si­mos­ta jou­kot siir­ret­tiin ra­joil­le. Kart­tu­nen oli aluk­si Raat­teen­tien tais­te­luis­sa.

Tu­li­myrs­kys­sä siu­naus

Kart­tu­nen muis­te­li Sal­lan rin­ta­man ko­vaa ty­kis­tö­kes­ki­tys­tä. Hä­nen po­te­roon­sa oli juos­sut epä­us­koi­nen si­mo­lai­nen tut­tu mies kuo­le­man­pe­los­sa. Mies oli ky­sy­nyt: ”Saa­ko hän us­koa syn­tin­sä an­teek­si?” Kart­tu­nen siu­na­si hän­tä, ja mies läh­ti ta­kai­sin po­te­roon­sa. Hän sai elää vie­lä vuo­si­kym­me­net, elä­män­sä lop­puun saak­ka, us­ko­vai­se­na.

Erääs­sä tais­te­lus­sa toi­nen si­mo­lai­nen mies oli as­tu­nut pol­ku­mii­naan ja jal­ka­te­rä oli ha­jon­nut. Kart­tu­nen oli ol­lut lä­him­pä­nä ja lait­ta­nut ki­ris­tys­si­teen ko­vas­ti vuo­ta­vaan nilk­kaan. Sit­ten hän oli kan­ta­nut, vä­liin ryö­mien ve­tä­nyt haa­voit­tu­nut­ta, ja saa­nut vih­doin mie­hen jouk­ko­si­don­ta­pai­kal­le.

Vä­li­rau­han lah­ja­na uu­si elä­mä

Kart­tu­sen kan­ta­kor­tis­sa lu­kee, et­tä hä­net on lo­mau­tet­tu tois­tai­sek­si 30.4.1940. Pu­he­lin­mie­he­nä toi­mi­nut­ta Kart­tus­ta tar­vit­tiin lin­jo­jen kor­jauk­sis­sa vie­lä pari viik­koa, vaik­ka tal­vi­so­ta oli päät­ty­nyt maa­lis­kuun 13. päi­vä­nä.

Kart­tu­nen pa­la­si ko­tiin ja aloit­ti tou­ko­työt. So­ta­ko­ke­mus­ten jäl­keen iloa toi uu­den elä­män tie­to, ja esi­kois­poi­ka Esa syn­tyi­kin ke­sä­kuun 19. päi­vä­nä vuon­na 1940.

So­dan uh­ka lei­jui edel­leen. Pa­ran­tu­nut tie­don­kul­ku toi pal­jon rau­hat­to­muut­ta ko­tei­hin. Suur­val­lat et­si­vät paik­kaan­sa, ja uu­si sota pe­lot­ti. Pek­ka ja Mir­jam Kart­tu­nen ovat muis­tel­leet, et­tä Tai­vaan Isäl­tä ru­koil­tiin isän­maan puo­les­ta ko­deis­sa, seu­rois­sa ja kir­kois­sa.

Jat­ko­so­dan pit­kät vuo­det

Ke­sä­kuun 25. päi­vä­nä vuon­na 1941 al­koi jat­ko­so­ta. Kart­tu­sel­le tuli en­nen sitä kut­su yk­sik­köön­sä Poh­jan­maan Pi­o­nee­ri­komp­pa­ni­aan ke­sä­kuun 16. päi­vä­nä. Kan­ta­kort­ti ker­too hä­nen osal­lis­tu­neen 12 tais­te­lu­a­lu­ee­seen, esi­mer­kik­si Ihan­ta­lan rat­kai­su- ja puo­lus­tus­tais­te­luun ja Poh­jois-Suo­men tais­te­lui­hin.

Pek­ka Kart­tu­nen oli vuo­den komp­pa­ni­an­pääl­li­kön tais­te­lu­lä­het­ti­nä. Teh­tä­vä oli hy­vin vaa­ral­li­nen. Ju­ma­lan var­je­luk­ses­ta ker­toi, kun he ty­kis­tö­kes­ki­tyk­sen alet­tua juok­si­vat kor­sua koh­ti ja Kart­tu­sen ta­ka­na isos­sa puus­sa oli rä­jäh­tä­nyt kra­naat­ti. Kor­suun eh­ti­neet oli­vat to­den­neet, et­tä nyt Pek­ka kaa­tui. Koh­ta hän kui­ten­kin oli juos­sut mui­den luo eh­jä­nä, puu oli suo­jan­nut mies­tä. Tätä ih­meel­lis­tä var­je­lus­ta Kart­tu­nen usein ih­met­te­li.

Jat­ko­so­ta lop­pui Suo­men ja Neu­vos­to­liit­ton vä­li­seen vä­li­rau­han­so­pi­muk­seen syys­kuun 19. päi­vä­nä vuon­na 1944. Kart­tu­nen ko­tiu­tet­tiin So­dan­ky­läs­sä 17. mar­ras­kuu­ta.

Pek­ka Kart­tu­nen kuo­li maa­lis­kuus­sa vuon­na 1979. Hä­nen so­da­nai­kai­sen komp­pa­ni­an­pääl­lik­kön­sä muis­to­ad­res­sis­sa luki: ”Us­kos­saan vah­van so­tu­rin muis­toa kun­ni­oit­ta­en”.

Kir­joit­ta­ja on Mir­jam ja Pek­ka Kart­tu­sen poi­ka.

Suo­ma­lais­ten täy­tyi rau­han­so­pi­muk­sen mu­kaan kar­kot­taa sak­sa­lai­set pois maas­ta. Syt­tyi La­pin sota, joka päät­tyi 27.4.1945.

Suo­mi jou­tui mak­sa­maan so­ta­kor­vauk­si­na Neu­vos­to­lii­tol­le 300 mil­joo­naa Yh­dys­val­tain kul­ta­dol­la­ria vuo­den 1938 ar­von mu­kaan ja Suo­mi me­net­ti muun mu­as­sa Pet­sa­mon ja Kar­ja­lan.

Läh­teet: https://ruo­tu­va­ki.fi/-/jat­ko­so­dan-al­ka­mi­ses­ta-ta­san-80-vuot­ta; https://fi.m.wi­ki­pe­dia.org/wiki/Suo­men_so­ta­kor­vauk­set