Mil­la Kan­gas

Osaan­ko ja jak­san­ko tu­kea las­ta ja nuor­ta us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­ses­sa?

Tämä ky­sy­mys saat­taa hii­piä mo­nen kas­vat­ta­jan mie­leen. Ma­ria Luh­ta­nie­mi kir­joit­taa kris­til­li­ses­tä kas­va­tuk­ses­ta ar­tik­ke­lis­saan Ju­ma­lan sa­nan kyl­vö­työ – ke­nel­le se kuu­luu?, joka on jul­kais­tu SRK:n vuo­si­kir­jas­sa 2017 Van­hurs­kas elää us­kos­ta.

”Kris­til­li­nen kas­va­tus­teh­tä­vä on an­net­tu en­si­si­jai­ses­ti van­hem­mil­le – meil­le las­ta lä­hel­lä ole­vil­le. Mei­dän teh­tä­väm­me on ker­toa lap­sil­lem­me hy­väs­tä Ju­ma­las­ta. Tämä ku­vas­taa teh­tä­vän ar­vok­kuut­ta, mut­ta myös lä­hei­syyt­tä.”

Luh­ta­nie­mi poh­dis­ke­lee ar­tik­ke­lis­saan rau­ha­nyh­dis­tys­ten työ­muo­to­jen ole­van hy­vä­nä tu­ke­na ko­din kris­til­li­sel­le kas­va­tuk­sel­le, mut­ta toi­saal­ta las­ten on hyvä kuul­la evan­ke­liu­min tur­val­lis­ta sa­no­maa myös omil­ta lä­hei­sil­tä. ”Eri­tyi­ses­ti huo­maan ky­sy­vä­ni, kuka siu­naa jo osin omil­le teil­leen ja ys­tä­vä­pii­rei­hin siir­ty­nyt­tä nuor­ta­ni”, Luh­ta­nie­mi kir­joit­taa.

Tun­tei­ta si­kin so­kin

Lot­ta Lai­ti­sen kir­joit­ta­mas­sa ker­to­muk­ses­sa Ko­pu­tus ku­va­taan, kuin­ka nuo­ri voi kai­va­ta tu­kea us­ko­mi­seen van­hem­mil­ta. Ker­to­muk­sen Ver­na on suh­tau­tu­nut usein tor­ju­vas­ti äi­din tul­les­sa huo­nee­seen lu­ke­maan yh­teis­tä il­ta­ru­kous­ta, ja niin­pä äi­din vie­rai­lut Ver­nan huo­nees­sa ovat pik­ku­hil­jaa lop­pu­neet. Tämä ti­lan­ne saat­taa ol­la tut­tu mo­nes­sa per­hees­sä.

Nuo­ri saat­taa kui­ten­kin poh­tia mo­nia us­koon liit­ty­viä ky­sy­myk­siä, joi­hin hän ei yk­si­nään löy­dä vas­taus­ta. Kes­kus­te­lu van­hem­pien kans­sa ja evan­ke­liu­min kuu­le­mi­nen voi­vat rau­hoit­taa ja hel­pot­taa ky­se­le­vää nuor­ta, niin kuin ker­to­muk­sen Ver­naa­kin.

”– En­kä minä sii­tä us­kos­ta­kaan tie­dä, kun tun­tuu, et­tä us­ko­vai­sen pi­täi­si ol­la kau­he­an rau­hal­li­nen ja hy­vä­luon­tei­nen, mut­ta mi­nus­sa on ihan kaik­kia tun­tei­ta si­kin so­kin. Olen minä yrit­tä­nyt ka­ve­rei­den kans­sa jo­tain pu­hua, mut­ta ei me osa­ta. En minä edes tie­dä mitä ne ajat­te­lee, kun ai­na kai­kil­la on niin kii­re seu­rois­ta pois. Ei siel­lä ta­jua mi­tään. Voin minä var­maan sa­noa, et­tä Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä syn­nit an­teek­si, mut­ta on­ko niis­sä mi­tään voi­maa, kun ne kuu­los­taa vain sa­noil­ta. Ei ne edes tun­nu mil­tään ja kaik­ki muu tun­tuu vaik­ka mil­tä. En minä tie­dä mi­ten sitä osai­si ol­la, kun pää on ihan kau­he­an se­kai­sin.

Jo­ten­kin se pu­he­tul­va lop­puu sii­hen.

