– On­ni on tyy­ty­väi­syy­den ja kii­tol­li­suu­den tun­net­ta sii­tä mitä on ja mitä omis­taa, to­te­aa kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten An­go­las­ta Suo­meen tur­va­pai­kan­ha­ki­ja­na muut­ta­nut Didi, oi­ke­al­ta ni­mel­tään Es­tev­ão Mau­ro da Con­ceiç­ão.

Kii­min­gin Jää­lis­sä asu­va Didi on jou­tu­nut pa­ke­ne­maan ko­ti­maas­taan so­dan jäl­kei­sen vai­ke­an ti­lan­teen ta­kia. Mo­nien vai­hei­den kaut­ta hän pää­tyi pa­ko­mat­kal­laan tur­va­pai­kan­ha­ki­ja­na Suo­meen ja Pu­das­jär­ven vas­taa­not­to­kes­kuk­seen.

– Sain pu­das­jär­ve­läi­sis­tä ys­tä­viä. Vie­rai­lin hei­dän luo­naan ja sain viet­tää rau­hal­li­sia het­kiä vä­lil­lä hy­vin­kin me­lui­sas­ta vas­taa­not­to­kes­kuk­ses­ta.

Didi ker­too tar­kem­min on­nen pe­rus­tas­ta.

– Oma­koh­tai­nen us­ko on kai­ken on­nen ja on­nel­li­suu­den luja pe­rus­ta.

– An­go­las­sa ol­les­sa­ni kuu­luin lap­suu­des­sa­ni ka­to­li­seen kirk­koon ja olin mie­les­tä­ni hy­vin us­kon­nol­li­nen, mut­ta tun­sin, et­tä mi­nul­ta puut­tuu jo­tain. Kun ys­tä­vys­tyin us­ko­vais­ten kans­sa, ko­tiu­duin hei­dän jouk­koon­sa.

Ys­tä­vien opas­tuk­sel­la ja hei­dän kans­saan Didi pää­si Pu­das­jär­ven rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le seu­roi­hin kuun­te­le­maan Ju­ma­lan sa­naa ja löy­si näin Ju­ma­lan val­ta­kun­nan.

– Sain pa­ran­nuk­sen ar­mon, ja vai­keuk­sis­ta­ni huo­li­mat­ta mi­nul­le tuli si­säi­nen rau­ha. Tun­sin ole­va­ni on­nel­li­nen. Us­ko toi luot­ta­muk­sen Ju­ma­laan. Hän aut­taa mi­nua elä­mäs­sä­ni, an­taa mi­nul­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von. Ha­lu­an ol­la kuu­li­ai­nen Ju­ma­lan sa­nal­le ja luot­taa hä­nen joh­da­tuk­seen­sa.

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min (6:33) neu­vo roh­kai­see us­ko­mi­ses­sa: ”Et­si­kää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin teil­le an­ne­taan kaik­ki tä­mä­kin.”

– Elä­mä­ni on­nea on, et­tä Ju­ma­la on an­ta­nut mi­nul­le Kai­ja-vai­mon, ko­din ja lap­set. Sa­mal­la ta­val­la us­ko­va vai­mo, ja lap­sem­me Me­lis­sa, Li­li­a­na ja Ali­sia ovat toi­nen osa on­ne­a­ni ja elä­mä­ni rik­kaut­ta, Didi ker­too.

Kai­jan myö­tä Didi on saa­nut myös toi­sen per­heen: Kai­jan van­hem­mat ja si­sa­ruk­set. Vant­taus­kos­ken ra­kas­ta­vaan mum­mo­laan on ai­na mu­ka­va men­nä.

– Mi­nul­la on myös suo­ma­lai­sia ys­tä­viä, joi­ta ta­paan seu­rois­sa ja vie­rai­lem­me koko per­heel­lä hei­dän luo­naan. Tämä kaik­ki on aut­ta­nut ko­tou­tu­mis­ta­ni Suo­meen.

