Kymmenestä käskystä kolmas on sapattikäsky lepopäivän pyhittämiseksi.
Käsky esitetään Vanhassa testamentissa kahdessa kohtaa. Ensimmäiseksi korostetaan Jumalan asemaa Luojana (2. Moos. 20:1–17). Luotuaan kuutena päivänä taivaan, maan ja meren Jumala lepäsi seitsemännen päivän ja pyhitti sen.
Seitsemäs päivä eli sapatti oli luomistyön huipennus. Jumala erotti sen muista luomisen päivistä lepopäiväksi itseään varten. Jumalan kuvaksi luodun ihmisen tuli muistaa pyhittää tämä päivä Luojalleen ja viettää sitä säännöllisesti päivien viikkokierrossa. Lepopäivän pyhittävä ihminen seuraa Luojansa esimerkkiä ja heijastaa luomakuntaan Jumalan kuvaa.
Luonnollinen tarve lepoon
Sapattikäskyn toiset perustelut (5. Moos. 5:12–15) ovat sekä sosiaalis-eettiset että pelastushistorialliset. Sosiaalis-eettiset perustelut nousevat ihmisen luonnollisesta tarpeesta lepoon raskaan työn jälkeen. ”Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin” (5. Moos. 5:14).
Säädös oli vallankumouksellinen antiikin yhteiskunnallisessa elämässä. Sapattikäsky loi yhdeksi päiväksi viikossa tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa niin vapaat kuin orjatkin saivat nauttia yhtäläisellä tavalla sapatin tarjoamaa lepoa työstä. Tämä näkemys avasi vähitellen tietä orjuuden kieltämiseen.
Sapatin tarkoitus
Käskyn pelastushistorialliset perustelut nojaavat käskyjen johdannon kuvaan Jumalasta, joka johdatti kansansa pois Egyptin orjuudesta. Sapatin viettämisen erityinen tarkoitus oli muistella Jumalan antamaa vapautta kansalleen. Pelastushistorian tapahtumat elettiin yhä uudelleen todeksi, kun niitä muisteltiin sapattina. Kun omat arkiset askareet saivat väistyä, löytyi tilaa ja aikaa Jumalan suurten pelastustekojen muistelemiseen. Sapatin pyhittämisestä saatiin voimaa arjen askareisiin.
Martti Lutherin mukaan kolmas käsky kehottaa sekä lepäämään että pyhittämään lepopäivän. Päivän viettäminen levossa toteuttaa luonnonlainmukaista tarpeellista lepoa työn vastapainoksi. Kuitenkaan lepo ei ole pyhäpäivän viettämisen päätarkoitus eikä sitä tule ”käsittää niin ahtaasti, että sen vuoksi kiellettäisiin kaikki välttämätönkin työ” (Iso katekismus: 86).
Lepopäivän viettämisen päätarkoitus on sen pyhittäminen eli erottaminen arjen askareista Jumalan palvelemiseen (Iso katekismus: 84). Lepopäivän pyhittäminen merkitsee hengellistä lepoa eli sitä, että ”annamme yksin Jumalan vaikuttaa meissä kaiken” (Puhe hyvistä teoista: 91).
Jumalan sanan kuuloon
Herramme Jeesus Kristus antoi meille esikuvan, kun hän meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagogaan jumalanpalvelukseen. Lepopäivän pyhittäminen toteutuu hakeutumalla Jumalan sanan kuuloon: ”Sanassaan Jumala tulee maailmaamme ja puhuu meidän kieltämme. Ellemme tahdo kuunnella Jumalaa, suljemme hänet pois elämästämme” (Katekismus).
Ihmisellä on taipumus unohtaa Jumala ja ajatella vain omia asioitaan. Siksi käsky kuuluukin: ”Muista pyhittää lepopäivä!” Jo profeetta Jesajan tarvitsi muistuttaa: ”Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta” (Jes. 58:13–14).
Hengellinen rauhoittuminen
Sapatin eli seitsemännen päivän pyhittäminen laajeni Israelin kansan varhaishistoriassa sapattivuoden ja riemuvuoden viettoon (3. Moos. 25). Kuutena vuonna tuli kylvää peltoa ja viljellä maata. Seitsemäs vuosi oli maan lepovuosi eli sapattivuosi. Silloin ei viljelty maata, vaan nautittiin niitä maan antimia, joita maa tuotti itsestään. Maa lepäsi ja uudistui. Sapattivuosien jälkeen tuli riemuvuosi. Se oli seitsemän vuosiviikon (seitsemän kertaa seitsemän vuotta) jälkeen tuleva viideskymmenes vuosi.
Pyhäpäivän vietossa toteutuva hengellinen lepo Jumalan sanan kuulemisessa ja tutkistelussa on Lutherin mukaan mystinen tila, joka on verrattavissa Kristuksen lepoon haudassa. Hän lupasi kanssaan kuolevalle ryövärille: ”Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa” (Luuk. 23:43).
Sapatinlepo Herran kansalle
Kristus on pyhittänyt omalla hautaamisellaan haudan suloiseksi lepokammioksi uskovilleen. Heprealaiskirjeen mukaan tämä sapatinlepo on tuleva Herran kansalle, kun työpäivät tässä ajassa tulevat täyteen: ”Jumalan kansalla on siis yhä sapatinjuhla edessään. Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.” (Hepr. 4:9–10.)
Kun muistamme pyhittää lepopäivän, saamme tuntea Jumalan sanan kuulossa paratiisin tuoksua. ”älkäämme jättäkö omaa seurakunnan kokoustamme, niin kuin muutamien on tapana” (Hepr. 10:25).
Keijo Nissilä
Julkaistu Päivämiehessä 20.4.2016.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys