Päivämies 60 vuotta -kirjoitussarjassa käsitellään Päivämiehen historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuuden näkymiä. Sarjan ensimmäinen osa käsittelee lehden syntyvaiheita.
Omaa uutislehteä oli kaivattu vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä 1930-luvulta saakka. Rauhanyhdistyksiä oli perustettu lisää, ja SRK:n toiminta oli vilkastunut. Uutisoinnin tarve oli kasvanut, mutta sota ja paperisäännöstely hidastivat kehitystä.
Taivalkosken kirkkoherra Antti Koukkari tuli SRK:n julkaisusihteeriksi vuonna 1953. Parisen vuotta aikaisemmin tekemällään Amerikan matkalla Koukkari oli tutustunut Amerikan uskovaisten julkaisemaan Opas-lehteen ja tullut siihen tulokseen, että sanomalehti olisi paras uutisointikanava myös kotimaan kristittyjen keskuudessa. Toisaalta sanomalehti saattaisi tavoittaa kristillisyyden ulkopuolisia lukijoita ja näin hälventää kristillisyyteen kohdistuvia ennakkoluuloja. Lisäksi Koukkari näki oman uutislehden erityisen tärkeäksi nuorten kannalta.
Näytenumeroilla liikkeelle
Joulukuussa 1953 ehdotus ”kristillisyyden oman, kerran viikossa ilmestyvän sanomalehden” näytenumerosta hyväksyttiin SRK:n työvaliokunnassa. Ensimmäinen näytenumero päätettiin tehdä ennen tammikuun puhujienkokousta, jolloin johtokunta voisi kuulla oman päätöksensä pohjaksi puhujien mielipiteitä asiasta. Näytenumero oli pitkälti Koukkarin työtä. Hän kehitteli lehden nimen yhdessä Paul Honkasalon ja Kalle Timosen kanssa. Nimi pohjautui vanhaan virteen.
Nelisivuinen näytenumero postitettiin kaikille Siionin Lähetyslehden tilaajille sekä muille, joiden ajateltiin ehkä olevan asiasta kiinnostuneita. Lehti ilmestyi 6. tammikuuta 1954. Lehteen sisältyi vanhoillislestadiolaisuuden piiristä nousseiden uutisten lisäksi muiden muassa presidentti J. K. Paasikiven uudenvuodenpuhe.
Etusivulla Koukkari perusteli vanhoillislestadiolaisen sanomalehden perustamista: ”Kun Siionin Lähetyslehti ja Lasten Siioni keskittävät sanomansa varsinaiseen pelastuskysymykseen, olisi sanomalehden rohjettava armon ja totuuden hengessä kajota myös siihen arkielämän kenttään, jossa meidän kristillisyytemme koetellaan. Tämä siksi, että muutoin kristillisyytemme edustamat iäiset elämänarvot polkeutuvat nykypäivän jumalattoman kehityksen jalkoihin.”
Politiikka rajattiin lehden aihepiirien ulkopuolelle jo suunnitteluvaiheessa: ”Lehtemme on riippumaton valtiollisista puolueista, mutta sitäkin riippuvaisempi Jumalan valtakunnasta ja sen Kuninkaasta.”
Päivämiehen ensimmäinen varsinainen numero ilmestyi lokakuun 7. päivänä vuonna 1954.
Selkeä äänestystulos
Tampereen suviseurojen yhteydessä kesällä 1954 pidetyssä vuosikokouksessa käsiteltiin pitkään ja perusteellisesti lehden perustamista. Koukkari esitteli vuosikokousedustajille valmiit ehdotukset Päivämiehen toimitus- ja taloussuunnitelmiksi. Esittelyä seurasi vilkas keskustelu, jonka aikana esitettiin monenlaisia näkökulmia sekä lehden perustamisen puolesta että sitä vastaan.
Jotkut näkivät, että sanomalehden perustaminen johtaisi Lähetyslehden levikin laskemiseen. Toiset epäilivät puolestaan, että lehdestä tulisi liian maailmallinen. Esille nousi myös pelko siitä, että lehden lukeminen veisi aikaa Raamatun lukemiselta. Jopa kristittyjen keskinäisen rakkauden pelättiin rikkoontuvan, koska kaikki eivät kannattaneet lehden perustamista.
Asia ratkaistiin lippuäänestyksellä, johtokunnan esityksen mukaan. Vuosikokouksen kanta oli selkeä: perustamisen puolesta äänesti 181 edustajaa, ja vastaan oli 22 edustajaa. Epäröivät henkilötkin saattoivat todeta äänestyksen jälkeen: ”Kyllä tämä on taivaallisen Isän tahto, että tämä Päivämies nyt alkaa ilmestyä.”
Avustajat ja asiamiehet
Johtokunta valitsi uudelle lehdelle kahdeksanjäsenisen toimitusneuvoston, johon kuuluivat rovasti O. H. Jussila, SRK:n sihteeri Kauno Kemppainen, opettaja ja kansanedustaja Armas Leinonen, maanviljelijä Toivo Leppänen, pastori Yrjö Liusvaara, kirkkoherra Lauri Mustakallio, maanviljelijä Heikki Saari ja rovasti Paavo Viljanen.