Äi­ti las­kee vih­doin kä­sis­sään kei­nu­neet esi­neet tis­ki­pöy­däl­le. Hän pi­tää het­ken sil­mi­ään kiin­ni ja avaa ne sit­ten.

– Saa­ko si­nua Ver­na siu­na­ta?

Ver­na nyök­kää.

Äi­din sa­nat tu­le­vat sa­moi­na kuin kaik­ki­na lap­suu­den il­toi­na. Mut­ta nyt niis­sä on myös sama mer­ki­tys kuin lap­se­na. Ei mi­kään jär­ke­vä tai au­ki se­li­tet­tä­vä, vaan hil­jai­suu­teen kät­ket­ty, kuin va­loi­sa mai­se­ma tai puh­das vesi, joka va­paut­taa, hel­pot­taa ja rau­hoit­taa. Kuin sil­mil­tä ja keuh­ko­jen pääl­tä nos­tet­tai­siin jo­tain ras­kas­ta pois.

Äi­ti pu­huu vie­lä:

– Ei meis­tä ke­nes­tä­kään tule täy­del­lis­tä. Mut­ta ei meil­lä ole mi­tään hä­tää, kun meil­le on ko­ko­a­jan an­net­tu kaik­ki an­teek­si, ihan kaik­ki te­ke­mi­set ja han­ka­lat aja­tuk­set. Ha­lu­at­ko sinä, et­tä minä vie­lä tu­len il­tai­sin?

– Jos jos­kus, Ver­na sa­noo. – Ja jos minä sit­ten ai­na sa­non, ha­lu­an­ko et­tä tu­let.

Äi­ti nyök­kää. Hän ku­rot­taa ylä­kaap­piin, ve­tää siel­tä le­vyn tum­maa suk­laa­ta ja ojen­taa sa­naa sa­no­mat­ta Ver­nal­le. Ver­na ot­taa sen ja tie­tää, mitä se äi­din yk­sin­ker­tai­sel­la kie­lel­lä tar­koit­taa: se on si­li­tys.”

Kas­vat­ta­ja Ju­ma­lan työ­to­ve­ri­na

Sekä edel­li­ses­sä Lai­ti­sen ker­to­mus­kat­kel­mas­sa et­tä Luh­ta­nie­men ar­tik­ke­lis­sa tu­lee esiin kas­vat­ta­jien tär­keä työ nuo­ren us­ko­ne­lä­män tu­ke­mi­ses­sa. Luh­ta­nie­mi muis­tut­taa, et­tä kas­vat­ta­jil­la on yhä sama teh­tä­vä kuin Van­han tes­ta­men­tin ai­kaan­kin: toi­mia Ju­ma­lan työ­to­ve­rei­na ker­to­en Raa­ma­tun ajan ta­pah­tu­mis­ta ja sii­tä, mi­ten Ju­ma­la on var­jel­lut eri ti­lan­teis­sa. Il­ta­siu­nauk­sel­la on Luh­ta­nie­men mu­kaan mer­kit­tä­vä roo­li ko­din kyl­vö­työs­sä:

”Kii­rei­sen ajan kes­kel­lä on tär­keä py­säh­tyä. Il­ta­siu­nauk­sen yh­tey­des­sä on mah­dol­li­suus vii­väh­tää het­ki lap­sen vuo­teen vie­rel­lä ja ava­ta näin mah­dol­li­suuk­sia ker­toa ja ky­sel­lä miel­tä as­kar­rut­ta­vis­ta asi­ois­ta. On tär­keä opet­taa, et­tä Ju­ma­la on lu­van­nut kuul­la las­ten­sa ru­kouk­set. Tätä on ko­din kyl­vö­työ. Se vie par­haim­mil­laan tai­vaa­seen as­ti, Ju­ma­lan voi­mal­la.”

Ma­ria Luh­ta­nie­men ar­tik­ke­li Ju­ma­lan sa­nan kyl­vö­työ - ke­nel­le se kuu­luu? on jul­kais­tu kir­jas­sa Van­hurs­kas elää us­kos­ta. Ajan­koh­tais­ta 2017, SRK 2017.

Lot­ta Lai­ti­sen ker­to­mus Ko­pu­tus on jul­kais­tu kir­jas­sa Hei­dän kans­saan kul­je. Ker­to­muk­sia nuo­ril­le, SRK 2018.

Tämä kir­joi­tus on jul­kais­tu 7. lo­ka­kuu­ta il­mes­ty­nees­sä Päi­vä­mies-leh­des­sä osa­na kas­va­tu­sai­heis­ta au­ke­a­maa.