Suo­mes­sa Didi on opis­kel­lut it­sel­leen am­ma­tin: hän on säh­kö­a­sen­ta­ja.

– Osa opis­ke­luis­ta­ni oli kou­lus­sa ja osa työs­sä­op­pi­mis­ta. Jo opis­ke­lu­ai­ka­na olin töis­sä Kii­min­gis­sä Lo­vil­la. Siel­lä olen edel­leen töis­sä: leik­kaan mo­nen­lai­sia koot­ta­via ko­ris­te-esi­nei­tä pik­ku­lin­nuis­ta isoi­hin jou­lu­kuu­siin.

Didi se­lit­tää ole­van­sa on­nel­li­nen, et­tä hä­nel­lä on työ­paik­ka ja sitä kaut­ta toi­meen­tu­lo. Ter­vey­des­tä kan­nat­taa hä­nen mu­kaan­sa ol­la kii­tol­li­nen ja on­nel­li­nen.

– Suo­meen tul­les­sa­ni mi­nul­la oli ter­vey­son­gel­mia, jot­ka on tääl­lä hoi­det­tu ja pa­ran­tu­neet. Vas­ta me­ne­tet­ty­ään ter­vey­den, huo­maa mi­ten tär­ke­äs­tä asi­as­ta on kyse.

Di­din mie­les­tä Suo­mi on hyvä maa. Tääl­lä on tur­val­lis­ta liik­kua pai­kas­ta toi­seen, ei tar­vit­se pe­lä­tä mi­tään, voi elää rau­has­sa, luot­taa ih­mi­siin ja pal­jon muu­ta hy­vää. Luon­to on kau­nis vuo­de­nai­koi­neen ja mar­jas­tuk­ses­ta mies naut­tii suun­nat­to­mas­ti.

– Ih­met­te­len mik­si suo­ma­lai­set va­lit­ta­vat niin pal­jon. Tääl­lä on ruo­kaa yl­lin kyl­lin, sitä me­nee ros­kiin­kin. Ym­mär­rän, et­tä so­tien ai­ka­na ja nii­den jäl­keen ti­lan­ne on ol­lut eri­lai­nen, sil­loin on elet­ty puut­tees­sa, mut­ta nyt elin­ta­so on kor­kea. Suo­ma­lais­ten pi­täi­si ar­vos­taa enem­män ko­ti­maa­taan.

Si­teet ko­ti­maa­han An­go­laan ja siel­lä elä­viin su­ku­lai­siin ovat säi­ly­neet. Vuo­si sit­ten Kii­min­gis­sä vie­rai­li­vat Di­din äi­ti ja iso­äi­ti. Hei­dän kie­len­sä ja pu­keu­tu­mi­sen­sa toi­vat mu­ka­naan pie­nen pa­lan en­tis­tä ko­ti­maa­ta. Di­din tyt­tä­ret sai­vat ta­va­ta An­go­lan mum­mot ja pu­hua tois­ta kiel­tä hei­dän kans­saan.

Af­ri­kan tu­li­ai­set, var­sin­kin vaat­teet, ker­toi­vat lap­sil­le isän ko­ti­maas­ta. Ty­töt pu­hu­vat isä-Di­din kans­sa usein por­tu­ga­lia, tois­ta äi­din­kiel­tään.

Jäl­leen tänä syk­sy­nä Di­din äi­ti on käy­nyt poi­kan­sa per­heen luo­na. Vie­rai­lui­den an­si­os­ta ikä­vä ko­ti­maa­han lie­vit­tyy.

”Mut­ta se on suu­ri voit­to, ol­la ju­ma­li­nen ja tyy­tyä on­neen­sa” (1. Tim. 6:6). Didi li­sää fi­lip­pi­läis­kir­jeen (4:4) sa­noin: ”Iloit­kaa ai­na Her­ras­sa! Sa­non vie­lä ker­ran: iloit­kaa!”

Teks­tI: Ar­vo Nis­ka­saa­ri

Kuva Es­tev­ão Mau­ro da Con­ceiç­ãol­ta

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 17.10.2018