Toimitusneuvoston tehtävänä oli tukea ja avustaa päätoimittajaa sekä valvoa lehden sisältöä. Se hahmotteli myös sisältöä koskevat yleisohjeet. Lehden tekemiseen osallistui laaja avustajakunta, johon kuului pappien lisäksi ”yliopisto- ja kouluväkeä –– maanviljelijöitä, metsämiehiä ja kalastajaväestöä”.
Päivämiehen toimitus aloitti työnsä Martta ja Yrjö Karjalaisen asunnossa Oulussa, Nummikadun ja Torikadun kulmauksessa. Lehden tekemiseen tarvittiin alusta alkaen suuri joukko sivutoimisia uurastajia, jotka auttoivat sekä aineiston että tilaajien hankinnassa. Levikin nostamiseksi valittiin kaksi piiriasiamiestä: Lauri Taskila Raahesta ja Janne Vänskä Imatralta. Jo ennen ensimmäisen lehden ilmestymistä asiamiesten joukko oli kasvanut lähes tuhanteen mieheen. Tätä työtä koordinoi lehden taloudenhoitajana aloittanut Sampo-yhtiön piiritarkastaja Eino Kimpimäki Tampereelta.
Päivämiehen näytenumeroita tutkitaan Haapajärven rauhanyhdistyksellä. Kuvassa Emil Kettukangas (vas.), Reino Kämäräinen, Veikko Pentikäinen ja Antti Koukkari.
”Rakentava tendenssi”
Lehden ennakkotilauskampanja onnistui niin hyvin, että lehden ensimmäisen numeron ilmestyessä lokakuun 7. päivänä painos oli 21 000 kappaletta. Lehden sisältö vakiintui vähitellen. Seurauutiset muodostivat keskeisen osan lehden sisällöstä. Myös merkkipäivä- ja muistokirjoitukset tulivat alusta alkaen mukaan Päivämieheen. Näin ollen ne hävisivät Siionin Lähetyslehdestä, jossa keskityttiin hartausteksteihin.
Ilmoituksia julkaistiin Päivämiehessä jo alkuvaiheessa, vaikka osa lukijoista koki kaupalliset ilmoitukset sopimattomiksi ja maailmallisiksi. Marraskuussa saarnaaja Pekka Laatikainen totesi lehdessä, että sanomalehden on muistettava elinehtonsa, joihin kuuluvat ilmoitukset. ”Niihin nojaa sanomalehden talous, aivan kuten meilläkin jokaisella on oma aineellinen nojamme, niin hengellisiä kuin lienemmekin.”
Tammikuussa 1955 toimitusneuvoston kokouksessa suoritettiin arvio ilmestyneiden lehtien sisällöstä. Kokouksessa muistutettiin, että ”artikkeleilla on pyrittävä kasvattavaan ja rakentavaan tendenssiin”.
Yleiskirkollinen vai vanhoillislestadiolainen?
Lehden sisältö haki muotoaan koko 1950-luvun ajan. Koukkarin kaudella Päivämies vakiinnutti asemaansa vanhoillislestadiolaista perinnettä ja uskonkäsitystä ilmentävänä lehtenä. Samaan aikaan se pyrki olemaan myös Pohjois-Suomen alueen seurakunnille suunnattu uutislehti. Myös yhteiskunnallisia, kuten sosiaaliseen lainsäädäntöön liittyviä asioita voitiin toimitusneuvoston mukaan käsitellä, kunhan muistettiin vältellä kaikkia poliittisia värityksiä.
Uskovaisten piirissä lehti kohtasi monenlaista arvostelua, etenkin Eino J. Pietilän päätoimittajakaudella, joka alkoi maaliskuussa 1958. Pietilä hoiti samalla pääsihteerin virkaa, joten hänen aikansa ei tahtonut riittää lehden tekemiseen. Tämän vuoksi hän joutui lehteen lähetettyjen kirjoitusten lisäksi poimimaan päivälehdistä niin kirkollisia kuin ajankohtaisiakin uutisia. Yleiskirkollinen luonne ei miellyttänyt monia lehden lukijoita, mikä johti levikin laskuun.
Tilannetta korjattiin muiden muassa avustajaverkostoa kehittämällä. Myös kirjapainoa vaihdettiin välillä Liitosta Kalevaan. Heikommasta painojäljestä huolimatta Liiton paino valittiin syksyllä 1959 uudelleen, sillä sen lähettämä tarjous oli selkeästi edullisempi.
FAKTAA:
Mitä ensimmäiset Päivämiehet sisälsivät?
•Seurauutisia
•Kuntaesittelyjä: kunta- ja seurakuntaväen haastatteluja, kristillisyyden vaiheiden ja toiminnan esittelyjä, paikallisia liikeilmoituksia
•Immanuel: hartauskirjoituksia
•Lasten oma soppi: kertomuksia lasten arkipäivästä
•Seuratuvilta ja kotiveräjiltä: kristillisyyden iäkkäiden työmiesten kuulumisia
•Maalaispapin mietteitä: papin kirjoituksia kokemuksistaan sekä ajankohtaisista tapahtumista
•Merkkipäivä- ja muistokirjoituksia
•Seura- ja työpaikkailmoituksia
•Kirkollisia uutisia
Teksti: Katri Isopahkala Kuvat: SRK:n arkisto
LäHTEET:
Ari-Pekka Palola, Evankeliumin työ laajenee, SRK 2011
Ari-Pekka Palola, Päivämiehen perustamisesta 50 vuotta, SRK:n Vuosikirja 2004.
Julkaistu Päivämiehessä 26.2.2014
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys